Historia
Radiosähköttäjä lentoliikenteen palveluksessa.
- Tietoja
- Viimeksi päivitetty: 18.04.2015 10:06
- Julkaistu: 29.03.2015 14:35
- Kirjoittanut Seppo Sihvonen
- Osumat: 1214
Meriliikennettä on ollut tuhansia vuosia. On melottu puunrungoista tehdyillä aluksilla, on soudettu airoilla vähän suurempia kaleereja, on purjehdittu purjeilla, on höyrytty höyrylaivoilla. Meriliikenteen höyrylaiva aikakausi alkoi jo ennen radioliikenne aikakautta. Lentoliikenne, säännöllinen sellainen, alkoi 1920 luvulla ja sieltäkin löytyy ammattinimike radiosähköttäjä. Sodan aikana radiosähköttäjä/navigaattorit olivat omassa roolissaan suurten pommikoneiden ohjaamoissa. Radiosähköttäjä/navigaattoreita oli lentoliikenteessä vielä 1950 luvullakin. Lentoliikenteessä radiosähköttäjät olivat 1950 - 1960 luvun taitteessa hyvin edustettuna mm lennonjohtajina Suomen lentokentillä. Itse valmistuin vuonna 1965 radiosähköttäjäksi ja silloin vielä puhuttiin radiosähköttäjille mahdollisesta lennonjohtajakoulutuksesta. Myöhemmin lennonjohtokoulutukseen vaadittiin muita tutkintoja ja lentolupakijoja etc.
Suomen Radiosähköttäjäliiton 25-vuotisjuhlajulkaisussa , julkaistu vuonna 1945, on kirjoitus : Radion merkitys liikenneilmailussa. Tämän kappaleen juhlajulkaisuun oli kirjoittanut Aero Oy:n silloinen pääjohtaja Gunnar Ståhle. Hänen kirjoituksestaan pieni lainaus.
"Sähkötyksen tultua käytäntöön otettiin Aero Oy:n palvelukseen v 1928 erikoisia lentokoneradiosähköttäjiä, jotka hoitivat radioliikenteen sekä lentokoneissa, että Katajanokan maa-asemalla. Kuvaavaa silloisille käsityskannoille on, että milloin sää näytti kutakuinkin hyvältä voitiin radiosähköttäjä jättää koneesta pois, jotta hänen paikkansa vapautuisi ylimääräiselle matkustajalle siitä puhumattakaan, että hänen alussa oli lunastettava lentolippu."
Ståhlen kirjoituksessa on hyviä yksityiskohtia radioliikenteen kehityksestä lentoliikenteessä. Niistä ei tällä kertaa enempää.
Tätä juttua lähdin oikeastaan laittamaan muistiin, kun löysin Radiosähköttäjä lehdestä nro 1/1964 Erkki Kurvisen kirjoittaman tekstin. Tässäkirjoituksessaan hän kertoo lennonvarmistustehtävissä olevista radiosähköttäjistä. Erkki Kurvisen teksti ohessa liitteenä. Kurvisen kirjoitus on tyhjentävä selostus sen aikaisista lennonjohdon tehtävistä.
Harmi vaan , että radiosähköttäjien elinkaari niin lentoliikenteen kuin siirtyvän meriliikenteenkin palveluksessa jäi niin lyhyeks. Viimeisimmät ammattimiehet, jotka ovat työskennelleet hiukankin noihin juttuihin sivuavissa valvonta ja palvelutehtävissä, ovat jo melkein kaikki jääneet eläkkeelle. Museot ja arkistot ovat enää kinnostuneita kokemuksistamme.
Seppo Sihvonen