Tietoja

Viimeksi päivitetty: 10.07.2013 12:53

Julkaistu: 07.01.2013 17:58

Kirjoittanut Oula Paltto

Osumat: 3572

5. Muuta toimintaa ja tapahtumia

Tärkeimpänä tehtävä* liiton toiminnassa – sen jälkeen kun työ- ja palkkausolot oli saatu alustavasti hoidetuksi – oli sisäisen toiminnan järjestäminen. Ensimmäisessä vuosikokouksessa joulukuun 14 päivänä 1921 hyväksyttiin lopullisesti liiton säännöt, joita alustavasti oli jo käsitelty toukokuussa pidetyssä liiton kokouksessa. Eräitä muutoksia oli sääntöihin tehtävä vielä sen jälkeenkin, ennenkuin ne hyväksyttiin Yhdistysrekisteriin. Sääntöjen mukaan kuului liiton johtokuntaan kolme jäsentä: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri sekä viisi varajäsentä. Toimintavuosi alkoi joulukuun alusta ja päättyi marraskuun lopussa.

Toiminta oli ensimmäisen kymmenen vuoden aikana erittäin vaikeaa, koska tätä uutta amattikuntaa* ei kaikissa merenkulkijapiireissäkään katsottu suopein silmin. Radiosähköttäjän tehtävä laivassa on ensisijaisesti turvallisuuspalvelua. Tähän seikkaan ei useissa varustamoissa kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Radiosähköttäjää pidettiin vain "välttämättömänä pahana", kuten eräs varustamo asian ilmaisi ja kohdeltiin sen mukaisesti.

Liitto joutui tämän tästä selvittämään työehtoja ja palkkausta koskevia tulkintaerimielisyyksiä sekä rikkomuksia. Laivoissa radiosähköttäjät joutuivat samoin useasti taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Heitä ei aina haluttu myöntää laivan päällystöönkään kuuluvaksi, josta esimerkkeinä mainittakoon ne lukuisat yritykset saada satamissa oltaessa radiosähköttäjät suorittamaan miehistölle kuuluvia tehtäviä, kuten maalaustöitä, ruosteenhakkausta, vahtipalvelua kannella ym. Etupäässä nämä painostukset tapahtuivat laivoissa, joissa oli vanhemman polven päälliköitä. He eivät jaksaneet sulattaa tämän uuden ammatin edustajan tunkeutumista laivayhteiskuntaan. Heidän mielipiteensä radiosta oli lyhyesti: "kun on ennenkin tultu toimeen laivoissa ilman radiota, ei sitä nytkään tarvita". – Toisaalta on valitettavasti todettava, että eräät liiton jäsenetkään eivät aina ole käyttäytyneet radiosähköttäjän arvon mukaisesti. Törkeimmissä rikkomustapauksissa liiton sääntöjä vastaan liitto on joutunut ryhtymään kurinpidollisiin toimenpiteisiin ja seurauksena on ollut joko väliaikainen tai lopullinen erottaminen liitosta. Tällaisissa tapauksissa on Posti- ja lennätinhallitus tavallisesti peruuttanut asianomaiselta vastaavaksi ajaksi radiosähköttäjän pätevyystodistuksen.

Alkuaikoina monet tekijät haittasivat liiton toimintaa. Jäsenmäärän pienuudesta johtuen riittivät jäsenmaksutulot hädin tuskin juoksevien menojen peittämiseen. Johtokunnan jäsenet asuivat monesti eri paikkakunnilla, joten kokousten pitäminen tuotti vaikeuksia. Ei ollut omaa toimistoa ,ei* ollenkaan palkattua henkilökuntaa ja ensimmäinen kirjoituskonekin saatiin liitolle vasta 1929. Oli hoidettava palkkaneuvottelut, kirjeenvaihto ja tiedotustoiminta kaukaisillakin merillä purjehtivien jäsenten kanssa. Oli taisteltava ulkomaalaisten radiosähköttäjien poistamiseksi suomalaisista laivoista, estettävä ns. perämiesähköttäjäjärjestelmän* saamasta jalansijaa laivoissamme, tehtävä lukuisia esityksiä viranomaisille Suomen liittymisestä kansainväliseen radiosopimukseen sekä tehtävä ehdotuksia puutteellisen radiolainsäädännön tarkistamiseksi.

Kuitenkin liitto pystyi tämän ensimmäisen vuosikymmenensä aikana laskemaan vankan perustan vastaiselle toiminnalle. Että liitto mainitunlaisissa olosuhteissa pystyi sellaisiin saavutuksiin, johtui ennenkaikkea liiton silloisten johtohenkilöiden tarmokkaasta ja epäitsekkäästä toiminnasta yhteiseksi hyväksi. Suhteet maamme radioviranomaisiin, aluksi siis Puolustuslaitokseen ja myöhemmin Posti- ja lennätinhallitukseen, ovat alusta alkaen olleet hyvät ja näin helpottaneet toimintaa kaupallisen radiotoiminnan kehittämisessä. Mutta ennen kaikkea liiton toiminta on perustunut siihen erinomaiseen yhteishenkeen, joka alusta saakka on vallinnut kaikkien maamme kansainvälisten radiosähköttäjien keskuudessa kysymyksen ollessa heille yhteisistä asioista.

Vasta 1930-luvun alussa sai liitto edullisemmat olosuhteet toiminnalleen. Tiedotustoimintaa helpotti oman äänenkannattajan julkaiseminen vuoden 1930 alusta lukien, ja oma toimistohuone saatiin käyttöön vuoden 1934 alusta sihteerin asunnon yhteydestä.

1920-luvulla oli maassamme kolme ns. perämiessähköttäjää, jotka perämiehinä tai päällikköinä toimiessaan eivät kuitenkaan samanaikaisesti toimineet radiosähköttäjän tehtävissä. Vakavampi yritys saada perämiessähköttäjäjärjestelmä käytäntöön maamme kauppalaivoihin tapahtui vuonna 1938. Tällöin Valtioneuvoston vuonna 1937 asettama Merityökomitea laati ehdotuksen asetukseksi aluksen miehittämistä* kansi- ja konehenkilökunnalla. Tämän ehdotuksen mukaan olisi kansimiehistön lukumäärään saatu laskea henkilö, joka on otettu samanaikaisesti kansimieheksi ja radiosähköttäjäksi. Lisäksi Ålands Redarförening ehdotti syyskuussa 1938 Kulkulaitosministeriölle lähettämässään kirjeessä, että siirryttäisiin suoraan perämiessähköttäjäjärjestelmään kaikissa alle 3.000 rekisteritonnin bruttovetoisissa aluksissa, Liiton ponnekkaiden toimenpiteiden johdosta ja maamme toisilta merenkulkijajärjestöiltä saamansa tuen turvin poistettiin Merityökomitean mietinnöstä edellä mainittu ehdotus, joka olisi tehnyt mahdolliseksi perämiessähköttäjien työskentelyn kauppalaivastossamme. Tämä tulos saavutettiin tammikuussa 1941 tehdyllä merenkulkijajärjestöjen yhteisellä lähetystökäynnillä Sosiaaliministerin luona.

Suomen vuonna 1932 hyväksymä kansainvälinen sopimus ihmishengen turvaamisesta merellä antoi mahdollisuuden yli 1.600 rekisteritonnin bruttovetoisille aluksille liikennöidä ilman radiosähköttäjää mikäli alus ei etene lähimmästä maasta 150 mpk kauemmaksi. Yleensä eivät varustamot ennen sotia käyttäneet hyväkseen tätä poikkeusmääräystä, mutta jo vuoden 1941 alussa oli Itä- ja Pohjanmeren liikenteessä 41 tällaista laivaa ilman radiosähköttäjää. Osaltaan tähän tietenkin vaikutti radiosähköttäjien puute, heidän joutuessaan asepalvelukseen. Kun sitten maaliskuussa 1943 kumottiin tämä vuonna 1932 annettu asetus, ei vapaita radiosähköttäjiä ollutkaan saatavissa. Tämän johdosta esitti liitto 17. 4. 1943 Merivoimien Esikunnalle, että asepalveluksesta vapautettaisiin riittävä määrä radiosähköttäjiä kauppalaivoihin. Esitys johtikin tulokseen ja PM ilmoitti vapauttavansa asepalveluksesta 35 radiosähköttäjää, joiden laivoihin sijoittamisen liitto sai tehtäväkseen. Tulkoon mainituksi, että kun eräät varustamot kieltäytyivät ottamasta ilman radiosähköttäjää oleviin laivoihinsa juuri sitä varten asepalveluksesta vapautettuja radiosähköttäjiä, joutui Merivoimien Esikunta puuttumaan asiaan.

Puolustuslaitoksen kanssa liitto oli sotien aikana kiinteässä yhteistyössä kauppamerenkulun radiosähköttäjien tarpeen tyydyttämiseksi. Liiton ja PM:n välisenä yhdysupseerina toimi tällöin luutn. Arvi Sinkkonen, liiton nykyinen kunniajäsen.

Joulukussa* 1941 aloitettiin Sosiaaliministeriössä merenkulkijajärjestöjen aloitteesta neuvottelut ulkomaille sodan johdosta jääneiden merimiesten omaisten avustamisesta. Neuvottelujen tuloksena antoi Hallitus 6. 3. 42 Eduskunnalle esityksen 3 miljoonan markan arviomäärärahasta tähän tarkoitukseen. Toukokuun 21 päivänä 1942 asetti Sosiaaliministeriö toimikunnan käsittelemään merimiesten omaisten avustusanomuksia. Tässä toimikunnassa olivat kaikki merenkulkijajärjestöt edustettuina ja se jatkoi työtään kunnes ulkomaille sodan johdosta jääneet ja internoiduiksi tulleet merimiehet olivat palanneet Suomeen.

Helmikuun 6 päivänä 1944 Helsinkiin tapahtuneessa ilmapommituksessa pommi osui liiton toimiston kohdalle kadulle (Kapteenink. 24), jolloin toimiston sisustus vaurioitui.

Heinäkuun 17 päivänä 1944 perustivat merenkulkijajärjestöt "Merimiesaputoimikunnan" merimiesten keskuudessa suoritettavaa rahankeräystä varten. Täten saadut rahat jaettiin sitten merellä tuhoutuneiden ja sodissa kaatuneiden merimiesten omaisten avustustarkoitukseen. Toiminta lopetettiin syksyllä 1947, jolloin viimeiset avustusrahat jaettiin.

Marraskuun 24 päivänä 1943 kokoontui 15 merenkulkualan järjestöä Suomen Merimieslähetysseuran aloitteesta neuvottelemaan erikoisen "merenkulkijain päivän" viettämisestä kesäkuun toisena sunnuntaina. Samassa kokouksessa päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin merenkulkijain yleisen muistomerkin aikaansaamiseksi. Ensimmäistä merenkulkijain päivää vietettiin 11. 6. 1944.

Helmikuun 15 päivänä 1945 perustettiin "SR:n Naisyhdistys" (SRN) tarkoituksena tukea liiton toimintaa, ja edistää siihen kuuluvan yhteiskuntaryhmän yhteenkuuluvaisuuden tunteen lujittamista. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin rva Aino Koivisto, varapuheenjohtajaksi rva Tyyne Luomanmäki ja sihteeriksi rva Maija Piha. Useiden vuosien aikana yhdistys toimi erittäin aktiivisesti ja järjesti useita yhteisiä tilaisuuksia liiton jäsenille.

Liiton jäsenten alkuperäiset jäsennumerot oli vuonna 1927 vaihdettu sillä hetkellä liitossa oleville aakkosjärjestyksessä. Näin jäivät liitosta poistetut tai eronneet jäsenet ilman jäsennumeroa. Vuonna 1945 annettiin jäsenille ja myös entisille jäsenille uudet jäsennumerot siinä järjestyksessä, kuin he olivat liittyneet jäseniksi. Liiton perustajajäsenille annettiin tällöin uudet numerot aakkosjärjestyksessä.

Liiton 25-vuotisen toiminnan johdosta liitto julkaisi vuonna 1945 juhlajulkaisun jäsenmatrikkeleineen ja vuonna 1950 edelliseen liittyvän lisämatrikkelin liittoon vuosina 1946–50 liittyneistä jäsenistä. Vuonna 1961 valmistui liiton 40-vuotisjulkaisu, joka sisälsi katsauksen liiton 40-vuotiseen toimintaan ja henkilötiedot kaikista 17. 5. 1961 liittoon liittyneistä jäsenistä (968).

Vuonna 1947 pidetyssä liiton vuosikokouksessa käsiteltiin kysymystä liiton liittymisestä johonkin keskusjärjestöön (HTK, STTK, SAK). Päätökseksi tuli, että toistaiseksi liitto toimii itsenäisesti, eikä liity mihinkään keskusjärjestöön.

Vuonna 1947 esitti liitto Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, että rannikkoradioasemien radiosähköttäjät saisivat laskea laivapalveluajan ikälisään oikeuttavaksi ajaksi. Esitys ei silloin johtanut tulokseen, mutta vahvistettiin käytäntöön vuonna 1970 annetulla asetuksella.

Liiton säännöt muutettiin kokonaan vuonna 1948, jolloin 3-jäsenisen johtokunnan (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri) tilalle tuli 5-jäseninen hallitus. Samalla muutettiin liiton toimintavuosi kalenterivuodeksi, sen oltua aikaisemmin joulukuun alusta marraskuun loppuun. Vuonna 1954 sääntöihin tehdyn muutoksen mukaan sihteeri-nimitys muuttui toiminnanjohtajaksi ja liiton toimihenkilöiden palvelukseen ottaminen siirtyi vuosikokoukselta liiton hallitukselle. Vuonna 1967 tehtiin sääntöihin eräitä muodollisia korjauksia. Viimeksi vuonna 1970 sääntöihin tehdyt muutokset vahvistettiin 8. 9. 1970. Huomattavin muutos oli hallituksen vakinaisten jäsenten lukumäärän lisääminen aikaisemmasta viidestä jäsenestä kuuteen jäseneen ja toinen tärkeä muutos oli se, että vuosikokouksen lisäksi pidetään syyskokous, jossa seuraavan vuoden tulo- ja menoarvioehdotus vahvistetaan.

Vuonna 1948 Kööpenhaminassa pidetyssä IFR:n (International Federation of Radio Officer's) konferenssissa käsiteltiin Lontoon turvallisuuskonferenssissa esille tulevia asioita. Tällöin Ruotsin radiosähköttäjäjärjestön radiosihteeri Gösta Hilding ehdotti läheisemmän yhteistyön aikaansaamista neljän pohjoismaan kesken siten, että kunakin vuonna pidetään yhteinen neuvottelutilaisuus vuorotellen kunkin pohjoismaan pääkaupungissa, jolloin voitaisiin keskustella ajankohtaisista kysymyksistä ja sopia yhdenmukaisista menettelytavoista. Ehdotus sai yksimielisen kannatuksen ja siitä lähtien on vuosittain pidetty pohjoismainen radiosähköttäjäkonferenssi. Yhteistyöhön liittyi vuonna 1964 myös Islannin radiosähköttäjäjärjestö.

Vuoden 1949 lopulla tekivät merenkulkijajärjestöt yhteisen esityksen passiveron poistamisesta merimiespasseista. Esitys johti myönteiseen tulokseen.

Valtioneuvosto päätti 13. 9. 1951, että niille vanhemmille, joiden poika oli kuollut tai kadonnut meripalveluksessa sodan aikana ennen 1. 3. 1945, maksetaan kertakaikkisena korvauksena 75.000 mk.

Merenkulkijajärjestöjen esityksestä varasi Yleisradio 30. 9. 51 alkaen merenkulkijajärjestöjen edustajille tilaisuuden esittää kerran kuukaudessa tiedotuksia merellä oleville jäsenilleen. Nykyisin tällaisia merimiesradiolähetyksiä on kerran viikossa.

Liiton 30-vuotisjuhlassa Upseerikasinolla, 25 päivänä marraskuuta 1950 esitti liiton laulukuoro ensiesityksenä radiosähköttäjä Martti Pihan säveltämän ja sanoittaman liiton marssilaulun. Sen laulaminen on tullut jo perinteeksi liiton järjestämissä juhlissa. Marssilaulu on tämän julkaisun sivulla 49.

Syyskuun 27 päivänä 1951 pidettiin ensimmäinen yhteinen kokous merimiesurheilutoiminnan järjestämiseksi. Merenkulkijajärjestöjen lisäksi oli kokouksessa mukana edustaja Suomen Merimieslähetysseurasta ja Työväen Sivistysliitosta. Tällöin päätettiin muodostaa kauppalaivaston urheilutoimikunta, johon tuli* edustajat merenkulkijajärjestöistä, Suomen Laivanvarustajain Yhdistyksestä, Suomen Merimieslähetysseurasta, Työväen Sivistysliitosta sekä Suomen Voimistelu- ja urheiluliitosta ja Työväen Urheiluliitosta. Aluksi päätettiin toimia yhdessä Työväen Sivistysliiton merimiesten urheiluosaston kanssa, joka oli jo saanut valtiolta varoja tähän tarkoitukseen. 18. 10. 1951 pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin laivojen urheilukerhojen perustamista varten säännöt. 8. 1. 52 pidetyssä kokouksessa valittiin Kauppalaivaston Urheilutoimikunnan puheenjohtajaksi johtaja K. Alakari, varapuheenjohtajaksi R. Veuro ja sihteereiksi B. Johansson ja U. Räsänen sekä muiksi jäseniksi A. Hautamäki TSL, D. Orädd SMLS, U. Kemppainen SVUL, E. Rantanen TUL ja päällystöjärjestöistä R. Veuro, B. Frostell ja E. Koivisto.

Merenkulkijain yhteistyötoimikunta perustettiin vuonna 1953 käsittelemään sellaisia kysymyksiä jotka ovat yhteisiä kaikille merenkulkijoille. Toimikuntaan tuli kustakin merenkulkijajärjestöstä kaksi edustajaa.

Merimiesten opintotoimikunnan tehtävät siirtyivät syksyllä 1954 Työväen Sivistysliitolta Suomen Merimies-Unionille. Tällöin laajennettiin toimikunnan pohjaa siten, että kukin päällystöjärjestö sai edustajansa tähän toimikuntaan.

Lontoon vuoden 1948 turvallisuussopimus tuli Suomessa voimaan 13. 11. 1953. Lokakuun 21 päivänä 1953 aloitettiin neuvottelut tämän sopimuksen radiopäivystysaikojen vahvistamisesta Posti- ja lennätinhallituksen, Merenkulkuhallituksen ja Suomen Laivanvarustajain Yhdistyksen kanssa. Liitto vaati 8 tunnin radiopäivystysaikojen säilyttämistä kaikissa yli 1.600 rekisteritonnin bruttovetoisissa aluksissa, kun taas Suomen Laivanvarustajain Yhdistys puolestaan vaati 4 tai korkeintaan 6 tunnin päivystysaikoja, jolloin radiosähköttäjä voisi merellä suorittaa kirjoitustöitä 2–4 tuntia päivässä ja siten vähentää ylityökorvauskuluja. Tässä kokouksessa ei asiassa päästy yksimielisyyteen. Posti- ja lennätinhallitus ilmoitti kuitenkin liitolle 24. 10. 53 esittävänsä asetusehdotuksessaan 8 tunnin päivystystä. Tästä lupauksestaan huolimatta posti- ja lennätinhallitus oli 10. 3. 54 päättänyt ehdottaa ministeriölle päivystysajaksi 4 tuntia vuorokaudessa 1600–5500 rekisteritonnin bruttovetoisissa aluksissa. Tästä tiedon saatuaan kävivät liiton edustajat plh:n pääjohtajan luona selostamassa tilannetta ja hän lupasikin ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Seurauksena oli, että posti- ja lennätinhallitus muutti aikaisempaa päätöstään siten, että radiopäivystysajaksi tulisi 8 tuntia kaikissa laivoissa. Antaessaan sittemmin asetusehdotuksen Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, oli Posti- ja lennätinhallitus kuitenkin esittänyt vain 6 tunnin päivystysaikoja! Tämän johdosta kävivät liiton ja myös toisten merenkulkijajärjestöjen edustajat 23. 11. 1954 Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerin luona esittämässä, että järjestöt pitävät turvallisuussyistä välttämättömänä 8 tunnin radiopäivystysaikojen säilyttämistä. Joulukuun 3 päivänä 1954 vahvisti ministeriö asetuksella alusten radiopäivystysajat 8 tunniksi vuorokaudessa kaikissa yli 1600 rekisteritonnin bruttovetoisissa aluksissa vastoin posti- ja lennätinhallituksen esittämää asetusehdotusta. Näin saatiin tämä asia kaikkien merenkulkijajärjestöjen yhteisin voimin vihdoin myönteiseen ratkaisuun.

Maaliskuun 13 päivänä 1955 pidettiin merenkulkijajärjestöjen yhteistyötoimikunnan kokous, jossa päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin haaksirikkoutuneiden merenuhrien muistomerkin pystyttämiseksi Helsinkiin, kun vuonna 1943 muodostettu toimikunta ei ollut saanut hanketta toteutetuksi. Kysymyksen järjestämiseksi perustettiin uusi muistomerkkitoimikunta johon merenkulkijajärjestöjen edustajien lisäksi tuli edustajat Suomen Laivanvarustajain Yhdistyksesta*, Merimieslähetysseurasta, Merenkulkuhallituksesta ja Helsingin kaupungista. Tämä toimikunta järjesti julkisen kilpailun muistomerkin aikaansaamiseksi. Kun sopivaa luonnosta ei näinkään saatu, tilattiin muistomerkki kuvanveistäjä Oskari Jauhiaiselta ja arkkitehti Eero Eerikäiseltä. Muisto merkki paljastettiin Helsingissä, Eiran rannassa, elokuun 29 päivänä 1968. Tilaisuudessa muistomerkkivaltuuskunnan puheenjohtaja, merenkulkuneuvos Herbert Andersson selosti muistomerkin syntyvaiheita. Tämän jälkeen on vuosittain Pyhäinpäivänä järjestetyssä merenuhrien muistotilaisuudessa laskettu muistomerkille yhteinen seppele.

Joulukuun 2 päivänä 1955 hyväksyi Oikeusministeriö Yhdistysrekisteriin kaikkien merenkulkijajärjestöjen perustaman Suomen Merenkulkijain Säätiön. Säätiö perustettiin sen johdosta, että uuden, 1. 8. 1955 voimaan tulleen merimieslain mukaan laivoissa kurinpitosakkojen määräämisestä kertyneet varat on käytettävä merimiesten ja heidän omaistensa huoltoon siten kuin siitä asetuksella erikseen on säädetty. Näiden kurinpitosakkorahojen jakaminen kauppalaivoissa työskentelevien ja työskennelleiden merimiesten ja heidän omaistensa avustamiseksi annettiin tämän Säätiön tehtäväksi.

Kesäkuun 1 päivänä 1956 tuli voimaan merimieseläkelaki, joka sisältää sekä vanhuus- että työkyvyttömyysvakuutuksen. Vakuutusmaksuina peritään 4 % vakuutettujen palkasta, työnantaja suorittaa samoin 4 %. Valtio osallistuu kolmanneksella eläkkeistä aiheutuviin kuluihin. Täysi eläke on 50 % vakuutetun palkasta. Heinäkuun 1 päivänä 1961 lisättiin merimieseläkelakiin perhe-eläkkeitä koskevat määräykset. Merimieseläkelakia muutettiin vuoden 1971 alusta lukien niin, että vakuutusmaksut ja eläkkeet määräytyvät kokonaisansion perusteella, kun ne siihen saakka oli määrätty vain peruspalkkojen mukaan.

Toukokuussa 1958 perusti Helsingin kaupunki Meripäällystövälityksen huolehtimaan alusten päällystöön kuuluvien toimipaikkojen välittämisestä. Tällöin vapautui liitto siitä radiosähköttäjien laivoihin välitystoiminnastaan, jota se virallisen päällystövälityksen puutteen vuoksi oli joutunut hoitamaan käytännöllisesti katsoen jo perustamisestaan saakka.

Vuonna 1958 aloitti liitto kukkavälityspalvelun laivoissa toimessa olevia varten. Tämä palvelumuoto antaa merenkulkijoille mahdollisuuden kukkatervehdysten lähettämiseen ja varsinkin äitienpäivänä ja Jouluna sitä käytetäänkin runsaasti.

Vuonna 1959 esitti liitto Valtion eläkeikäkomitealle, että radiosähköttäjien eläkeikä alennettaisiin 63 vuodesta 58 vuoteen ja eroamisikä 67 vuodesta 62 vuoteen. Eläkeikäkomitea hyväksyi esityksen, mutta komitean mietintöä ei ole vieläkään saatettu voimaan.

Syyskuun 1 päivänä 1960 allekirjoitettiin Kauppalaivaston Huoltoneuvoston perustamiskirja ja syyskuun 14 päivänä kokoontui sen hallitus ensimmäiseen kokoukseensa. Hallituksessa ovat edustettuina merenkulkijajärjestöt, laivanvarustajien yhdistykset, Merimieslähetysseura ja Sosiaaliministeriö. Tällöin perustettu Kauppalaivaston Huoltoneuvosto – Handelsflottans välfärdsråd r.y. on huolehtinut merenkulkijain urheilu-, viihdytys- ja opintotoiminnasta. Kauppalaivaston Urheilutoimikunta, joka siihen saakka huolehti merenkulkijain urheilutoiminnasta, lopetti toimintansa vuoden 1960 lopussa.

Vuonna 1959 perustettiin Oy Sea-lmport Ab-niminen* osakeyhtiö huolehtimaan merenkulkijain lisenssitavaroiden markkinoimisesta. Yhtiön perustivat merenkulkijajärjestöt ja Suomen Merenkulkijain Säätiö valtiovallan toivomuksesta, jotta vältyttäisiin siitä keinottelusta, jota erilaiset agentit olivat harjoittaneet merenkulkijoilta saamillaan tuontilisensseillä. Yhtiön voittovarat on jaettu merenkulkijain huolto- ja viihdytystoiminnan tukemiseen. Myöhemmin Suomen Konepäällystöliitto luopui omistamistaan yhtiön osakkeista.

Kun Suomi joutui solmimansa EFTA-sopimuksen mukaisesti viime vuosina vähitellen vapauttamaan tuontilisenssipakosta käytännöllisesti katsoen kaikki sellaiset tuontitavarat, joiden tuontiin aikaisemmin käytettiin myös merimiespalkkavaluutalla hankittuja tuontilisenssejä, lopetti Oy Sea-Import Ab vuoden 1971 alusta lukien toimintansa toistaiseksi.

Liitto vietti 40-vuotisjuhlaansa 19. 11. 1960 Upseerikerholla. Liiton 40-vuotishistoriikki jäsenmatrikkeleineen valmistui keväällä 1961.

Merenkulkijajärjestöjen ja varustamoyhdistysten välillä käytyjen neuvottelujen tuloksena perustettiin marraskuun 21 päivänä 1960 Kauppalaivaston Työturvallisuuslautakunta – Handelsflottans Arbetsskyddsnämnd, jonka tarkoituksena on ollut myötävaikuttaa työturvallisuuden edistämiseen ja tehostamiseen suomalaisilla ulkomaanliikenteen kauppa-aluksilla. Tämä työturvallisuuslautakunta lopetti toimintansa sen jälkeen kun valtion asettama Laivatyöturvallisuustoimikunta aloitti työnsä vuonna 1968.

Tammikuun 4 päivänä 1962 asetti Valtioneuvosto merimiestuontitoimikunnan käsittelemään merimiespalkkavaluutalla anottuja tuontilisenssejä.

Joulukuun 10 päivänä 1963 pidettiin Helsingissä Suomen Merimuseoyhdistyksen perustava kokous, mistä lähtien liitto on ollut tämän yhdistyksen jäsenenä.

Maaliskuun 1 päivänä 1965 asetti Kauppa- ja teollisuusministeriö Merenkulkijain kurinvalvontalautakunnan, joka siitä alkaen on käsitellyt merimiehille annettavia varoituksia ja ottokatselmuskieltoja koskevia asioita. Toimikunnan puheenjohtajana on ollut vanhempi oikeusneuvosmies Stig Göran Tennberg ja jäseninä merenkulun työmarkkinajärjestöjen edustajat.

Merenkulkijajärjestöjen valtiovallalle tekemän esityksen tuloksena ilmoitti Ulkoasiainministeriö syyskuussa 1969, että lentolippujen hinnanalennus Suomen kauppalaivastossa toimiville merimiehille voidaan ottaa käytäntöön ja että tarkoitusta varten on jo painettu kaavakkeet.

Marraskuun 1 päivänä 1967 pidettiin Laivaradiosähköttäjien työttömyyskassan perustava kokous. Sosiaaliministeriö vahvisti kassan säännöt 30. 4. 1968. Työttömyysavustuksia alkoi kassa maksaa laivaradiosähköttäjille vuoden 1970 alusta lukien.

Toukokuun 8 päivänä 1970 esittivät merenkulun työmarkkinajärjestöt lähetystökäynnillä Sosiaali- ja terveysministerille, että Valtioneuvosto asettaisi sellaisen komitean tutkimaan welfare-kysymystä Suomessa, jossa ILO:n ohjeiden mukaisesti olisivat edustettuina valtiovalta ja merenkulkualan järjestöt. Tällaisen komitean Valtioneuvosto asetti 8. 10. 1970 velvotuksella saada työ valmiiksi 30. 9. 1971 mennessä.

50-vuotisen toimintansa johdosta järjesti liitto marraskuun 21 päivänä 1970 juhlavastaanoton ja juhlaillalliset Helsingin Seurahuoneella. Juhlavastaanottotilaisuudessa, jossa oli läsnä 60 henkeä, esitti Valtiovallan tervehdyksen kauppaministeri Arne Berner, Helsingin kaupungin tervehdyksen apul.kaupunginjohtaja Gunnar Smeds ja Viestijoukkojen tervehdyksen eversti Pentti Myyryläinen. Lisäksi liitto sai vastaanottaa Posti- ja lennätinhallituksen, Varustamoyhdistysten, Merenkulkuhallituksen sekä monien muiden laitosten ja yhdistysten edustajien esittämiä tervehdyksiä, erilaisia lahjoja, adresseja ja kukkasia niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Juhlaillallisille oli saapunut kaikkiaan 136 kutsuvierasta ja jäsentä. Tilaisuus aloitettiin SR:n marssilaululla, jonka tätä tilaisuutta varten oli orkesterille sovittanut laulun säveltäjä ja sanoittaja osastopäällikkö Martti Piha. Myös tässä tilaisuudessa sai liitto vastaanottaa onnentoivotustervehdyksiä 50-vuotisen toimintansa johdosta.

Edellinen osa:

4. Työehtoja koskevat sopimukset

Seuraava osa:

6. Jäsenistö

Liitetiedostot:

Tiedosto	Tiedoston koko
Eiran muistomerkin startti vuonna 1959.jpg	361 kB
Kolme kirjettä jäseniltä XI 1938 .pdf	25682 kB
Radioliitolle jasenen kirje vuonna 1938.pdf	4460 kB
Radioliitolle neljä kirjettä 1938.pdf	17296 kB
SS Aune H_n kipinä kirjoitti 28 XI 38.pdf	5018 kB
SS Fenixtä kirje 23 xi 38.pdf	4253 kB
Toivo Erjankon kirje liitolle 30 XI 38.pdf	4556 kB
Toivo Heinonen kirje Lontoosta 21 XI 38.pdf	5175 kB
Torsten Pelander SS Kastelholm 13 XI 1938 skrev.pdf	4945 kB