Tietoja

Viimeksi päivitetty: 30.06.2014 23:10

Julkaistu: 30.06.2014 20:08

Kirjoittanut Oula Paltto

Osumat: 3460

Vapaussotamme päätyttyä vallitsi vielä pitkähkön aikaa ankara pula elintarpeista ja monista tarvikkeista, muistuttaen siis siinä suhteessa nykyisiä aikoja. Oltiin kuitenkin siirtymässä parempia aikoja kohden ja tarmokkaasti alettiin kaikilla aloilla luomaan pohjaa Suomen tulevaisuudelle. Yhtenä tärkeänä tehtävänä oli radioasemien kunnostaminen, uusien asemien rakentaminen ja niiden kaikenpuolinen kehittäminen kasvavaa radiosähkösanomien vaihtoa palvelemaan. "Kipinälennätinlaitos" Puolustusvoimien osana oli jo ehtinyt kouluttaa joukon sähköttäjiä ja toiminnassa oli jo moniaita asemia. Suurin ja tärkein niistä Santahaminan radioasema. Varsinkin kauppa- ja merenkulun turvaamiseksi päätettiin vielä lisäksi perustaa rannikkoasema Hankoniemeen. Tämän rakentamisvaiheessa ja alkutaipaleella tapahtui monta huvittavaakin seikka*.

Suunnitellulle radioasemalle sähköttäjiksi ja sitä pystyttämään kommennettiin* kesäk. 15 p:nä 1919 puolisen tusinaa miestä Kipinälennätinkoulusta, päällikkönä kers. Lind. (nyk. maj. Lautkari). Me "valitut" satuimme olemaan suurimmalta osaltaan entisiä uusikaupunkilaisia koulutovereita ja siviiliammatiltamme lennätinvirkamiehiä.

Jokainen voi uskoa, että tähän meille uskottuun tehtävään kävimme käsiksi mitä suurimmalla innolla. Vapautuisimmehan nyt varsinaisesta kasarmielämästä ja tulisimme toimimaan siihen aikaan hyvin arvossapidettyinä radiosähköttäjinä kiinteällä radioasemalla. Tästä aukenisi varmaan myös tulevaisuuden ala, niinkuin osalle meistä sittemmin tapahtuikin. Tosin siihen vielä tarvittiin paljon kokemusta ja lopulliset kurssit pätevyystutkintoa varten.

Kovalla touhulla aloimme pakata tarvittavia koneita ja kalustoa Katajanokan varastoista kuljetettavaksi Hankoon. Perille päästyämme havaitsimme monenlaisten tehtävien odottavan meitä, ennenkuin kaikki olisi kunnossa. Aseman paikaksi oli valittu Hangon kylässä sijaitseva venäläisten jättämä tähystysasema, joka mahdollisesti oli ollut myös radioasemana. Vapaussodan aikana siellä oli majaillut joukkoja, jonka vuoksi kaikkialla oli paljon rujaa ja huoneet paksun lian peitossa. Rinnan muiden töiden kanssa suoritimme tarpeelliset puhdistustyöt.

Suoritimme itse puhelin-, sähkö- ja lennätinlinjojen vedon ja kunnostamisen kaupungista radioasemalle, samoin kaikkien sähkö- ja valopisteiden asennuksen asema-alueella ja asuinhuoneissa.

Antennien laitossa kunnostautui erikoisesti stm. Sundblom (nyk. lenn.virk. Sarasvuo). Hänellä ei ensinkään näyttänyt olevan pelon tunnetta. Ylhäällä tornissa olevaa sivukaidetta pitkin hän käveli mistään kiinnipitämättä ja kiivettyään tolppakenkien avulla tornin jatkona olevaan 15 m:ä pitkän maston huippuun, asettui hän istumaan sen nupin päähän, noin 40 m:n korkeudella maasta. Kokeilimme monenlaisilla antennimuodoilla, joista sateenvarjoantenni antoi parhaan tuloksen, koska piti työskennellä niin monelle suunnalle. Tähän tarkoitukseen käyttämämme apumastot olivat kovin ohuista parruista jatkamalla kokoonliitetty ja heikosti vanhalla rautalangalla "staakattu", joten niihin kiipeileminen ei ollut kovinkaan luotettavaa. Kun paikka oli kallioinen, oli hyvän maajohdon saanti vaikeaa. Siksi kokeilimme vastapainollakin.

Aseman jo otettua ensimmäiset yhteytensä, tuotti vaikeuksia ensin mahdollisimman hyvän äänen ja aaltopituuden virittäminen. Pitemmät aallot saimme helposti, mutta viritys tarkalleen 600 m:lle (laivojen työskentelyaalto) ei sopivien antennilyhennyskondensaattorien puutteessa tahtonut onnistua, jonka vuoksi antennin pituuttakin lyhennettiin. Vaxholmradio toimi silloin kovin auliisti tarkkuusaaltomittarinamme. Kide-detektorivastaanottajilla erillisine 2- ja 3-putkisine kenttä-äänenvahvistajineen ja Telefunken kipinälähettäjällä aloitimme mainehikkaan Hanko Radion työskentelyn. Vaimentumattomia aaltoja kuuntelimme Schleifer detektorilla. Rakensimme myös suuren käännettävän raamiantennin suuntausasemana toimiaksemme. Hehkukatodiputki oli tällöin jo keksitty ja pian saimme mekin putkivastaanottajan. N.k. "nyrkki" oli mielestämme silloin hyvä ja kätevä vastaanotin.

Sähkötysvuorojemme väliajoilla meille riitti yltäkyllin työtä. Tilkitsimme rakennusten seinät, tervasimme katot, kunnostimme teitä jne. Muistan vielä hyvin, miten alikers. Iisalo (nyk. Hankoradion päällikkö) kattoa tervatessaan horjahti astuen kuumaan tervapyttyyn ja vieläpä kaatuen pyttyineen, ollen lopulta yltäpäältä tervassa.

Olimme myös saaneet hevosen radioasemalle kaikenlaisten tavaroiden, halkojen y.m. kuljetukseen. Hevosesta oli meillä huviakin. Tällä kaakilla nimittäin kilvan pyrimme kaupungille kiireellisissä asioissa. Vaikea oli tätä konia saada nelistämään, mutta mahdollisimman lujaa ja ryhdikkäinä ratsastimme niiden paikkojen ohi, missä luulimme jonkun mielitiettymme asuvan ja tietenkin useampaan kertaan edestakaisin, että näkisivät taituruutemme. Kannuksetkin olimme muistaakseni hankkineet.

Kovasti meillä oli vaivaa matkailijoista, jotka halusivat päästä tornista katsomaan ihanaa näköalaa. Kun ei heitä voitu sinne ilman vartiomiestä päästää, piti meidän kiivetä heidän mukanaan. Nousu torniin kävi kuitenkin kevyesti ja ketterästi, jos jokin kaunis neitonen sattui sinne tulemaan. Kilvan silloin pyrittiin saattajaksi.

Vielä haluaisin kertoa jo aikaisemmin tapahtuneesta kaivon puhdistamisesta. Kovan työn jälkeen kun olimme vihdoinkin saaneet kaivon tyhjennetyksi vedestä, jouduin laskeutumaan kaivon pohjalle pesemään sementtisiä seinämiä. Tällöin yhtäkkiä kutsuttin* meitä syömään. Minut unohdettiin kaivon pohjalle, enkä päässyt ylös, koska köysi ei ollut yläpäästä kiinni. Vesi alkoi kohota ja ulottui jo kainaloihini asti, ennenkuin "herrat" suvaitsivat tulla takaisin. Olivat syöneet kaikessa rauhassa vatsansa täyteen ja parhaat palat lihakeitosta, eivätkä muka ollet* huomanneet ollenkaan minun olevan vaarassa, avunhuutoni kun ei kuulunut sisälle asti.

Itse sähkötyksessä koetimme mahdollisimman paljon edistyä. Lähettimien kantokykyä koetettiin kaikin keinoin nostaa ja eri kytkintapoja kokeiltiin. Huomattaviin tuloksiin päästiinkin. Pisimmät yhteydet, jotka vuorollani sain, olivat Cullercoastradio Englannin rannikolla ja idässä Porajärven radioasema. Cullercoastradioon sain yhteyden sattumalta. Tämä nimittäin vastasi kyselyyni Cq de fng = qru? – Luuli meitä varmaan laiva-asemaksi. Libauradion kanssa työskentelimme välittämällä Santaminan* radioaseman sanomia, milloin sen suurempi lähettäjä oli vialla tai asemat eivät kuulleet toisiaan. – Kokeilimme korpr. Pihlavan laittamalla puoliautomaattiavaimellakin, mutta tuntui sillä olevan vaikea antaa.

Moottorien käynti häiritsi huomattavasti vastaanottoa. Häiriönpoistolaitteemme paransi kuitenkin suuresti tilannetta.

Kun kellekään ei vielä ollut sattunut tosi "SOS"-huutoa vuorossa ollessaan, niin annoimme harjoitusta eräälle tovereistamme mahdollisimman todellisuutta vastaavasti. Lähetimme aseman ulkopuolella antennin alastulon kohdalla summerilla hätämerkkejä, toisten ollessa vahdissa, ettei päivystäjä pääsisi tekemään mitään asiaankuulumatonta. Päivystäjän tietenkin valtasi kauhea jännitys ja oli ihmeissään, kun toiset vaan hymyilivät niin vakavassa asiassa, eivätkä antaneet neuvoja, mitä ensiksi pitäisi tehdä. "Etköhän vaan kuullut väärin?", sanoi joku meistä. Lopulta selitimme asian todellisen laidan ja kehuimme häntä hyvästä vastaanottotaidosta ja tarkkaavaisuudesta, jolloin hän huokasi helpotuksesta. Saimme sitten myöhemmin kokea tosi hätämerkkejä, joissa Hankoradio kunnostautui ja joista ripeän toimintamme vuoksi saimme pelastus- ja laivayhtiöiltä mitä parhaat kiitokset. Erään hätähuudon kuullessani tapahtui kuitenkin siten, että hätä oli yhtäpaljon omalla puolellamme. Se tapahtui myöhään syksyllä aamupuolella yötä. Vallitsi kova pakkanen ja myrsky. Sähkövirta oli katkennut. Valoa saimme vain lyhdystä ja äänenvahvistajaputkista, joita akkumulaattorit syöttivät. Lähtisikö polttomoottori heti käyntiin, kun huoneet olivat kovasti jäähtyneet ja kantaisikohan pienempi lähettäjämme, jota se jaksoi syöttää, laivalla asti? Polttomottori* ei lähtenyt käyntiin. Täytyi yrittää lämmittää kaasutinputkea puhalluslampulla, mutta silloin tapahtui pamaus ja liekit löivät hulmuten kattoon asti. Riisuin heti takkini tukahduttaakseni sillä tulen. Tilanne näytti hetken toivottomalta, mutta sain sentään tulen sammumaan. Osoittautui jälkeenpäin, että bensiinisäiliön hanassa oli pieni vuoto, joten bensiiniä oli vuotanut luvattomasti putkien ympärille. Läheltä piti, ettei koko rakennus lentänyt ilmaan, sillä läheisessä huoneessa oli useita kanistereita bensiiniä. Kone lämpeni varmaan tarpeeksi nyt, koska lähti kirkkaasti käyntiin. Laiva sai kuin saikin avun ja sydämeni alkoi taas lyödä normaaliin tahtiin.

Ensimmäinen "yleisradiolähetys" Suomessa lienee se, kun yhdistimme summerin Hangon radioaseman antenniin ja säätämällä summerin ääntä soitin Ukko Noaa, jonka satamassa olevalla laivalla sähköttäjä kuuli ja tunsi.

Juhlallisin hetki elämässäni radioalalla oli se, kun yleinen radiosanomien vaihto kauppalaivojen kanssa avattiin ja minulla oli kunnia välittää ensimmäiset radiosanomat (s/s Ariadnelta). Kaikki laivalla olevat matkustajat halusivat lähettää mereltä terveisiä omaisilleen. – Nobelin ja Zeppeliinin ilmalaivojen kanssa yhteydessä olo oli myöskin elämys; se tapahtui kuitenkin ollessani Santahaminan radioasemalla.

Ihanan virkistyksen hermoille käyvään työhön toivat monet purjehdusmatkat, joita teimme kahden toverimme omistamilla kuttereilla. Kaikenlaista urheilua, varsinkin uintia harrastettiin myös. Laittamamme primitiiviset uimahyppytelineet läheisellä rantakalliolla eivät tietenkään enää ole säilyneet. Unohtaa ei myöskään sovi lähellä radioasemaa ollutta "Maxim"-kahvilaa, jossa olimme vakituisia vieraita. Usein järjestimme tanssiaiset kahvilan tanssilavalle, itse huolehtiessamme musiikista.

Nämä hauskat ja mielenkiintoiset muistot ovat jääneet unohtumattomina mieleeni. Millaiselta Hangon radioasema nyt näyttänee? Mahtavaa tornia ei kuulemma enää ole, eikä senaikuisista laitteista taitaisi enää löytyä jälkeäkään. Kaikki radiovälineethän ovat jo aivan toisenlaisia. Se mikä tänään on ajankohtaista, on jo huomenna menettänyt merkityksensä. Radio on alituisen kehityksen alainen, mutta puutteellisuuksista huolimatta Hankoradio jo silloin toimi hyvin ja kunniakkaasti. Kiitos tästä tulee ensi sijassa nyk. eversti Saarmaalle ja maj. Lautkarille. "Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo!"

Nyt me uranuurtajat olemme vielä suurimmaksi osaksi "remmissä", mutta alamme jo vanhentua ja nuori polvi astuu tilallemme. Toivotan heidän vastaiselle toiminnalleen parhainta menestystä samalla kun onnittelen Suomen Radiosähköttäjäliittoa 25-vuotispäivän johdosta!

V ä i n ö  H.  L e h t o n e n.

Edellinen osa:

Muiston pilkkeitä vanhoilta ajoilta.

Seuraava osa:

3. Radio 25 vuotta sitten.