Historia

2. Radiosähköttäjien koulutus

2. Radiosähköttäjien koulutus

Ennenkuin maassamme oli edes tilaisuutta suorittaa kansainvälistä radiosähköttäjätutkintoa, oli eräisiin Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajalaivoihin keväällä 1920 asennettu radiosähkötyslaitteet. Samoin oli tällaiset laitteet jo aikaisemmin asennettu joihinkin jäänmurtajiin. Eräät puolustuslaitoksessamme sotilasradiosähköttäjän koulutuksen saaneet olivat menneet Kööpenhaminassa olevaan radiokouluun, jossa kansainvälisen radiosähköttäjän tutkinnon suoritti mm. Veijo Meklin 20. 9. 1920 ja Reino Kannas 8. 10. 1920. Jo vuonna 1918 saamallaan väliaikaisella radiosähköttäjän pätevyystodistuksella toimi Nils Liljefors jäänmurtaja Väinämöisen radiosähköttäjänä 1918–1920 ja toukokuun alusta 1920 samanlaisella väliaikaisella todistuksella toimi matkustaja-alus Arcturuksen radiosähköttäjänä Lauri Koskela. Sen johdosta, että radio tarvittiin yhä useampaan kauppalaivaamme, oli kansainvälisten radiosähköttäjien kouluttaminen aloitettava Suomessakin.

Radiotoimintaa oli tällöin maassamme – eräiden radioamatöörien suorittamia kokeiluja lukuunottamatta – yksinomaan Kipinälennätinlaitoksessa, jonka nimiseksi kesäkuussa 1918 perustettu ensimmäinen radio-alan joukko-osasto "Sotalaitoksen Radiolennätinosasto" muutettiin maaliskuussa 1919. Joulukuussa 1920 muodostettiin Kipinälennätinlaitoksesta "Radiojoukot". Kipinälennätinlaitoksen silloisen komentaja jääkärimajuri (myöhemmin eversti) A. R. Saarmaan (Stenholm) aloitteesta ja johdolla alkoivatkin sitten maamme ensimmäiset kansainväliset radiosähköttäjäkurssit syksyllä 1920. Kurssit, joilla oli 32 sotilasradiosähköttäjän koulutuksen saanutta oppilasta, pidettiin Helsingissä, Kruunuhaassa sijaitsevassa Yliopiston fysiikan laboratoriossa. Puolustuslaitos järjesti vielä kolmet seuraavatkin kurssit eversti Saarmaan johdolla vuosina 1922–1925. Näin ollen joutui eversti Saarmaa, liittomme ensimmäinen kunniajäsen, uranuurtajaksi myös maamme siviiliradiotoiminnan aloittamisessa ja kehittämisessä. Eversti Saarmaan lisäksi toimivat näiden ensimmäisten kurssien opettajina insinööri C. G. v. Cchantz, luutn. Mäntynen, vänrikki Erto (Ek), vääpeli Georg Sallavuori (Sandberg) ja radiosähköttäjä Reino Kannas.

Ensimmäiset siviilihallinnon alaiset kansainväliset radiosähköttäjäkurssit järjesti Lennätinhallitus vuosina 1926–27 ja myöhemmin on niiden järjestämisestä huolehtinut Posti- ja lennätinhallitus. Kurssien oppilasmäärä on vaihdellut 10–56. Syksyllä 1970 alkanut kurssi oli järjestyksessään 40., johon lukumäärään sisältyvät puolustuslaitoksen järjestämät neljät kurssit. Nykyisin on kurssien oppilasmäärä rajoitettu 24:ksi.

Posti- ja lennätinhallituksen järjestämien kurssien lisäksi on Maarianhaminassa järjestetty vuodesta 1954 alkaen ruotsinkielisiä kurseja*, joiden oppilasmäärä on vaihdellut 10–20. Syksyllä 1970 siellä alkanut kurssi oli järjestyksessään 8.

Pääsyvaatimuksena kursseille on ollut keskikoulututkinto. Etusija on annettu sellaisille hakijoille, joilla on sotilasradiosähköttäjätutkinto tai muulla tavalla hankitut vastaavat tiedot ja taidot, kuten esim. radioamatööreillä. Mainitun pätevyyden omaavia hakijoita on aina 1950-luvun loppupuolelle saakka ollut niin runsaasti, että keskimäärin vain noin kolmasosa hakijoista on voitu hyväksyä oppilaiksi. Lukuunottamatta viimeisen kymmenen vuoden aikana hyväksyttyjä hakijoita, ovat kurssien oppilaat melkein poikkeuksetta suorittaneet sotilasradiosähköttäjän tutkinnon jo ennen kansainvälistä radiosähköttäjän tutkintoa. Tästä johtuen kurssiaika on voitu pitää melko lyhyenä. Aluksi se oli 6 kuukauden pituinen, mutta radiosähköttäjien puutteen vuoksi jouduttiin vuosina 1937 ja 1938 pitämään poikkeuksellisesti eräitä lyhyempiä, 3–4 kuukauden pituisia pikakursseja. Radiotekniikan kehittyessä ja radiosähköttäjien pätevyysvaatimusten jatkuvasti kasvaessa osoittautui tämä kurssiaika kuitenkin liian lyhyeksi. Niinpä liiton 1950-luvun alkupuolella tekemät useat ehdotukset sekä Posti- ja lennätinhallitukselle että Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle johtivatkin vihdoin siihen, että kurssiaika pidennettiin kahden lukukauden pituiseksi. Vuoden 1969 alusta lukien on kurssiaika pidentynyt kolme lukukautta kestäväksi, eli 1½ vuodeksi.

Yli kolmen vuosikymmenen ajan olivat radiosähköttäjäkurssit kokonaan itsekannattavia, oppilaiden joutuessa suuren kurssimaksun muodossa vastaamaan kaikista kurssien järjestämisestä aiheutuneista kuluista. Vasta 1950-luvun alkupuolella – liiton asiassa tekemien useiden esitysten jälkeen – saatiin Valtio osallistumaan 50 %:lla kurssikustannuksiin.

Valtion osuus on sitten vähitellen noussut ja on se nykyisillä kursseilla 90 % kaikista kustannuksista. Verrattuna muihin vastaavanlaisten ammattikoulujen opiskelukustannuksiin, on kurssimaksu radiosähköttäjäkursseilla vieläkin kohtuuttoman korkea oppilaiden joutuessa maksamaan omana osuutenaan kurssikustannuksista n. 300 mk.

Radiosähköttäjäkurssien opetusaineina on radiosähkötyksen (lähetys ja vastaanotto) lisäksi ollut radio- ja sähkötekniikka, radioliikenne, matematiikka, laboratoriotyöt, liikennemaantieto, englanninkieli ja konekirjoitus.

Kursseja on jouduttu pitämään useissa eri paikoissa, mm. Teknillisen korkeakoulun tekstiili- ja sähkölaboratorioissa, Metodistikirkon talossa Fredrikintorin varrella, Ammattienedistämislaitoksella ja Teknillisen koulun huoneistossa. Vuodesta 1956 lähtien on kurssien paikkana ollut Lauttasaaressa sijaitseva ns. Pienteollisuustalo.

Se koulutus, joka riitti radiosähköttäjille 1920 luvulla*, vastasi senaikaisia niin radioteknillisiä kuin radioliikenteellisiäkin olosuhteita. Käytössä olleita yksinkertaisia kipinälähettimiä ryhdyttiin romuuttamaan laivoista 1930 luvun* alussa (sallittiin myöhemmin ainoastaan hätälähettimenä), jolloin putkilähettimiä alettiin yhä suuremmassa mittakaavassa asentaa laivaradioasemille. Radiotekniikan nopea kehitys, samoin valtavasti laajentunut radioliikenne on asettanut yhä suurempia vaatimuksia radiosähköttäjän ammattitaidolle, jota radiosähköttäjän on jatkuvasti kehitettävä pysyäkseen aina ajan tasalla tässäkin suhteessa. Esimerkkinä lisääntyneistä pätevyysvaatimuksista mainittakoon, että kansainvälisten määräysten mukaan oli kaikkien II luokan radiosähköttäjien suoritettava uusi pätevyystutkinto jo vuonna 1930, jolloin kaikki sitä ennen annetut II luokan radiosähköttäjien pätevyystodistukset mitätöitiin.

Kurssien lyhyydestä huolimatta on maamme kansainvälisten radiosähköttäjien ammattitaito ollut alusta alkaen erittäin korkealla tasolla ja suomalaiset radiosähköttäjät ovat saaneet tunnustusta hyvästä ammattitaidostaan myös ulkomaalaisilta rannikkoradioasemilta. Osaltaan tähän on tietenkin vaikuttanut se pohjakoulutus, jonka radiosähköttäjät ovat saaneet pääasiassa puolustuslaitoksessa jo ennen kursseille tuloaan. Eräänä huomattavana puutteena radiosähköttäjien koulutuksessa on kuitenkin aivan liian vähäiseksi jäänyt käytännön harjoittelu. Tähänastinen kokemus on osoittanut, että radiosähköttäjät joutuvat laivoissa yhä lisääntyvässä määrin huolehtimaan myös elektroniikkaan perustuvista navigointivälineistä, kuten mm. tutkasta. Tässä suhteessa on opetus kursseilla kuitenkin jäänyt aivan liian vähäiseksi ja opetusvälineiden puutteen vuoksi etupäässä teoreettiseksi. Niinpä eräät radiosähköttäjät ovat käyneet erikoistutkakurssin Englannissa.

Radiosähköttäjien koulutuksen jälkeenjääneisyyteen on viimeisen kymmenen vuoden aikana kiinnitetty erityistä huomiota myös toisissa pohjoismaissa siitä huolimatta, että radiosähköttäjien koulutus on siellä vakinaisella kannalla ja koulutusvälineistö ajan tasalla. Niinpä vuosittain pidettävissä pohjoismaisissa radiosähköttäjäkonferensseissa on radiosähköttäjien koulutuksen tehostaminen ollut jatkuvasti käsiteltävänä ja koulutusajan pidentämistä on pidetty välttämättömänä.

Sen johdosta, että radiosähköttäjien koulutusta maassamme ei oltu saatu vakinaiselle kannalle vaikka yli neljä vuosikymmentä oli jo kulunut koulutuksen aloittamisesta, esitti liitto kesäkuussa 1962 Posti- ja lennätinhallitukselle erityisen toimikunnan asettamista käsittelemään radiosähköttäjien koulutuskysymystä. Tämän ehdotuksen mukaisesti asetti Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö 31. 10. 1963 toimikunnan käsittelemään maamme kansainvälisten radiosähköttäjien koulutuksen järjestämistä nykyisten vaatimusten mukaiseksi. Toimikunnan puheenjohtajana oli Posti- ja lennätinhallituksen radio-osaston johtaja Erkki Heino ja hänen kuolemansa (13. 7. 64) jälkeen radio-osaston toimistoinsinööri Kalevi Ahti. Toimikunnan sihteerinä oli ensin apul.asiainvalvoja Niilo Lahonen ja hänen jälkeensä apul.osastopäällikkö Arvi Sinkkonen. Toimikunnan jäseninä olivat kapteeni T. Rosnell Suomen Laivanvarustajain Yhdistyksestä, eversti P-J. Gummerus puolustusvoimain pääesikunnasta, diplomi-insinöri K. Paalanen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, insinööri A. Hallamo merenkulkuhallituksesta ja toiminnanjohtaja E. Koivisto Suomen Radiosähköttäjäliitosta. Toimikunta perehtyi tekemiensä tiedustelujen kautta 12 eri maan radiosähköttäjien koulutukseen ja osa toimikunnan jäsenistä teki tutustumismatkan Tukholman, Oslon, Kööpenhaminan, Hampurin ja Bremenin radiosähköttäjäkouluihin. Helmikuun 28 päivänä 1965 valmistuneessa mietinnössään toimikunta esitti luonnoksen asetukseksi Valtion radiosähköttäjäopistosta sekä opetussuunnitelman tätä opistoa varten. Toimikunta piti koulutuksen uudelleen järjestämistä kiireellisenä. Koulutusajaksi toimikunta esitti 1½ lukuvuotta II luokan ja lisäksi ½ lukuvuotta 1 luokan radiosähköttäjän pätevyystodistusta varten. Lisäksi toimikunta esitti, että radiosähköttäjien koulutus siirtyisi Posti- ja lennätinhallitukselta Ammattikasvatushallitukselle, joka silloin oli vielä kauppa- ja teollisuusministeriön alaisena. Mietinnön valmistumisen jälkeen liitto on useilla lähetystökäynneillä kiirehtinyt koulutuksen uudelleen järjestelyä toimikunnan mietinnön mukaisesti, mutta v. 1970 loppuun mennessä ei asiassa vielä – annetuista lupauksista huolimatta – oltu saatu uudelleenjärjestelyä aikaan.

Liiton vuoden 1971 alussa Posti- ja lennätinhallituksen sekä Amattikasvatushallituksen* kanssa käymien uusien neuvottelujen tuloksena näyttää radiosähköttäjien koulutuksen uudelleen järjestely vihdoinkin olevan näköpiirissä. Niinpä radiosähköttäjien koulutuksen siirtämisestä Posti- ja lennätinhallituksen Radio-osastolta Amattikasvatushallitukselle* on jo tehty periaatepäätös ja tarkoituksena on, että Ammattikasvatushallitus aloittaa radiosähköttäjien koulutuksen jonkin merenkulkuopiston yhteydessä, todennäköisesti Raumalla, syksyllä 1972. Opetusministeriö asetti huhtikuun 28 päivänä 1971 toimikunnan, jonka tehtävänä on tutkia, vastaavatko merenkulkuoppilaitosten ja merimiesammattikoulujen hallinnon järjestelyt ja merenkulkualan opetusohjelmat nykyajan vaatimuksia sekä tehdä ehdotus mahdollisten epäkohtien korjaamiseksi. Tämä toimikunta tulee käsittelemään myös radiosähköttäjien koulutuksen uudelleenjärjestelyä. Toimikunnan puheenjohtajana on osastopäällikkö Martti Nevalainen Ammattikasvatushallituksesta ja liiton edustajana toimikunnassa on puheenjohtaja Aarto Helin. Toimikunnan tulee saada työnsä valmiiksi 30. 6. 1972 mennessä.

Radiosähköttäjäkursseilla voi nykyisin suorittaa vain II luokan kansainvälisen radiosähköttäjän tutkinnon, joka on pätevyysvaatimuksena kauppalaivaradiosähköttäjän toimeen. I luokan tutkinnon, joka on pätevyysvaatimuksena sekä rannikkoradioasemien että jäänmurtajien radiosähköttäjien toimiin, voi suorittaa vasta vähintään 6 kuukauden meripalvelun jälkeen. Vastaanotossa ja lähetyksessä sekä radiotekniikassa suoritetaan I luokan vaatimusten mukaiset kokeet. Liittoon liittyneistä 1293 jäsenestä on I luokan radiosähköttäjän tutkinnon suorittanut vuoden 1970 loppuun mennessä kaikkiaan 315 radiosähköttäjää.

Kansainväliset radiosähköttäjäkurssit Helsingissä

1. 1920–1921
2. 1922–1923
3. 1923–1924
4. 1924–1925
5. 1926–1927
6. 1927–1928
7. 1929–1930
8. 1932
9. 1932–1933
10. 1933–1934
11. 1936–1937
12. 1937
13. 1937
14. 1938
15. 1938–1939
16. 1939–1940
17. 1940–1941
18. 1945
19. 1945–1946
20. 1947–1948
21. 1949–1950
22. 1950–1951
23. 1951–1952
24. 1952–1953
25. 1953–1954
26. 1955
27. 1956
28. 1956–1957
29. 1957–1958
30. 1958–1959
31. 1960–1961
32. 1961–1962
33. 1962–1963
34. 1963–1964
35. 1964–1965
36. 1965–1966
37. 1966–1967
38. 1967–1968
39. 1969–1970
40. 1970–1971

Maarianhaminassa

1. 1954–1955
2. 1956–1957
3. 1960
4. 1962–1963
5. 1964
6. 1966–1967
7. 1968–1969
8. 1970–1971

 

Edellinen osa:

1. Liiton perustaminen

Seuraava osa:

3. Työllisyystilanne