Tietoja

Viimeksi päivitetty: 24.11.2014 02:22

Julkaistu: 24.11.2014 00:17

Kirjoittanut Oula Paltto

Osumat: 4025

Radiosähköttäjien koulutus

Ensimmäiset kansainväliset radiosähköttäjäkurssit aloitettiin maassamme syksyllä 1920. Niiden järjestämisestä huolehti puolustuslaitos, jolle kaikki radiotoiminta – eräitä kokeiluja lukuunottamatta – oli keskitetty. Alan radiotoiminta oli puolustuslaitoksessakin varsin nuorta; se alkoi vasta maamme itsenäistymisen aikoihin ja liittyi sen tapahtumiin.

Puolustuslaitoksen kouluttamat sotilasradiosähköttäjät toimivatkin aluksi radiosähköttäjinä myös eräissä kauppalaivoissa, samoin rannikkoradioasemilla. Kun tällainen tilanne ei ollut puolustuslaitoksen etujen mukaista niin ryhtyi se Kipinälennätinlaitoksen silloisen komentajan, majuri (sittemmin eversti) A.R. Saarmaan aloitteesta ja johdolla kouluttamaan kansainväliseen tutkintoon tähtääviä radiosähköttäjiä. Puolustuslaitos järjesti kaikkiaan neljät kansainväliset radiosähköttäjäkurssit vuosina 1920–1925, eversti Saarmaan toimiessa kurssien johtajana. Eversti Saarmaasta tuli näin myös maame* siviiliradiotoiminnan ja -koulutuksen uranuurtaja, mistä tunnustuksena liitto kutsui hänet ensimmäiseksi kunniajäsenekseen.

Siviilihallinnon alaisista kansainvälisistä radiosähköttäjäkursseista huolehti posti- ja lennätinhallitus (Lennätinhallitus) vuodesta 1926 vuoteen 1972 saakka. Vuonna 1972 radiosähköttäjien koulutus siirrettiin Ammattikasvatushallituksen alaiseen Rauman Merenkulkuopistoon omaksi linjakseen. Ruotsinkielinen radiosähköttäjien koulutus aloitettiin puolestaan vuonna 1954 Maarianhaminassa sikäläisessä merenkulkuoppilaitoksessa.

Radiosähköttäjien koulutusajan pituus oli aluksi 6 kuukautta ja pidennettiin sitten yhdeksi lukuvuodeksi ja myöhemmin kolmeksi lukukaudeksi. Vuodesta 1972, eli Raumalle siirryttäessä opiskeluaika on vuoden 1980 syksyyn saakka ollut kaksi vuotta, jolloin se pidennettiin kahteen ja puoleen vuoteen.

Pääsyvaatimuksena kansainvälisille radiosähköttäjäkursseille on ollut keskikoulututkinto ja etusija on annettu sotilasradiosähköttäjätutkinnon suorittaneille ja muille, joilla kursseille tullessa on jo sähkötystaito. Noin neljänkymmenen vuoden ajan kursseille hyväksyttiin lähes poikkeuksetta vain hakijoita, joilla oli suoritettu sotilasradiosähköttäjän tutkinto. Viime aikoina kursseille hyväksytyt ovat suurimmaksi osaksi olleet ylioppilaita tai vastaavan koulutustason omaavia. Hakijoista yhä useimmilla on myös ollut joku radio- ja sähkötekninen peruskoulutus. Kursseille on aina ollut niin runsaasti hakijoita, että keskimäärin vain noin kolmannes on voitu ottaa oppilaiksi.

Koska radiosähköttäjäoppilaat jo ennen kansainväliselle* kursseille tuloaan ovat huomattavassa määrin opiskelleet tulevia ammattiaineitaan, niin on kurssiaika voitu pitää suhteellisen lyhyenä. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunut erittäin voimakas teknologian kehitys on kuitenkin lisännyt painetta radiosähköttäjien teknisten opiskeluaineitten opetuksen aivan oleelliselle tehostamiselle. Vuoden 1980 syksyllä käyttöön otettu uusi opetusohjelma ei tässä suhteessa ole liiton mielestä läheskään riittävä.

Radiosähköttäjien tehtävät ovat kuluneen kuudenkymmenen vuoden aikana teknillisen kehityksen myötä muuttuneet yhä teknillisemmiksi. Käyttöön on otettu uusia yhteydenpitovälineitä ja muita laitteita, joiden kunnossapidosta radiosähköttäjän on huolehdittava. Perinteisten laitteiden teknillisessä kehityksessä on tapahtunut suorastaan vallankumous. Radiosähköttäjien kulloinenkin koulutus on luonnollisesti samassa suhteessa vanhentunut.

Radiosähköttäjän ammattitaidon ajan tasalla pysymiseen aluksi kiinnitettiin radiotekniikan nopean kehittymisen ja radioliikenteen voimakkaan lisääntymisen johdosta ansaittua huomiota. Niinpä vuonna 1930 oli kaikkien ennen sitä suorittaneiden II luokan radiosähköttäjien suoritettava uusi pätevyystutkinto ja kaikki vanhat II luokan radiosähköttäjien pätevyystodistukset mitätöitiin.

Noiden alkuaikojen jälkeen radiosähköttäjien täydennys- ja jatkokoulutus on tekniikan kehittymisestä huolimatta lähes kokonaan puuttunut maastamme. Radiosähköttäjät ovatkin käyneet hakemassa lisäoppia aina Englannista saakka.

Vasta vuonna 1975 aloitettiin Rauman Merenkulkuopistossa radiosähköttäjien neljä kuukautta kestävät täydennyskoulutuskurssit. Kurssit on tarkoitettu aiemman lyhyemmän koulutuksen saaneille. Kurssilla opetetaan lähes yksinomaan teknillisiä aineita.

Jatkokoulutus saatiin puolestaan alulle vuonna 1979 ensimmäisten tutkanhuoltokurssien muodossa. Ensimmäinen kurssi pidettiin Rauman Merenkulkuopistossa mutta siirrettiin senjälkeen opetuskaluston puuttumisen ja vanhentuneisuuden takia pidettäviksi jäänmurtaja Sisulla. Opetuksessa voidaan käyttää hyväksi murtajan ajanmukaista tutkakalustoa. Kursseja ei luonnollisestikaan voida järjestää jäänmurtajan toimintakautena eli talvella, jolloin sähköttäjiä olisi helpommin kursseille irroitettaissa*.

Lukuisat radiosähköttäjät ovat viime vuosien aikana lisäksi oma-aloitteisesti käyneet erilaisia elektroniikan ja digitalitekniikan* kursseja.

Edellä mainitusta kurssituksesta ja kursseista huolimatta vakinaisen täydennys- ja jatkokoulutuksen voidaan katsoa edelleenkin radiosähköttäjiltä puuttuvan maassamme.

Radiosähköttäjien kansainvälisten määräysten mukainen pakollinen harjoittelu pätevyystutkinnon suorittamisen jälkeen on niin'ikään kokonaan järjestämättä Suomessa. Tämä on vakava puute, koska radiosähköttäjä joutuu heti yksinään ottamaan vastuun aluksen radioturvallisuuspalvelusta. Epäkohtaa on pyritty lieventämään sillä, että radiosähköttäjäoppilaille on viime vuosina järjestetty mahdollisuuksia olla mukana kauppalaivoilla lyhyitä aikoja (esimerkiksi viikon). Tämä ei kuitenkaan korvaa määräysten mukaista pakollista kuuden kuukauden harjoittelua, josta vähintään kolme kuukautta olisi suoritettava kauppalaivassa pätevyystutkinnon suorittamisen jälkeen, eikä koulutusaikana. Radiosähköttäjäliitto ja radiosähköttäjät ovat kautta aikojen joutuneet uhraamaan runsaasti aikaa ja varoja radiosähköttäjäkoulutuksen kehittämiseen. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että koulutus oli aina vuoteen 1972 saakka tilapäisten kurssien varassa. Vuoden 1950 paikkeille asti oppilaat juotuivat* itse vastaamaan kaikista kurssin järjestämisestä aiheutuneista kuluista. Se oli omiaan jarruttamaan opiskeluajan pidentämistä, ajanmukaisten opetustilojen ja -välineiden hankkimista, vakinaisten opettajien palkkaamista, jne. kaamista*, jne.

Vaikka koulutus saatiinkin vihdoin vuonna 1972 vakinaistettua, niin on sen kehittämisessä edelleenkin ollut ongelmia. Esimerkiksi opetusvälineistön hankkimiseen ei ole saatu läheskään riittävästi varoja. Opetusaika osoittautui myös liian lyhyeksi; vain vajaat puolet oppilaista selviytyi pätevyystutkinnosta ensimmäisellä kerralla. Täydennys- ja jatkokoulutusta ei ole saatu vakinaistettua, eikä pakollista harjoittelua käynnistettyä.

Merkittävimpiä tapahtumia radiosähköttäjien koulutusrintamalla liiton toiminnan kuudennella vuosikymmenellä olivat koulutuksen siirtyminen Rauman Merenkulkuoppilaitokseen vuonna 1972, täydennyskoulutuksen aloittaminen vuonna 1975 ja jatkokoulutuksen vuonna 1979, sekä koulutusajan pidentäminen kahdesta vuodesta kahteen ja puoleen vuoteen 1980 lähtien.

Liiton esitykset koulutusajan pidentämiseksi kahteen ja puoleen vuoteen kohtasivat poikkeuksellisen suurta vastustusta ja osittain epäluuloja pidentämisen tarpeellisuudesta. Ålands Redaförening'n taholta esitettiin jopa ajatus radiosähköttäjien pätevyystenttien vaatimusten tarkistamiseksi alaspäin. Tämän johdosta liitto joutui antamaan mainitun yhdistyksen alaisia aluksia koskevan työnseisausilmoituksen maaliskuussa 1979. Liitto vaati puolueettoman asiantuntijatoimikunnan asettamista selvittämään koulutuksen uudistamiskysymyksiä. Liiton mielestä koulutusaika ei ollut riittävän pitkä, koska yli puolet oppilaista reputti ensimmäisessä pätevyystentissä.

Toimikunta asetettiin ja työnseisaus vältettiin. Toimikuntaan kutsuttiin puheenjohtajaksi toimistopäällikkö Juho Uino Ammattikasvatushallituksesta sekä jäseniksi tekn.lis. Touko Hahkio posti- ja lennätihallituksen* radio-osastolta ja yliopettaja Reima Jokinen Rauman Merenkulkuoppilaitoksesta. Toimikunta sai työnsä päätökseen muutamassa kuukaudessa ja tuli siihen tulokseen, että koulutusaikaa on pidennettävä puolella vuodella. Opetusohjelma uudistettiin samalla ja kiinnitettiin päähuomio teknisten aineiden opetuksen tehostamiseen. Opetus tämän uuden ohjelman mukaisesti aloitettiin siis syksyllä 1980 sekä Raumalla että ruotsinkielisenä vastaavassa opistossa Maarianhaminassa.

Radiosähköttäjien oman aktiivisuuden lisääntyminen koulutus- ja pätevyystasonsa nostamiseksi teknisellä alueella oli 1970-luvulla merkille pantavaa.

Edellinen osa:

Liiton perustaminen

Seuraava osa:

Liiton jäsenistö