Tietoja

Viimeksi päivitetty: 19.08.2013 06:47

Julkaistu: 17.08.2013 13:44

Kirjoittanut Seppo Sihvonen

Osumat: 18839

Ohessa on selostus Mt Ragnyn haaksirikosta Atlannilla  tapaninpäivänä  26.12.1970  Tästä haaverista kirjoitti laivan radiosähköttäjä  Jarmo Tuuva Radiosähköttäjälehteen  nro 1 1971  eli helmikuun lehteen.

Teksti on  Jarmo Tuuvan kirjoituksesta suoraan kopioitu tälle palstalle.

"Eiks toi aparaatti anna SOS:ää senkun vaan kammesta kääntää?" Näin kysyi I mestari Yngve Backman viime keväänä testatessamme ahterin puolella pelastusveneradiota. "Kyllähän se niin tekee", vastasin. Yngve jatkoi "sikäli kuin tiedän, on tankkilaivan katketessa ahteri jäänyt usein pinnalle, jopa muutamaksi vuorokaudeksi, mutta keskilaiva on uponnut melko nopeastikin".

Freeport Bahamas jäi taakse muutamaa päivää ennen joulua. Joulusähkeitten lähettäminen puolin ja toisin sujui mukavasti Helsinki Radion rautaisen rutiinin ansiosta.

Jouluaattona alkoi alus jo tuntea Pohjois-Atlannin tuulia. Sääraportit lupailivat melko normaalia säätä nille leveysasteille. Joku myrskykeskus siellä täällä ei todennäköisesti osuisi kurssillemme.

Joulupäivänä oli miellyttävä yhteys m/s Sword'iin Tuula Erikssonin kanssa. Sulattelimme joulukinkut.

26.12. Tapaninpäivä

Aamupäivällä oli yhteys Annukka Aarnioon, jossa operaattorina YL Paula Rautavaara, joka mainitsi joulun olleen kuoppaisan. Sovittiin yhteys päivittäin.

Kello 15:45 laivan aikaa käydessäni kahvilla, oli merenkäynti voimakas. En kuitenkaan kastunut pahemmin lehmänsillalla. Kun seuraava vapaavahtini ja ruoka-aikani alkoi klo 18:00, tuuli oli yltynyt huomattavasti ja ajattelin, etten menisikään syömään, koska kahvitauolla tuli syötyä muutama voileipä, eikä nälkä pahemmin haitannut. Jostain syystä lähdin kuitenkin yrittämään. Varrottuani sopivan tilaisuuden, juoksin ahteriin. Hiukan kastuneena istahdin syömään. Kolmas perämies Tilli saapui vähän jälkeeni manaillen myös vaikeata pääsyä ahteriin.

Ruokaillessamme kuulin yhden tavallisuudesta poikkeavan äänen, kuin joku erillinen rautaesine olisi lyönyt laivan runkoon. Ääni tuntui mielestäni tulevan altamme konehuoneesta. Siksi voimakas ääni ei kuitenkaan ollut, että se olis antanut aihetta epäillä mitään vaurioitumista. Kaikki näytti normaalilta. Kun olimme valmiita lähtemään takaisin keskilaivaan, tuli yllättäen vettä ahterin käytäviin. Ovet olivat kiinni, joten vesi tuli ilmeisesti tuuletusaukoista. Vettä tuli noin 10 sm käytävälle ja samalla valot sammuivat.

Valot saatiin toimimaan laivan peräosassa melko nopeasti. Mieleeni tuli heti, että auto-alarmi on alkanut soida välittömästi sähkön katkettua ja senkin vuoksi aloin kiirehtiä paluutani keskilaivaan. Saavuttuani täkille, huomasin merenkäynnin olevan erittäin kovaa  ja eri suunnasta kuin tullessani. Aallot löivät nyt sivulta ja laiva rullasi voimakkaammin kuin aikaisemmin. Öljyn haju oli myös tavallista tuntuvampi.  Pääsin lehmänsillan päähän. Odottelin valojen syttymistä keskilaivaan ja sopivaa hetkeä lähtemiseen. Kansi tuntui öljystä liukkaalta. Vapaaksi riistäytynyt roskatynnyri vieri ohitseni hipaisten minua ja jatkaen toiselle puolelle täkkiä. Keskilaivaan ei kuitenkaan valoja tullut ja pienen epävarmuuden vallassa palasin takaisin messiin.

Joku konemestareista ilmoitti, että sähkö on kytketty keskilaivaan. Nopeutta vähennettiin ja jonkin ajan kuluttua kone seisahtui. Menin päivähuoneeseen, jonka venttiileistä seurasin tapahtumaa. Laiva rullasi nyt erittäin voimakkaasti. "Täkkikolmonen" ilmoitti, että keskilaivaan ei ole saatu mitään yhteyttä puhelimella. Tarkastelimme yhdessä tilannetta. Alhaalla keskilaivassa huomasimme hetkellistä kipinöintiä, jonka tunnistimme sähköjohtojen katkeamisen aiheuttamiksi. Ilmoitimme välittömästi konehuoneeseen, koska oli ilmeinen öljyn syttymisvaara. Keskilaivaan menevä sähkö katkaistiin.

Seurasimme tilannetta edelleen. Näkyvyys oli erittäin heikko ja vettä tuli jatkuvasti päivähuoneen venttiileihin huonontaen havaintojen tekoa. Äkkiä näin hetkellisesti kaukaisen horisontin ilman varjoakaan keskilaivasta. Tajusin karun todellisuuden,  keskilaiva oli poissa.

Havainto tyrmistytti minut. Tilli oli nähnyt myös saman. Uskoimme olevamme oikeassa ja ilmoitimme Häggblomille, toiselle perämiehelle, joka kävi tutkimassa asiaa. Hän palasi ja ilmoitti rauhallisesti, "keskilaivaa meillä ei enää ole".

Seisoin pelastusveneradion vieressä. Laitoin välittömästi tämän ainoan yhteydenottovälineemme kuntoon. Ahterissa ei ollut varsinaista hätäantennia valmiina, joten yritin aluksi toisen mestarin hytistä hänen vastaanottoantennillaan. Lähetin ei kuitenkaan mennyt kunnolla vireeseen tällä antennilla. Siirryin muutaman hätäkutsun jälkeen "koneykkösen" hytiin kokeilemaan hänen antenniaan, mutta yhtä huonoin tuloksin. Leija-antennin kokeilu tällaisessa myrskyssä ei ollut mahdollista. Toinen perämies oli nyt saanut pelastusveneradion mastoantennin ylös ja siirryimme päivähuoneeseen. Lähetin meni hyvin vireeseen. Rannikkoradioasemat tulivat vastaanottimesta erittäin voimakkaasti.

Tunti tunnin jälkeen lähetin hätäkutsun saamatta vastausta. Tilannetta pahensi vielä voimistuvat ilmastohäiriöt. Tilanne tuntui epätoivoiselta. Rannikkoradioasemat kuuluivat kuitenkin koko ajan n.  2-3  luokkaa. Ahteri oli vähän painunut "nokalleen" mutta painuminen tasaantui myöhemmin. Raju merenkäynti sai arvailemaan, kuinka kauan pysyisimme pinnalla. Myös keskilaivan kohtalo painoi mieltä. Ulkoa tuli tieto, että olemme näköetäisyydellä jostain laivasta. Tilli ilmoitti, että alus oli arviolta 2-3 mailin päässä ja taskulampuin morsetettu hätäkutsu oli sieltä kuitattu "T" kirjaimella. Ammuimme punaisen laskuvarjohätäraketin, joka leijaili pitkään ja putosi kauas tämän toisen aluksen suuntaan. Vähän myöhemmin alus häipyi näkyvistä ja jatkuvista yrityksistä huolimatta en saanut siihen yhteyttä radiolla.

Klo 22:00 loppui useammilta laivoilta sähköttäjän päivystys ja siksi yritin saada lähialaueen alusten autoalarmit toimimaan, mutta tuloksetta. Kokeilin myös useaan otteeseen 8364 khz:a huonolla menestyksellä. Vaihdoimme antennin sijoituspaikkaa, kokeilimme eri antenneilla, mutta turhaan. Mieliala laski kutsu kutsulta.

Aamu valkeni n. klo  08:00 ja merenkäynti oli jonkin verran tasoittunut. Antenni saatiin pelaamaan kunnolla, mutta ensimmäinen vahti klo 8-10  oli pettymys. Emme heittäneet vielä toivoa.  Söimme n. klo 11:00, mutta minulle ei ruoka maistunut, vaan jatkoin hätämerkkien antamista.  Klo 11:55 kuulin vastauksen: SOS KIYR RRR.  Lähes 18 tunnin jännitys  laukesi ja riemulla ei olllut rajoja. Annoin hätäsanoman:  SOS KIYR  de OGCQ finnish m/t Ragny broken in half approx in psn  39N 61W need immediately assistance please inform coast guard and other stations +.  Tunnelma vapautui, meidät oli kuultu.

Tuuli tyyntyi ja näkyvyys parani. Aurinkokin paistoi hetken, mutta enimmäkseen pilvinen sää jatkui. Merenkäynti oli vielä melkoinen, vaikka edelliseen iltaan ja yöhön verrattuna se tuntui mitättömältä. Suurin osa jäljelle jääneestä lastitilasta oli nyt veden alla. Joskus suuremman allon painaessa meitä pystympään, kului kiduttavia hetkiä, ennenkuin nousimme jälleen entiseen asentoomme. m/t Platte/KIYR ilmoitti pelastusalus Escabanan ja m/t Golden Eaglen/5LYU olevan matkalla onnettomuuspaikalle.  Apua oli tulossa lähimmän neljän tunnin kuluessa. Toivoimme vain, että tulossa oleva lentokone ehtisi paikallistaa meidät ennen pimeän tuloa. Näkyvyvyys uhkasi myös heiketä sateen takia. Pyysin m/s Plattea ja m/t Golden Eaglea ristisuuntimaan meidät, mutta useista yrityksistä huolimatta se ei onnistunut, johtuen nähtävästi lähettimemme heikkoudesta. Myöskin lentokoneen yritykset suuntia asemamme tuntuivat epäonnistuneen, sillä molemmat alueella olevat laivat antoivat suuntimismerkkejä koneelle.

Tunnelmat Ragnylla alkoivat kohota. Lentokoneen pitäisi olla päällämme millä hetkellä hyvänsä. Sadekuuro meni melko nopeasti ohitsemme ja näkyvyys oli kohtalainen. Noin neljän aikaan iltapäivällä alkoi lentokoneern moottoreiden ääni kuulua ja pian näimmekin pienen pisteen taivaalla. Se lensi ehkä meitä havaitsematta ohitsemme, mutta muutaman minuutin kuluttua sukelsi se aivan kohdaltamme vaaputtaen tasojaan. Lentäjät pudottelivat valopoijuja ympärillemme sekä radiopuhelimen joka epäonneksemme tipahti niin kauas fööriin ettemme voineet sitä noutaa. Lentokone jäi pyörimään yläpuolellemme kunnes ensimmäiset alukset saapuisivat luoksemme.

Plattelta meitä pyydettiin valmistautumaan lähtöön tunnin kuluessa. Koska emme laivan epänormaalin asennon takia voineet laskea pelastusveneitämme, olimme valmiit noudettavaksi. Platte ilmoitti tulevansa omine veneineen meitä hakemaan. Vielä muutama hetki ja Platte sekä Golden Eagle olivat paikalla. Vasta silloin huomasimme merenkäynnin olevan yhä voimakkaan. Platten yrittäessä sivuaallokossa laskea venettään veteen, kaatui se, ja siinä olleista kolmesta miehestä saatiin vain kaksi ylös. Erittäin ikävä tapaus. Uutta yritystä ei voitu tehdä, jäimme odottelemaan Escabanaa.

Laivallamme vallitsi hiljaisuus. Ne jotka kykenivät nukkuivat. Jotkut yrittivät vetää veneitämme ahterin suojaan kaiken varalta, mutta molemmat vei kuitenkin meri. Meille jäi ainoastaan lautta, josta tuskin suurtakaan apua olisi ollut mahdollisella uppoamishetkellä.  Alkoi sataa räntää. Odottelimme Coast Guardin saapumista ja voimakkaiden valonheitinten kajo alkoi näkyä horisontissa.  Escabana tuli vierellemme etsien koko ajan Plattelta pudonnutta miestä. Saimme radiopuhelimen, pelastusköysiä ja tarkat ohjeet Escabanaan siirtymiseksi.  Arvioimme, että pari kolme tuntia voisimme vielä olla turvallisesti Ragnyssä. Merenkäynti yltyi kuitenkin hetki hetkeltä ja parin tunnin odottelun jälkeen alkoikin siirtyminen Escabanaan.

Meitä tultiin hakemaan kahdella pienellä pelastusveneellä, joissa oli miehistönä neljä sammakkomiesvarusteista kaveria. Vaikka olosuhteet olivatkin huonot, merenkäynti kovaa ja tuuli yltyi, tuskin pisaraakaan vettä pääsi veneisiin. Täytyy nostaa päähinettä moiselle taidolle.  Seitsemän aikaan aamulla viimeinenkin mies oli siirtynyt Ragnyn ahterista Escabanaan. Meitä kohdeltiin ystävällisesti, kaikki puettiin USA:n rannikkovartioston pukimiin ja kahvitettiin. Saimme nukkua niin pitkään kuin kukin halusi.

Seuraavana päivä kuulimme, että Ragnyn ahteri on uponnut, keulapuolta etsittiin yhä. Jossain vaiheessa saimme myös tiedon, että Ragnyn lautta ja siihen kiinni köytetty mies olisi löydetty. Myöhemmin ilmoitettiin, ettei lauttaa voitu poimia merestä. Sen jälkeen ei keulasta, eikä kuudesta sinne jääneestä ole kuulunut tai näkynyt mitään.

Saavuimme Bermudalle päivää ennen uuden vuoden aattoa. Saimme ostella vaattteita, olimme tyytyväisiä ja bermudalainen vieraanvaraisuus ylitti kaikki odotuksemme.

Voitto oli meidän, ei tosin täydellisenä, sillä mieltä painoi keulassa olevien kohtalo. Me kolmekymmentäyksi sieltä päässyttä voimme ottaa Uuden Vuoden vastaan aivan ainutlaatuisen kiitollisina. Olen jälkeenpäin ajatellut, mitkä lienevät ne perusteet millä Suuri Tuntematon omansa valitsee. Miksei tällä kertaa ollut minun vuoroni. Kaikki yhtynevät terveisiin, jotka sinne rajan taakse lähetetään. Olkoon lähetteeni kyllin voimakas Heidät tavoittaakseen.

Oppina onnettomuudesta: Vastaavantyyppisiin aluksiin suosittelisin pelastusveneradiolle sopivan anteennin rakentamista ahteriin kaiken varalta. Samoin varsinaiselle hätälähettimelle täytyisi tehdä antenni, joka ei tulisi alas mahdollisen katkeamisen sattuessa. Ei olisi myöskään pahitteeksi varata peräosaan pelastusköysiä ja  hätäraketteja paljon enemmän kuin mitä laki vaatii.

                                                     Jarmo Tuuva

Liitetiedostot:

Tiedosto	Tiedoston koko
HOWLING WINDS.doc	84 kB
Ragny ålanstidningen del 1.jpg	245 kB
Ragny ålanstidningen del 2.jpg	94 kB
Ragnyn peräosa Vapaavahdin kuva.jpg	157 kB
Ragnysta Ålanstidningen år 2009.jpg	369 kB
Ragnysta keskustelua vuonna 2007.txt	2 kB
Ragnysta kuva Ålanstidningen år 2009.jpg	197 kB