Historia

Tietoja

Viimeksi päivitetty: 29.07.2013 07:38

Julkaistu: 29.07.2013 07:35

Kirjoittanut Juhani Tikkanen

Osumat: 1508

Tässä on viime aikoina ollut kohinaa tuosta  USA digitaalisen vakoilun paljastajasta Snowdenista.  Vakoilu ja valvonta on ollut ajankohtaista aina.
 
George Orwell'in kirja on innoittanut jotakuta  meikäläistäkin tarttumaan kirjoituskoneeseen tai kynään  sen perusteella jo  vuonna  1967.  Suomen Radiosähköttäjäliiton lehdessä oli nimimerkillä  "tavallinen kipinä"   aiheeseen liittyvä  mielipidekirjoitus. Se on julkaista SR:n kesäkuun 1967 numerossa  (3/1967).
 
No  vuosi 1984 on kaukana takanapäin, mutta kyllä Orwellin ennustukset ovat toteutuneet muodossa jos toisessa.  Mitään yleiseurooppalaista sotaa ei ole syttynyt, mutta kyllä mielestäni  2 vastaan kolmas, tai kolmas ja toinen vastaan ensimmäinen liittoutumia,  on Orwellilaisten ajatusten mukaan koko  ajan  Euroopan ja  EU:n sisälläkin käynnissä.  Eikä vastakkainasettelut ole niin sotaisia kuin 1984, mutta taloudellisetkin sellaiset aiheuttavat melkoista  tuhoa.
 
Kaarinassa  18.07.2013

Seppo Sihvonen  1122

Alla kyseinen pakina scannattuna RS lehden vuoden 1967 numerosta 3:

”1984”

Kun englantilainen kirjailija Orwell aikanaan julkaisi mielikuvitusromaanin maailmasta vuonna  1984, nousi teoksen johdosta melkoinen kohu. Kirjan synkkien ennustusten vuoksi muutamat masentuivat kertaheitoilla ja Valloissa jotkut heikkohermoiset jopa päättivät päivänsä nähtyään Orwellin kirjan pohjalta tehdynTV-filmin. Tässä ei  kuitenkaan ole tarkoituksena  saada  aikaan vastaavaa tehoa. Synkkien tulevaisuudenkuvien luojana on ehdoton ykkönen sitäpaitsi kalliin isäni maamme johtohenkilöstö, jonka tätä kirjoitettaessa tekeillä oleva eepos nimeltä ''Merimiesverotaulukot  kuukaudelta maksettavasta rahapalkasta toimitettavaa merimiesveron pidätystä varten'' tulee ennakkolupausten ja odotusten  mukaan olemaan sisältönsä puolesta aivan ennennäkemätön. Tyytykäämme ainoastaan arvailemaan, millainen kotimaamme kauppalaivasto meikäläisten näkökulmasta katsoen saattaisi olla v. 1984.

Kas tähän tapaan:

70-1uku on merenkulkualalla ollut suurten muutosten aikaa. Muun muassa ovat erimaiden viran-omaiset havainneet pohjoismaisten laivojen heikon tai olemattoman radiopäivystyksen siitä johtuvine haittoineen ja vaaratekijöineen. Tästä syystä vaativat kansainväliset määräykset jo armon vuonna -81, että jokaisessa yli 1000 tonnia lastaavassa aluksessa oli oltava sähköttäjä ja yli 5000-tonnisissa kaksi. Täten syntyneestä suuresta  ja äkillisestä sähköttäjätarpeesta selvittiin kuitenkin helposti, kiitos jo 60-1uvu11a  aloitetun  suurisuuntaisen  radiosähköttäjien massatuotannon.Vuonna -84 oli jo päästy takaisin normaalitilanteeseen, jossa jokaista palveluksessa olevaa laivaradistia kohti oli  työtön varamies maissa. Varustamoiden välinen kaavakkeiden keksimiskilpailu oli kiristynyt huippuunsa, ja Suomi johti tämän alan maailman tilastoja kirkkaasti. Palkkalaskenta oli kehitetty asteelle, joka monimutkaisuudellaan sai ulkomaiset huomioitsijat nikottelemaan. Muut merenkulkujärjestöt tosin kehtasivat purnata liiallista paperisotaa vastaan, mutta sähköttäjät  perinnäistapansa mukaan pitivät suunsa kiinni tai avasivat sen vain myöntäviin vastauksiin, ja. niin lankesi luonnostaan - radiosähköttäjien harteille vastuu Suomen pitämisestä edelleen tilastojen kärkimaana. Lisää kaavakkeita ja uusi 100 sielun sähköttäjäkurssi oli vielä luvassa, joten tilanne oli kerta kaikkiaan valoisa ja suuria lupauksia antava.

Tämä on siis pelin henki kesällä -84, kun radiosähköttäjä Kasperi, jäsennumero 4712, saa ''myllyä'' hoitavalta entiseltä polttoainekauppiaalta kehotuksen näyttää naamansa VL:n konttorissa, josta hänelle saattaisi järjestyä paikka. Siis Kasperi saapastelee sinne. Porraskäytävässä hän törmää  ynseän ja hermostuneen näköiseen naiseläjään, ne paraikaa on sullomassa roskakuiluun laivoilta saapuneita erilaisia raportteja. Kesken kiireitäänkin tämä jalo nainen kuitenkin malttaa opastaa pyrkijän oikealle ovelle, jonka pielessä on nappuloita kuin harmonikassa. Kotvan epäröityään painaa  Kasperi erästä niistä ja vastaukseksi syttyy valo tekstillä ''Painukaa suolle'' varustettuun lamppuun. Koska heti perään valo kuitenkin vaihtuu lamppuun, jonka viestinä on ''Sisään'', astuu Kasperi yhtiön managerin toimistoon. Yhtiön toimeenpaneva johtaja (joka kaavakerintamalla osoittamansa aktiivisuuden vuoksi on alaisiltaan saanut v:llä alkavan liikanimen) näkee heti päältä ettei paikanhakija ole meri-insinööri eikä navigatööri, ja Kasperin kanssa päästään siis heti asiaan. Kasperi saakin paikan, vaikka hänellä ei olekaan merkonomin papereita ja meripalveluvuosia hänellä taas on hiukan liikaa. Hänen hyväkseen lasketaan kuitenkin, että a) hän on suorittanut reserviupseerikoulun ja b) että hänellä ei ole I luokan pätevyystodistusta. ''Ihmeiden aika ei vieläkään ole ohi'', huokaa Kasperi ja siunaa mielessään satumaista onneaan, kun vaivainen puolen vuoden  jonotus oli kylliksi tällä kertaa. Mieli täynnä ylitsepursuavaa kiitollisuutta tätä merenkulkumme uranuurtajaa kohtaan lähtee n:o 4712 tämän jälkeen  Pelastusarmeijan yömajaan pakkaamaan maallista omaisuuttaan. Täällä tapaa hän vanhan ystävänsä  Jammun, joka niinikään on pakkaustouhuissa.

 Kasperin kysymykseen vastaa Jammu lopettavansa  merielämän ja siirtyvänsä joulupukiksi ja seipään-
 teroittajaksi pikkuserkkunsa maatilalle. Onhan hänellä jo kahdeksan merimiespalvelusvuotta takanaan ja laivapaikan saanti siis hieman niin sun näin. Jammun lähdettyä kallistuu Kasperi yöpuulle, toistaiseksi viimeistä kertaa maissa.


Aikaisin seuraavan aamuna saapuukin jo pääkaupungin satamaan Suomen kauppalaivaston ylpeys ja kukkanen, VL:n  omistama täysautomaattinen ja yliorganisoitu ''Lievestuore Peddler''. Laivaan saapuva Kasperi näkee    jo    kaukaa    vihreän korsteenin   ja   löytää   näin helposti perille. Laivaan saavuttuaan saa hän kuulla olevansa nyt    aluksen II sähköttäjä. Edeltäjä oli joutanut vatsahaavan puhkeamisen vuoksi  hospitaaliin viikko sitten, eikä niistä kolmesta   satamasta, joihin ''Lievestuore Peddler'' sen jälkeen on poikennut, ole saatu miestä tilalle. Keskieurooppalaiset eivät   ole   halukkaita ottamaan konttoristin toimia pohjoismaisissa aluksissa, kun radiosähköttäjän paikkojakin  on saatavilla.

''Lievestuore Peddlerin'' I sähköttäjä (tavallisessa puhekielessä I juoksupoika) Vilhelmi on täydessä touhussa, toimittaen pois lähtevien miesten asioita. Kasperi saakin siis oikopäätä ryhtyä ottamaan uusia miehiä vastaan.

Siinä   riittääkin pientä puuhaa, sillä muutamaa vuotta aikaisemmin on tullut voimaan laki, jonka mukaan laivan tuhoutuessa on jokaiselle korvattava hänen menettämänsä omaisuus sen mukaan kuin sitä ollut on.

Luonnollisesti on nyt jokaisen laivaan tulevan omaisuudesta tehtävä täysi inventaario. Nelisivuisessa henkilötietokaavakkeessa vaadittavia lasten syntymäaikoja ei eräs stuerteista tosin millään tahdo muistaa, mutta vastaanottoseremonia sujuu sentään kutakuinkin kitkattomasti aina iltapäivällä tapahtuvaan tupakanjakoon saakka. Aikaisemmin niin usein toistuneet salakuljetustapaukset on nyttemmin saatu vähenemään jakamalla joka miehelle kuittausta vastaan kaksi rasiaa savukkeita päivässä.

Avokätisenä ja reiluna yhtiönä tunnettu VL tosin antaa sunnuntaisin kolme askia per nenä, siitä erikseen jokaisen kanssa kolmena kappaleena tehdyn herrasmiessopimuksen perusteella. Tyhjät rasiat on luonnollisesti palautettava juoksupojar varastoon ennen uusien saamista; sieltä edelleen varustamon edustajalle tilitettäviksi.

Tämän lisäksi jääkin ainoastaan laivan tutka päiväkirjan puhtaaksikirjoitus  Kasperin iltapäiväurakaksi, sillä Vilhelmi hoitaa laivaan saapuneen katselmusmiehen avustamana mönsträyspuuhat vanhalla rutiinillaan, Illalla tapahtuvan ruokailun aikana pääsee ''Lievestuore Peddler''vihdoin viimein lähtemään maattuaan kokonaista 10 tuntia satamassa, pitkälle matkalleen Vinku-Intiaan kymmenkunnan Keski-Euroopan sataman kautta. Aluksen ylipäästuertin perheelle tosin olisi pitänyt kirjoittaa kirje, mutta nähtyään juoksupoikien yhdistetyssä asuin- ja toimistohytissä vallitsevan kiireen päättää ylipäästuertti herrasmiehenä jättää kirjeen kirjoituttamisen toistaiseksi. Hänen entiseen toimistohyttiinsä sijoitettu televisio sensijaan kaipaa pikaista korjausta, sillä koko päivänä eivät sen paremmin stuertit kuin alistuertitkaan ole saaneet sitä kunnolla toimimaan. Kun TV on kunnostettu, onkin Vilhelmin aika siirtyä radiohyttiin, sillä vahdin alkamisaika on käsillä. Pian alkaakin sieltä kuulua tahdikas nakutus hänen laatiessaan raporttia pesupulverin kulutuksesta laivalla edellisen kahden viikon aikana. Kasperi jää toimistohyttiin tekemään jokaviikkoista inventaariota hytin kalustuksesta ja konttoritarvikkeista. Tämä onkin helppo juttua  sillä arkistokaappien lailla ovet aukeavat yhtä aikaa nappia painamalla ja kaikki sielukkaat kaavakkeet ovat väläyksessä esillä. Laivan hiukan rullatessa ne tosin ovat samaa kyytiä kaapeista ulkona, mutta vajaassa puolessa tunnissa onnistui Kasperi mättämään ne takasin.

Tähän tyyliin jatkuu sitten ''Lievestuore Peddlerin'' matka kohtiVinku-Intiaa. Aina niin kodikasta ja mielenkiintoista toimistotyötä tosin pyrkivät radiosanomat sun muut riesat häiritsemään, mutta nämähän ovat niitä merimiesromantiikan varjopuolia, joihin on totuttava. Paluumatkalla saapuukin sitten jo odotettu sähke, joissa todetaan kahden uuden pienempipalkkaisen sähköttäjän tulevan laivaan kotimaahan saavuttaessa. Tätä ovat Kasperi ja Vilhelmi ja ounastelleetkin, sillä ovathan he kumpikin jo vanhan sähköttäjän kirjoissa.

Kasperi on kiertänyt maailman meriä jo lähes viisi vuotta ja Vilhelmi melkein kuusi. Vuodenvaihde
1984-1985 näkeekin Vilhelmin myymässä kaloja Kauppatorin rannassa, kun Kasperi taas heittää iltaisin lestiä laitakaupungilla. Tavatessaan toisensa Entisten Radiosähköttäjien Veljesliiton yhteisissä illatsuissa muistelevat ystävykset tippa silmässä nuoruuden kultaisia aikoja.


”Tavallinen kipinä”