Historia

Tutkanhuoltokurssi II

Ohessa on  Juhani Tikkasen kirjoittama selostus Tutkanhuoltokurssi II:lta, joka pidettiin jäänmurtaja Sisulla Helsingissä  Katajanokalla 22. - 26.10.1979   Eli näitä rivejä naputellessani jokseenkin tasan 40 vuotta sitten.

Suomen Radiosähköttäjien toimenkuvaa redariyhdistykset alkoivat jo vuonna  1974  kyseen alaistamaan, ja vaatimaan erivapauksia radioaseman pidosta  ja radiosähköttäjän pestaamisesta. Eli yrittivät saada silloisilta viranomaisilta vapautuksia  noista Solaksen turvallisuus vaatimuksista.  Suomen Radiosähköttäjäliitto  oli saanut aiemmin jo peruskoulutuksen muutettua kaksivuotiseksi Rauman Merenkulkuopistoon. Silti nähtiin, että elektroniikan täydennyskoulutukselle  ja varsinkin tutkanhuolto koulutukselle, oli kipeästi tarvetta.  Koulutusohjelmien parannus esityksiä, elektroniikan täydennyskoulutustarpeista, tehtiin useita kirjelmiä opetusministeriöön.  Kylläkin ilman suurempaa tulosta. SR:n ja Kaarlo I. Railon  yhteistyöllä saatiin kuitenkin Järvenpäähän kurssiohjelma. Vaikka MKH  muuten suhtautui joskus nuivasti meidän ammattikuntaamme, niin silti  saatiin URHO'lla ja SISU'lla pidettyä tutkakurssit oikeassa ympäristössä.  Järvenpäähän opistollekin saatiin tutka kurssituksia varten. Nuo tutkanhuoltokurssit ainakin poikivat redareille suoraa hyötyä melkein välittömästi. Itse ainakin kuulin päälliköiden antaneen varustamoille  kiittäviä lausuntoja kurssilla saaduista taidoista ja käytännön huoltotöistä laivoilla.
Historiaa tuo jo on tietty kaikki.  Ohessa on skannattuna liitteinä  RS lehdessä   5-6/1979  ilmestyneet  4 sivua Juhani Tikkasen toimittamana.  Neljännellä sivulla oli myös m/s Malmin haaksirikossa  7.12.1979  menehtyneen radiosähköttäjä Olavi Niemennön muistokirjoitus. Järkyttävä merionnettomuus jossa menehtyi kaikkiaan 14 henkilöä. 11  merimiestä ja 3 matkustajaa.

Liitetiedostot:
TiedostoTiedoston koko
Lataa tämä tiedosto (Tutkanhuolto II  1.jpg)Tutkanhuolto II 1.jpg1970 kB
Lataa tämä tiedosto (Tutkanhuolto II 2.jpg)Tutkanhuolto II 2.jpg2218 kB
Lataa tämä tiedosto (Tutkanhuolto II 3.jpg)Tutkanhuolto II 3.jpg2071 kB
Lataa tämä tiedosto (Tutkanhuolto II 4.jpg)Tutkanhuolto II 4.jpg1948 kB