Historia

4. Työehtoja koskevat sopimukset

4. Työehtoja koskevat sopimukset

Laivaradiosähköttäjät

Jo liiton perustavassa kokouksessa marraskuun 21 päivänä 1920 käsiteltiin alustavasti radiosähköttäjien palkkoja ja työehtoja koskevia asioita. Lopullisesti sovittiin varustamoille esitettävistä minimipalkoista vasta seuraavassa, marraskuun 26 päivänä pidetyssä kokouksessa. Tällöin oli näitä asioita pohtimassa 30 jäsentä. Tämän minimipalkkasopimuksen hyväksyi ensimmäisenä joulukuun 6 päivänä 1920 Uudenkaupungin Valtameri Oy, Valtameri-nimisen laivan omistaja. Helsinkiläinen varustamo Viktor Ek Oy maksoi laivoissaan myös tämän sopimuksen mukaisen minimipalkan, vaikkakaan ei vielä allekirjoittanut sopimusta. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö ei myöskään vielä silloin allekirjoittanut sopimusta, mutta yhtiön radiosähköttäjilleen tällöin maksamat palkat, huomioon ottaen edullisen puntakurssin, vastasivat liiton hyväksymiä minimipalkkoja. Tämän ensimmäisen sopimuksen mukaan I-luokan radiosähköttäjän minimipalkka oli 1.500 mk kuukaudessa ja II-luokan radiosähköttäjän 1.300 mk. Palkka ym. edut oli suoritettava radiosähköttäjille yleensä samojen perusteiden mukaisesti kuin muulle päällystölle.

Ensimmäinen Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön ja liiton välillä allekirjoitettu sopimus on päivätty huhtikuun 14 päivänä 1921. Siinä olivat matkustaja- ja lastialukset eri palkkausluokissa ja lisäksi palkan suuruus riippui myös laivan suuruudesta. Sovitun kuukausipalkan lisäksi maksettiin talvikuukausina erikoista talvilisää, joka korvasi alentuneet peruspalkat. Lisäksi maksettiin osa palkasta edelleenkin edullisemman kurssin mukaan ulkomaan valuutassa. Höyrylaiva Corona Yhtymän kanssa allekirjoitettiin suunnilleen edellisen sisältöinen sopimus syyskuun 9 päivänä 1921.

Seuraava työehtosopimus allekirjoitettiin SHOY:n kanssa 16 päivänä huhtikuuta 1924 ja tämän sopimuksen allekirjoitti myös Bore Oy Turusta. Varsinaiset palkkaus- ja työehtosopimusneuvottelut käytiin tämän jälkeenkin vain Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön kanssa ja tätä hyväksyttyä sopimusta noudattivat poikkeuksetta pienemmätkin varustamot allekirjoittamalla liiton kanssa vastaavanlaisen sopimuksen.

Suomen Laivanvarustajain Yhdistyksen kanssa allekirjoitettiin ensimmäinen työehtosopimus marraskuun 25 päivänä 1941. Tämä sopimus tuli voimaan joulukuun 1 päivästä alkaen. Siitä lähtien on työehtosopimuksista neuvoteltu ja ne on allekirjoitettu Suomen Laivanvarustajain Yhdistyksen kanssa aina 1. 6. 1956 saakka, josta alkaen mainitun Yhdistyksen* tehtäviä on hoitanut tällöin perustettu Merenkulun Työnantajaliitto. Samansisältöinen työehtosopimus on ahvenanmaalaisten varustamojen puolesta vuodesta 1941 lähtien allekirjoitettu Ålands Redarföreningin kanssa aina 7. 2. 1955 saakka, jolloin yhdistys siirsi nämä tehtävät tällöin perustetulle Utrikessjöfartens Arbetsgivareföreningille. Lokakuun 1. päivänä 1970 lakkautettiin Utrikessjöfartens Arbetsgivareförening, jolloin sen tehtävät palautuivat Ålands Redarföreningille.

Tärkeimmistä muutoksista laivaradiosähköttäjien työehtosopimuksiin mainittakoon seuraavat:

1930 hyväksytyssä sopimuksessa poistettiin ns. talvilisärahat, jolloin ne jaettiin tasaisesti koko vuodelle.

1930 hyväksyttiin radiosähköttäjille samat irtisanomis-, loma- ja ylityökorvausehdot kuin laivojen perämiehillä oli voimassa. Myös palkkauksen perustana olevat virkavuodet tarkistettiin jakamalla ne tasaisemmin.

1937 hyväksyttiin sopimukseen uusi palkkoja koskeva ryhmä B: rahtilaivat jotka säännöllisesti kuljettavat matkustajia.

Sotien aikana maksettiin peruspalkkoihin erikoista sodanvaaralisää, jonka suuruus vaihteli ajasta ja merialueista riippuen 25–150 % peruspalkoista.

1952 poistettiin lastialusten radiosähköttäjiltä velvollisuus osallistua laivan lastin laskentaan.

1955 alusta lukien poistettiin matkustaja-alusten radiosahköttäjiltä* velvollisuus suorittaa muita kuin radioasemalle kuuluvia tehtäviä.

1961 tuli voimaan ns. pätevyyslisä, jonka mukaan I luokan radiosähköttäjille maksetaan 5 % korkeampaa palkkaa kuin peruspalkka edellyttää.

1965 alusta alkaen maksetaan ensimmäiselle radiosähköttäjälle 5 % korkeampi palkka kuin hänen palvelusvuotensa edellyttää niissä laivoissa, joissa on kaksi radiosähköttäjää.

1966 alusta muuttui edellä mainittu 5 % ensimmäiselle radiosähköttäjälle 10 %:ksi.

1966 piteni vuosiloma yhden vuoden palveluksen jälkeen 24 ja 5 vuoden palveluksen jälkeen 30 työpäiväksi.

Laivaradiosähköttäjien työehtosopimuksista neuvoteltaessa on liitto joutunut – voidakseen saada kohtuullisiksi katsomiaan vaatimuksiaan toteutetuksi – turvautumaan myös lakkovaroituksiin, jotka eräissä tapauksissa johtivat lyhyeen työnseisaukseen seuraavasti:

12. 6. 1945 katkesivat neuvottelut, jolloin liitto antoi lakkovaroituksen 23. 7. 45. Kun liitto ei katsonut voivansa hyväksyä välitysmiehen ehdotusta, alkoi lakko tällöin ja asia joutui ensin Sosiaaliministeriön ja sitten Valtioneuvoston ratkaistavaksi. Kun erään lastialuksen oli määrä lähteä Helsingistä 25. 7. 45 kello 12.00 ja kun se ei päässyt lakon takia lähtemään, hyväksyi Hinta- ja palkkaneuvosto liiton ehdotuksen ja lakko loppui kello 18.00. Kuvaavana esimerkkinä sen aikaiselle ajattelutavalle mainittakoon varustamoyhdistyksen johtajan 23. 7. 45 liiton edustajille antama uhkaus: "jos lakko alkaa, ei yhteistyö enää tämän jälkeen jatku liittonne kanssa." Kun käydyissä neuvotteluissa saatiin vielä erään varustamon edustajan taholta kuulla, että: "sähköttäjän paikka aluksella pitäisi pikemminkin olla skanssissa kuin muun päällystön parissa", osoittaa tämäkin heidän silloista väheksyvää suhtautumistaan laivaradiosähköttäjän työhön ja asemaan.

Ilmeisesti edellä mainittu selkkaus aiheutti seuraavana vuonna eräänlaisen kostotoimenpiteen liittoamme kohtaan. Liittomme ei nimittäin irtisanonut työehtosopimusta vuoden 1946 alusta lukien, kuten toiset merenkulkijajärjestöt olivat tehneet ja tästä aiheutui, ettei liitto saanut tammikuussa 1946 sellaista palkankorotusta kuin toiset. Valtioneuvoston 16. 1. 1946 tekemällä päätöksellä voitiin nimittäin merenkulkijain palkkoja korottaa palkkasäännöstelymääräysten ulkopuolella 50 %:lla johtuen merenkulkijain erikoislaatuisesta asemasta. Kaikki toiset merenkulkijajärjestöt saivat tällöin jäsenilleen 50 % korotuksen palkkoihin, mutta liittomme sai tyytyä 30 % korotukseen siitä huolimatta, että eräässä aikaisemmin tapahtuneessa neuvottelutilaisuudessa oli varustamoyhdistyksen puolesta vakuutettu liiton edustajille, että mikäli merenkulkijoille tulee palkkojen korotuksia, niin Suomen Radiosähköttäjäliiton jäsenet saavat samat korotukset kuin toisetkin, vaikka sopimusta ei ole irtisanottu. Valitettavasti ei tämä kaikkien merenkulkijajärjestöjen edustajien läsnäollessa annettu vakuutus pitänyt paikkaansa.

Edellä esitetystä johtuen irtisanoi liitto työehtosopimuksen päättyväksi 1. 7. 46 ja lisäksi olivat laivaradiosähköttäjät irtisanoutuneet toimistaan 1. 7. 46 alkaen ellei palkkauksessa olevaa epäsuhdetta saada korjatuksi. Varustamoyhdistykset käyttivät kuitenkin hyväkseen tällöin voimassa ollutta ns. "linnarauhaa", vaikka kysymyksessä oli aikaisemmin tapahtuneen palkkaepäsuhteen tasoittaminen, eivätkä hyväksyneet liiton esittämää korotusehdotusta. Kun 7. 6. 46 mennessä ei päästy sopimukseen, joutui asia Valtioneuvoston ratkaistavaksi. Kun tyydyttävää ratkaisua ei saatu aikaan, alkoi työnseisaus 1. 7. 46 aamulla. Jo samana päivänä klo 19.30 oli liitto pakoitettu peruuttamaan työnseisauksen Valtioneuvoston uhatessa muutoin kutsua kaikki laivaradiosähköttäjät työvelvollisina entisiin toimiinsa heidän irtisanomisistaan huolimatta!

Kun palkat jäivät näin ollen ennalleen, irtisanoi liitto seuraavan kerran sopimuksen päättyväksi 31. 12. 1946. Käydyt neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen, joten liitto antoi lakkovaroituksen 18. 1. 47. Tätä aikaa siirrettiin vielä 5. 2. 46 saakka, jolloin päästiin sopimukseen ja se allekirjoitettiin 6. 2. 46. Tällöin saatiin osa palkkaepäsuhteesta korjatuksi ja myöhemmin on saatu lisää, mutta kokonaan tätä 20 % jälkeenjääneisyyttä ei vieläkään ole saatu korjatuksi.

10. 3. 1949 joutui liitto antamaan lakkovaroituksen jälleen. Valtion välitysmiehen ehdotus hyväksyttiin kuitenkin 9. 3. 49, joten työnseisauksesta vältyttiin.

19. 2. 1951 annettiin jälleen lakkovaroitus, joka siirrettiin 24. 2. 51 saakka. 23. 2. päästiin kuitenkin sopimukseen joka allekirjoitettiin 27. 2. 1951.

15. 3. 1952 annettua lakkovaroitusta jouduttiin siirtämään 19. 4. 52 saakka, jolloin lakko alkoi. Lakko loppui samana päivänä kello 16.30 ja tuloksena oli lastinlaskemisvelvollisuuden poistaminen kauppalaivojen radiosähköttäjiltä. Lakon takia ei 8 laivaa päässyt lähtemään satamasta ja Ariadne myöhästyi lähdöstään pari tuntia.

Merenkulkijain yhteistyötoimikunta antoi lakkovaroituksen lakon alkamisesta 21. 2. 53 jälkeen sopivana ajankohtana. Lakko alkoi 24. 2. 1953, johon Suomen Laivanpäällystöliitto ei kuitenkaan osallistunut. Lakko loppui 25. 2. 53 illalla Pääministerin ja järjestöjen edustajien yhteisen neuvottelun tuloksena. Tällöin sovittiin siitä, että Hallitus antaa Eduskunnalle esityksen merityöaikalaiksi ja ehdotuksen uudeksi merimieslaiksi. Lisäksi sovittiin jäänmurtajien henkilökunnalle tulevista korvauksista.

Yleislakko oli ajalla 1. 3. 1956–20. 3. 1956.

22. 2. 1967 antoi liitto lakkovaroituksen konepuolen palkkakirjanpitoa koskevassa asiassa. Välitysmiehen tekemä välitysehdotus hyväksyttiin, joten työnseisaus vältettiin.

Vaikkakin liitto on joutunut näinkin useasti turvautumaan työtaistelutoimenpiteisiin, niin neuvottelut varustamoyhdistysten kanssa, lukuunottamatta mainittuja vuosien 1945–46 neuvotteluja, ovat sujuneet asiallisesti ja varsinkin viime vuosina on yhteistyö merenkulun työnantajaliittojen kanssa tapahtunut hyvässä yhteisymmärryksessä molemminpuoliseksi eduksi.

Lukuunottamatta vuoden 1956 alussa hyväksyttyä työehtosopimusta joka oli kaksivuotinen, ovat sopimukset yleensä olleet vuoden sopimuksia.

Laivaradiosähköttäjien palkkojen kehitystä kuluneen 50 vuoden aikana valaisee seuraava taulukko, johon on otettu erikseen lastialuksen ja matkustaja-aluksen radiosähköttäjän alin ja korkein peruspalkka. Korkein palkka maksetaan nykyisin 18 vuoden palvelusajan jälkeen. Lisäksi maksetaan erinimisiä lisiä, kuten valtamerilisä 64:–74:– kuukaudessa, öljynkuljetuslisä 10 % peruspalkasta, virkapukulisä 21:– kuukaudessa ja konepuolen palkkakirjanpitolisä 71:– kuukaudessa ja lisäksi yksi ylityötuntikorvaus jokaista konepuolen vastakirjaa kohti kuukaudessa.

SR:n laivajäsenten palkat 1920–1970

Vuosi	 Lastialukset	 Matkustajalaivat
1920	 1.300– 1.500	 1.300– 1.500
1921–23  900– 1.200	 1.000– 1.300
1924	 1.100– 1.800	 1.200– 1.900
1925–29	 1.450– 2.325	 1.575– 2.450
1930–33	 1.525– 2.600	 1.625– 2.750
1934–36  1.825– 2.850	 2.050– 3.050
1937–40  1.900– 3.000	 2.050– 3.200
1941	 2.400– 3.600	 2.550– 3.800
1942	 2.700– 4.000	 2.850– 4.200
1943	 2.810– 4.160	 2.970– 4.370
1944	 3.000– 4.550	 3.150– 4.800
1945	 3.550– 5.320	 3.720– 5.600
"	 7.000– 10.500	 7.600– 11.100
1946	 9.100– 13.650	 9.880– 14.430
1947	 11.200– 16.400	 12.140– 17.340
"	 14.300– 20.200	 15.400– 21.200
1948	 15.100– 21.300	 16.250– 22.450
1949	 16.200– 24.450	 17.450– 25.750
"	 17.330– 26.160	 18.670– 27.550
1950	 18.150– 27.400	 19.550– 28.850
"	 20.000– 30.200	 21.550– 31.800
"	 21.000– 31.700	 22.650– 33.400
1951	 24.780– 38.360	 26.730– 40.410
1952–55	 25.000– 41.810	 26.970– 44.050
1956–57  30.500– 50.100	 32.900– 52.800
1958	 35.300– 58.000	 38.100– 61.100
1959	 39.100– 64.300	 42.200– 67.700
1960	 41.700– 68.600	 45.000– 72.300
1961	 44.600– 73.400	 48.200– 77.400
1962	 47.900– 78.900	 51.800– 83.200
1963	 531– 874	 574– 922
1964	 589– 970	 637– 1.023
1965	 641– 1.051	 693– 1.108
1966	 698– 1.132	 763– 1.202
1967	 834– 1.231	 904– 1.306
"	 893– 1.318	 968– 1.399
1968	 951– 1.404	 1.031– 1.490
1969	 1.017– 1.486	 1.102– 1.577
1970	 1.069– 1.543	 1.155– 1.635
1971	 1.181– 1.665	 1.278– 1.767
"	 1.223– 1.707	 1.320– 1.809

Lentosähköttäjät

Ensimmäinen työehtosopimus liiton ja Aero Oy:n välillä lentokoneissa toimivien radiosähköttäjien palkoista ja työehdoista tuli voimaan vuoden 1938 alusta. Myös näitä sopimuksia on siitä lähtien jouduttu uusimaan joka vuosi. Vuodesta 1956 lähtien on lentosähköttäjien työehtosopimuksesta neuvoteltu Liiketyönantajain Keskusliiton kanssa, joka Aero Oy:n puolesta on hoitanut näitä neuvotteluja. Vuonna 1953 vähennettiin lentosähköttäjien lukumäärää 11 sähköttäjästä 5 sähköttäjään sen vuoksi, että lentokoneissa alettiin siirtyä sähkötyksen sijasta radiopuhelinyhteyksien käyttöön. Vuoden 1967 jälkeen ei lentosähköttäjiä ole ollut enää mukana reittilennoilla ja Finnair Oy:n palveluksessa vielä olevat kolme lentosähköttäjää ovat muissa tehtävissä. Kuitenkin heidän palkkaetunsa on edelleenkin säilytetty samanlaisina, kuin ne olivat heidän toimiessaan lentosähköttäjinä. Viimeinen lentosähköttäjiä koskeva sopimus on allekirjoitettu vuoden 1970 alkupuolella.

Valtion palveluksessa olevat radiosähköttäjät

Rannikkoradioasemilla, ilmailuviestiasemilla, jäänmurtajissa ja poliisiradiossa toimivien jäsentensä puolesta on liitto käynyt neuvotteluja valtion eri viranomaisten kanssa heidän palkkaustensa parantamiseksi. Huhtikuun 4. päivänä 1946 tekemällään päätöksellä hyväksyi Valtioneuvosto liiton neuvotteluoikeuslain mukaiseksi neuvottelukelpoiseksi yhdistykseksi Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön, Kauppa- ja teollisuusministeriön, Sisäasiainministeriön, Posti- ja lennätinhallituksen, Ilmailuviranomaisen, Merenkulkuhallituksen, Merentutkimuslaitoksen, Ilmatieteellisen keskuslaitoksen ja Merivartiolaitoksen kanssa. Tämän jälkeen on liitto voinut entistä tuloksellisemmin valvoa myös näiden valtion viran ja toimenhaltijoina olevien jäsentensä etuja.

Sen jälkeen kun liitto liittyi vuonna 1956 Virkamiesliittoon rannikkoradioasemien radiosähköttäjien osalta ja vuonna 1960 jäänmurtajien radiosähköttäjien osalta, on Virkamiesliitto hoitanut kuoppakorotus- ym. neuvottelut viranomaisten kanssa liiton tekemien ehdotusten pohjalta. Helsingin ilmailuviestiasemalla toimivat radiosähköttäjät kuuluivat myös liiton kautta Virkamiesliittoon aina vuoteen 1969 saakka. Poliisiradion radiosähköttäjät liittyivät SR:n kautta Virkamiesliiton jäseniksi vuonna 1970.

Vuonna 1947 ilmoittivat rannikkoradioasemilla, ilmailuviestiasemilla ja jäänmurtajissa toimivat radiosähköttäjät irtisanoutuvansa toimipaikoistaan, ellei heidän palkkauksissaan olevia epäkohtia saada korjatuksi määräpäivään mennessä. Liiton käymien neuvottelujen tuloksena päästiin kuitenkin sopimukseen, joten työnseisaus vältettiin. Kun tämän työnseisauksen välttämiseksi tehtyä sopimusta ei enää noudatettukaan valtiovallan puolesta seuraavana vuotena rannikkoradioasemien ja ilmailuviestiasemien radiosähköttäjien palkkauksissa, joutui liitto antamaan maaliskuussa 1948 uuden lakkovaroituksen. Työnseisaus saatiin kuitenkin neuvotteluteitse vältetyksi.

Radiotekniikan valtavan kehityksen mukana ja radioliikenteen yhä jatkuvan lisääntymisen seurauksena ovat radiosähköttäjien tehtävät vastaavasti lisääntyneet ja tulleet yhä vaativammiksi. Myös radiosähköttäjien koulutuksessa on tämä kehitys ollut otettava huomioon. Näistä seikoista johtuen sekä nimenomaan erikoisaloilla tapahtuneeseen palkkojen kehitykseen verattuna* ovat radiosähköttäjien palkat viime vuosina jääneet jälkeen. Niinpä liitto on jo usean viime vuoden aikana esittänyt rannikkoradioasemilla ja jäänmurtajissa toimivien radiosähköttäjien palkkoihin parannuksia, jotka esitykset esim. Posti- ja lennätinhallitus on omasta puolestaan hyväksynyt. Kun asiassa ei päästy myönteiseen ratkaisuun, aloittivat mainitut radiosähköttäjät helmikuun 10 päivänä 1970 työtaistelun Virkamiesliiton antamalla luvalla. Radioliikenne rannikkoradioasemilla pysähtyi kokonaan lukuunottamatta meriturvallisuuspalvelua, joka jätettiin lakon ulkopuolelle. Mainittakoon, että samanaikaisesti olivat lakossa myös Puhelinvirkailijaliittoon kuuluvat puhelinvirkailijat, joten myös puhelinyhteydet ulkomaille katkesivat. Jäänmurtajien radiosähköttäjät lopettivat radioliikenteen hoitamisen, mutta hoitivat turvallisuuspäivystyksen. Ennen lakon loppumista ehti osa heistä kuitenkin jo jäädä maihin. Ikävänä piirteenä tässä työtaistelussa oli jäänmurtajien eräiden päälliköiden ja perämiesten toiminta lakon rikkureina heidän oman liittonsa antamista kielloista huolimatta. He nimittäin hoitivat ja välittivät sellaistakin radioliikennettä VHF-puhelimilla, jonka hoitaminen kuului radiosähköttäjien tehtäviin. Työtaistelun oli määrä laajentua koskemaan myös kauppalaivojen radiosähköttäjiä helmikuun 20 päivästä alkaen, mutta 19 päivänä helmikuuta päästiin varatuomari Keijo Liinamaan välityksellä käydyissä neuvotteluissa väliaikaiseen sopimukseen. Sen mukaan eräitä parannuksia saatiin heti, mutta tarkempi radiosähköttäjien palkkauksissa olevien epäkohtien tutkiminen ja korjaaminen jätettiin tätä tarkoitusta varten asetettavan toimikunnan tehtäväksi. Toimikunta nimitettiin maaliskuun 11. päivänä 1970 ja siihen kuului liiton ja Virkamiesliiton edustajien lisäksi Valtiovarainiministeriön*, Posti- ja lennätinhallituksen sekä Merenkulkuhallituksen edustajat. Toimikunnan oli määrä saada esitys valmiiksi 30. 9. 70 mennessä, mutta toimikunnalle jouduttiin pyytämään lisäaikaa 30. 11. 1970 saakka.

Tähän saakka ovat palkkausluokat olleet rannikkoradioasemilla seuraavat: radioaseman hoitaja A 23 pl, viestijohtaja A 20 pl, radiosähköttäjä 1 pl A 18 ja radiosähköttäjä 2 pl A 17 pl. Ilmailuviestiasemilla ovat palkkausluokat olleet vastaavan suuruisia. Jäänmurtajissa on radiosähköttäjä 1 I palkkausluokassa A 17 ja radiosähköttäjä 2 I palkkausluokassa A 16.

Poliisiradion radiosähköttäjät ovat alunperin olleet kohtuuttoman alhaisissa palkkausluokissa, joka on johtunut heidän poliisivirkanimikkeistään. Vuodesta 1964 alkaen liitto teki viranomaisille esityksiä näiden palkkojen korottamiseksi ja useita yksityisiä eduskunta-aloitteitakin on asiassa tehty, mutta tuloksetta. Vasta vuoden 1970 valtion tulo- ja menoarvioon otettiin esitys poliisiradion radiosähköttäjien virkanimikkeiden muuttamisesta viestiohjaajiksi A 19 pl, apul.viestiohjaajiksi A 18 pl ja radiosähköttäjiksi A 17 ja A 15 pl, jonka esityksen Eduskunta hyväksyi astuvaksi voimaan 1. 3. 1970 alkaen. Vaikkakin heidän palkkauksiinsa tuli korotuksia, jäivät ne vieläkin epätyydyttävälle tasolle. Edellä mainittu radiosähköttäjien palkkaustoimikunta käsitteli myös poliisiradion radiosähköttäjien palkkausta ja teki esityksen näiden palkkojen tarkistamiseksi. Toimikunnan tekemät seuraavat esitykset tulivat voimaan vuoden 1971 alusta.

Rannikkoradioasemilla korotettiin kaikkien radiosähköttäjien A 17 ja A 18 palkat A 19 pl:aan ja kolme* Helsingin radioasemalla toimivan viestijohtajan palkat A 21 pl:aan. Samalla muutettiin viestijohtajan virkanimike viestiohjaajaksi. Jäänmurtajissa maksetaan vähintään viisi vuotta jäänmurtajissa palvelleelle I radiosähköttäjälle palkkaus yhtä palkkausluokkaa korkeampana, eli A 18 pl:n mukaan ja II radiosähköttäjän toimirahaa korotettiin yhtä palkkausluokkaa vastaavalla määrällä. Poliisiradiossa korotettiin yksi viestiohjaajan palkka A 20 pl:aan, yksi apulaisviestiohjaajan palkka A 19 pl:aan, kolme A 17 pI:n radiosähköttäjän palkkaa A 18 pl:aan, kolmen A 15 pI:n radiosähköttäjän palkkaa A 18 pl:aan sekä kahden A 17 pl:aan. Lisäksi oikeutettiin sekä jäänmurtajien että rannikkoradioasemien radiosähköttäjät saamaan tehtävien hoitamiseen tarpeelliseksi todettavasta vieraiden kielten taidosta lisäpalkkioita. Eräille rannikkoradioasemien radiosähköttäjille palautettiin heiltä pari vuotta aikaisemmin poistettu oikeus työmatkakorvauksien saantiin.

Vaikkakaan liitto ei voinut pitää tätä palkkaustoimikunnan tekemää kompromissiratkaisua kokonaisuudessaan tyydyttävänä, niin eräitä palkkauksissa olleita epäoikeudenmukaisuuksia saatiin kuitenkin korjatuksi. Varsinkin jäänmurtajien radiosähköttäjien osalta palkkojen tyydyttävän tarkistuksen epäonnistumiseen vaikuttivat aivan olennaisesti ulkopuoliset tekijät.

 

Edellinen osa:

3. Työllisyystilanne

Seuraava osa:

5. Muuta toimintaa ja tapahtumia