Tietoja

Viimeksi päivitetty: 10.07.2013 12:52

Julkaistu: 07.01.2013 16:16

Kirjoittanut Oula Paltto

Osumat: 3055

Laivaradiosähköttäjien toimipaikkojen lukumäärä riippuu tunnetusti siitä, kuinka monessa laivassa on radiosähkötyslaitteet. Jo 1920-luvun alussa oli Englannissa voimassa määräys, että Englannin satamiin saivat tulla 1.600 rekisteritonnin bruttovetoiset ja sitä suuremmat alukset vain edellytyksellä, että niissä oli radiosähkötyslaitteet ja kansainvälisen radiosähköttäjätutkinnon suorittanut radiosähköttäjä. Tästä johtuen jouduttiin Englantiin liikennöivät suomalaisetkin alukset varustamaan radiosähkötyslaitteilla. Yleensä olivat kaikki mainittua suuruusluokkaa olevat suomalaiset alukset tällöin varustetut näillä laitteilla. Suomi ratifioi ihmishengen turvaamista merellä koskevan kansainvälisen sopimuksen 1932, ja se tuli voimaan vuoden 1933 alusta lukien. Vaikka tämän sopimuksen mukaan kaikki 1.600 rekisteritonnin bruttovetoiset ja sitä suuremmat alukset oli varustettava radiosähkötyslaitteilla, niin sopimus antoi kuitenkin kunkin maan hallitukselle oikeuden vapauttaa alle 2.000 rekisteritonnin bruttovetoiset alukset radiosähkötyslaitteiden pitovelvollisuudesta vuoden 1937 loppuun saakka. Suomessa myönnettiin tällöin näitä erivapauksia n. 30 alukselle.

Radiosähköttäjiä on pyritty yleensä kouluttamaan sen verran kuin tarve on vaatinut, mutta eräinä vuosina on liikakoulutustakin tapahtunut. Varsinkin viime vuosina on työttömyyttä esiintynyt runsaasti etenkin talvisin. Aikaisempina vuosina esiintyi talvisin työttömyyttä myös sen vuoksi, että huomattava määrä vanhempaa tonnistoa poistettiin kokonaan liikenteestä talveksi jääesteiden takia. Myös huonojen rahtimarkkinoiden takia on vanhempaa tonnistoa ollut aika aloin riisuttuna. Osaltaan vaikuttaa talvikauden työttömyyteen myös se, että syksyn ja talven aikana tapahtuu toimipaikkojen muutoksia vähemmän kuin keväällä ja kesällä. On myös ymmärrettävää, että kun uusia radiosähköttäjiä on valmistunut keväisin n. 30–40 yhtä aikaa, eivät useimmat heistä voi heti saada vakinaista laivatointa. Näin siitäkin huolimatta, että keväällä tavallisesti vapautuu eniten paikkoja.

Suurin osa heistä on kuitenkin saanut kesälomasijaisen paikan, mutta on sattunut useinkin, että monet ovat joutuneet odottamaan ensimmäistä toimipaikkaa jopa vuodenkin alan. Pitkästä odotusajasta on ollut seurauksena, että asianomaiset ovat olleet pakoitettuja hakeutumaan maissa toisille toimialoille, aluksi tosin vain väliaikaisesti, mutta useassa tapauksessa siitä on tullut pysyvä toimi. Näin on moni radiosähköttäjä joutunut jättämään uuden ammattinsa jo ennenkuin on edes ollut tilaisuutta toimiakaan tällä alalla. Monet taas ovat jatkaneet opintojaan yliopistoissa, teknillisissä korkeakouluissa tai teknillisissä opistoissa ym. Toisille toimaloille* siirtymistä osoittaa vuonna 1955 ladittu* tilasta kymmenen vuoden ajalta, jonka mukaan laivaradiosähköttäjien keskimääräinen toimessaoloaika laivoissa oli vain 8 vuotta. Nykyisin se on noin 10 vuotta. Viime aikoina on mm. herännyt kysymys siitä, että ainakin suurimmilla varustamoilla pitäisi olla lomittajaradiosähköttäjiä. Toimipaikkojen vaihdoksia varten pitäisi kuitenkin aina olla jokin määrä radiosähköttäjiä vapaina valmiina vastaanottamaan avoimiksi tulleita toimipaikkoja. Kesälomasijaisuudet mukaanluettuina on viime vuosina toimipaikkojen vaihdoksia laivoissa tapahtunut runsaasti. Niinpä niitä oli esim. vuoden 1969 aikana yhteensä 482. Varsin huomattava väheneminen radiosähkötyslaitteilla varustettujen alusten lukumäärässä tapahtui 1945, jolloin sotien aiheuttamien menetysten lisäksi jouduttiin sotakorvauksina luovuttamaan parhaat laivamme ja jolloin näiden laivojen lukumäärä aleni noin kahdella kolmanneksella vuoden 1939 lukumäärästä. Vuonna 1939 oli kauppalaivastossamme 168 radiosähkötyslaitteilla varustettua laivaa ja vuonna 1955 niistä oli tapahtuneen luovutuksen jälkeen jäljellä vain 55 laivaa. Tästä aiheutuneen työttömyyden johdosta siirtyivät radiosähköttäjät ruotsalaisiin laivoihin ja niinpä sodista lähtien on suomalaisia radiosähköttäjiä toiminut ruotsalaisissa laivoissa vuosittain 35–50.

Vaikkakin kauppalaivastoomme on viime vuosina hankittu huomattava määrä uutta tonnistoa korvaamaan poistettuja aluksia, ja vaikka tonnistomme on bruttovetoisuudeltaan kasvanut, ei radiosähkötyslaitteilla varustettujen alusten lukumäärä ole samassa suhteessa lisääntynyt. Tämä johtuu siitä, että uusia aluksia hankittaessa on siirrytty yhä suurempiin yksiköihin. Vuoden 1970 lopussa oli radiosähkötyslaitteilla varustettujen alusten lukumäärä 173.

Puutetta radiosähköttäjistä on esiintynyt tavallisimmin juuri kesäkuukausina, jolloin tarvitaan kesälomasijaisia sekä laivoihin, että myös rannikkoradioasemille. Osa laivoihin tarvittavista sijaisista saadaan toisilla toimialoilla työskentelevistä, kun taas maaradioasemille, joilla pätevyysvaatimuksena on I luokan kansainvälinen radiosähköttäjän tutkinto, hakeutuu vanhempia laivaradiosähköttäjiä. Mutta puutetta on ollut myös muista syistä. Esimerkiksi vuosina 1936–39 lisääntyi radiosähkötyslaitteilla varustettujen alusten lukumäärä siinä määrin, ettei radiosähköttäjiä ehditty kouluttaa tarpeeksi. Tällöin oli turvauduttava ulkomaalaisiin radiosähköttäjiin, joita oli suomalaisissa laivoissa vuonna 1937 10, 1938 7 ja 1939 15. Osaltaan tähän vaikutti se, että vuoden 1938 alusta päättyi noin 30 suomalaiselle alle 2.000 rekisteritonnin bruttovetoiselle alukselle annettu erivapautus radiosähkötyslaitteiden pitovelvollisuudesta.

Edellinen osa:

2. Radiosähköttäjien koulutus

Seuraava osa:

4. Työehtoja koskevat sopimukset