Historia

Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. 1920–1980

Seuraavat otteet ovat Radiosähköttäjä-lehdestä 5–6/1980 (Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y., Helsinki, 1980). Teoksen sivut on skannattu, minkä jälkeen niiden teksti on tunnistettu OCR-teknologian (optical character recognition) avulla. Sen jälkeen sivut on luettu vielä manuaalisesti läpi, mutta virheitä voi yhä edelleen esiintyä. Alkuperäistekstin virheitä ei ole kuitenkaan korjattu, vaan ne on merkitty tähdellä (*). Samoin on merkitty jotkin ilmaukset, jotka ovat virheellisiä tai jotka eivät vastaa nykykieltä. Alkuperäisteoksen sivuilla esiintyy runsaasti jäsenten kuvia, jotka on poistettu otteista. Lisäksi pitkät ajatusviivat on korvattu lyhyillä ajatusviivoilla. Muuten alkuperäistekstiin ei ole tehty juuri muutoksia.


Suomen Radiosähköttäjäliitto ry:n perustava kokous pidettiin marraskuun 21. päivänä 1920 Helsingissä. Samansa* syksynä alkaneen maamme ensimmäisen kansainvälisen radiosähköttäjäkurssin oppilaat katsoivat, että tämän kokonaan uuden ammattikunnan asema ja sosiaaliset olot voidaan turvata ja niitä kehittää parhaiten oman ammattiliiton avulla. Kaikki kurssin 32 radiosähköttäjäoppilasta liittyivät perustettuun liittoon.

Radiosähköttäjäliitosta ja sen toiminnasta on julkaistu useita historiikkeja ja jäsenmatrikkeleita. Seuraavassa on muutamia poimintoja ja yhteenvetoja lähinnä 50-vuotishistoriikista sekä lyhyt katsaus kuudennen vuosikymmenen toimintaan ja tapahtumiin.

Liiton perustaminen

Radiosähköttäjien koulutus

Liiton jäsenistö

Radiosähköttäjien edunvalvonta

Muuta toimintaa

Yhteistyö

Liiton julkaisu

Liiton hallinto ja toimihenkilöt

Lopuksi