Historia

5. Vaellusten varrelta.

Porajärvellä oli v. 1919 myös radioasema. Sen henkilökuntaan kuului 7 miestä, joista ainakin 4 on pysynyt ammatille uskollisena. Yksi – Aarne Koskela – on kuollut ja kaksi muuta häärivät sukulaisammateissa.

Alikersantti Pave Halosen johdolla sinne elokuussa tultiin, ja viikon päivät vierähti ennenkuin asema kipinöi kaksikerroksisen puutalon yläkerrassa.

Laadultaan oli asema hyvin kansainvälinen: Venäläinen lähetin, saksalainen kenttä-aseman masto ja polttomoottori, ranskalaisella kipinävälilläkin kokeiltiin ja suomalaiset miehet pitivät ruotsinkielellä yhteyttä englantilaisten kanssa, kotimaan yhteyksien lisäksi.

Pave ja Eskola olivat varsinaiset sähköttäjät. Eipä silti, ettemmekö me muutkin olisi morseaakkosia tunteneet kun ne yksitellen ja silloin tällöin kohdalle osuivat, mutta kun alkoivat lirisemällä tulemaan, niin kynä ehti pyöräyttää paperille vain tuttavammat.

Ajan oloon sentään vaurastuimme taidossamme.

Sattui kommeluksiakin*: Polttomoottori kun kerran reistaili viikon päivät, niin herrat saivat aiheen vitsailla, jotta Porajärven radioaallot kulkevat postitse!

Eräänä tulipalopakkasyönä syttyi asuinhuoneemme uunin viereinen seinä palamaan, sillä olimme lämmittäneet pakkasen ohjeiden mukaan.

Kelteisillään ei kukaan ollut erikoisemmin halukas avannolle sammutusveden hakuun.

Mutta paha se oli palava hirsiseinäkin – silmiäkin karvasteli.

– No – Lasse Salomaa muisti keinon. Kaivoi esiin korttipakan, jolla katsottiin yhdestä poikki, kenellä on vedenhakuvuoro. – Eskola ja allepainettu saivat sitten velvoituksen.

Palattuamme tuli sammutettiin ja keskeytynyt lepo jatkui. Aamulla oli kuitenkin toimitettava hiukan jälleenrakennus- ja raivaustöitä.

Joulun tienoissa alkoi tuntua siltä, että v. 1866 annettu, erästä yksityistä kotiteollisuutta rajoittava laki ei v. 1919 enää ollut ajankohtainen. Varsinkaan kun ei valtiokaan ollut silloin vielä saavuttanut nykyistä huipputasoaan mainitun teollisuuden harjoittajana.

No niin, vanhoista gasoliinipöntöistä tehtiin pillit ja pannut, sill'aikaa kun panos hiljalleen kuplahteli saavissaan tuvan nurkassa.

Aikoinaan siitä sitten kiehui kellahkoa, kitkerää kosteutta. – Mene tiedä, vaikka Rajamäki olisi perinyt reseptin.

Yksitellen aseman kantajoukko hajosi taivaan tuuliin. Jälkeenpäin tulleilla ei myös kuulema* ole Porajärvellä ikävää ollut, vaan kertokoot itse elämyksistään.

*

Repolan radioasemalla otti päivystäjä eräänä tammikuisena iltana v. 1921 vastaan pitkän sähkösanoman, joka sisälsi toimintaohjeita sikäläiselle nimismiehelle. Tämä ei kuitenkaan katsonut voivansa noudattaa saamiaan määräyksiä. –

Puolenyön tienoissa saapui asemalle seurakunnan pappi, vakava ilme pyhimyksen kasvoillaan ja kertoi nimismiehen vapaaehtoisesti poistuneen elämästä. –

Nimismies oli Bobi Sivén.

*

Hangon radioasemalle saapui sähköttäjävääpeli yövuorolleen klo 24.00.

Oli helmikuu v. 1922 ja talvi tiukanlainen. Kuulokkeet tuskin päähänsä saatuaan alkoi heti kuulua voimakas SOS ja s/s Johannes L. M. Russ kertoi liikkuvain ahtojäiden mukana ajautuvansa Leopardgrundet'ille.

Satamassa oli silloin jäänsärkijä "Wäinämöinen", jonka sähköttäjän vääpelimme monen mutkan jälkeen sai kojeidensa ääreen – jäänsärkijäin sähköttäjillä ei silloin ollut yöpäivystystä. –

Lumimyrskyssä ei "Wäinämöinen" kuitenkaan voinut lähteä ulos – mikä ei ollut tarpeellistakaan, kuten jälempänä ilmenee. – Tästä sai "hädänalainen" ilmoituksen, mutta jatkoi SOS:n lähetystä tuntikaupalla. Vääpelimme hälyytti jo Helsingin luotsipiiripäällikönkin klo 04.00 aikaan, jolle "hätähisen" omin sanoin selitti tilanteen vakavuuden. Luotsipiiripäällikkö lupasi tehdä voitavansa toimittaakseen apua, vaan lienee arvannut asian oikean laidan, koskapa "Wäinämöinen" ei kuitenkaan lähtenyt ulos satamasta ennen päivän valkenemista.

Saavuttuaan vihdoin "hädänalaisen" luokse, selveni, että tämä oli jo aikoja ennen avunpyyntöjään ajelehtinut Leopardgrundin ohi avomerelle päin. – Koko hälyytyksen olikin aiheuttanut vain laivanpäällikön halu päästä satamaan ennen vuoroaan, sillä odottaminen lie pitkästyttänyt! – Sellaistakin sattuu!

*

Vaasan asemalla oli kiirettä; yksi mies morsella, toinen puhelimessa, kolmas radiokojeiden käyttäjänä. Sanomia tulee, toisia menee.

Sähköttäjä on juuri naputtanut parikymmensanaisen sanoman laivalle ja odottaa kuittia. Tulee kuitenkin selvästi ja rauhallisesti annettu ilmoitus: "Ei voi työskennellä nyt, odottakaa."

Odotettiin siis – kului minuutti, meni toinen – kolmas – viides. – Kymmenen minuutin kuluttua soi puhelin, Reposaaren luotsiasemalta ilmoitti luotsivanhin, että S 2 kaatui ja upposi kymmenen minuttia* sitten. – Ristiin meni kädet!

*

Pentlandin salmessa oli syksyinen koillismyrsky. s/s Argo/ohac pyrkii länteenpäin. – Sähköttäjä kuuntelee. – Uusin ja komein moottorilaivamme tulee Amerikasta. "Argo" ottaa yhteyden, kyselee kuulumisia. – Jostakin syystä ei moottorilaiva tarkalleen tiedä olinpaikkaansa ja pyytää "Argolta" peilausta, sillä "Argolla" oli maa näkyvissä ja tiesi tarkoin paikkansa. Moottorilaiva saakin peilauksen ja ilmoittaa sen lyövän yksiin kapteenin laskelmien kanssa. Sähköttäjät sopivat seuraavasta yhteydestä klo 06.00.

Argon sähköttäjä onkin paikallaan sovittuna hetkenä – odottaa – ei kuulu mitään. Kutsuukin kerran – toisenkin – ei vastausta. Kiroilee itsekseen, että pahuksen unikeko, valvottaa toista turhan vuoksi.

Tulee uutisten aika. No, ne pitää kuunnella. B. B. C. ilmoittaa, että m/s "Johanna Thordén" on yöllä ajanut karille, katkennut ja uponnut.

*

s/s Herakles työntelee kotiinpäin, ollaan etelä-Atlantilla Pernambucoradion seuduilla. Kovapuhujasta helähtää voimakas SOS. Italialainen matkustajalaiva "Principesa Mafalda" on saanut konevian ja vuodon, sekä tarvitsee apua. "Herakles" on kaukana, nopeampia laivoja on lähempänä. "Herakleksen" apuunriennosta ei olisi hyötyä. – Sähköttäjä kuuntelee: italialaisen sähköttäjä ilmoittaa kapteeninsa lukinneen radiohytin ovat ulkopuolelta. – Hädänalaisen teho heikkeni lukemattomaksi. – Lehdissä kerrottiin jälkeenpäin sähköttäjän painuneen syvyyksiin satojen matkustajien mukana.

*

Sattuu sitä muutakin. Laiva oli lastannut 500 tonnia konjakkia la Rochelles'sa ja oli kotimatkalla.

Eräänä yönä tuntui puolinukuksissa olevasta sähköttäjästä siltä kuin joku olisi edestakaisin käynyt viereisessä radiohytissä. Mies ei kiinnittänyt asiaan enempää huomiota ennenkuin pari päivää ennen satamaan saapumista, kun piti mennä lisäämään vettä akkuihin.

Otti 10 litran vetoisen damejeannen mukaansa ja kaatoi vettä pienempään astiaan. – Mitä hittoa?! Vesi on ihan ruskeata – ja tuoksui jollain tavoin hyvin tutulle! – No voi sun... konjakkiahan se on! – Ettäkö ihan Kaanaan häät?!

Hitaasti kuitenkin "ihme" valkeni! Sanaa sanomatta miehemme kantoi hellävaroen damejeannen hyttiinsä ja tyhjensi sen moneen pikkupulloon sekä pumppasi kirkasta vettä tilalle ja pani astian entiseen paikkaansa radiohyttiin. – Odotteli päivän – toisen.

Satamassa – vasta tullitarkastuksen jälkeen juttu selvisi: Perämies tuli hyttiin ja pyysi lainaksi hiukan destilloitua vettä, sillä "kun vastaanottimensa akusta vesi oli vallan tyystin loppunut". –

– Sopii, sopii mainiosti! Otappas vain pikkupullo mukaasi niin saat.

– Ei, anna vain koko damejeanne, niin otan itse omassa hytissäni. Mitäs tässä nyt kaatelemaan – pillaat vielä lattialle ja kastelet mattosikin. Eikä sitä tiedä vaikka olisi happoakin joukossa, kun on kaadeltu monista pulloista – ja voi matto ihan pilaantuakin!

– No vie veikkonen, mutta älä ota kovin paljoa, on se destilloitu vesi kallistakin – ja muista tuoda takaisin – vai tulenko auttamaan?

– Ei, ei missään nimessä! – On se hyttikin vielä siivoamatta, ettei oikein sovi – kiitosta vain paljon, kyllä tuon heti takaisin.

Ja nopeasti tulikin pullo takaisin. Kovin oli perämiehen naama venähtänyt pitkäksi. – Ihan sääliksi kävi – että: "Et suinkaan vaan kaatanut matollesi?" – "Ei kait siinä ollut happea joukossa?" "Kaipa se akku nyt on sitten täynnä?" Sitä vettä pitää panna siihen asti jossa seisoo että "açid level", ja sitten pitää ladata! – Mutta herran tähden mies! Oletkos kipeä kun noin irvistät ja hammasta puret? Ja olet ihan vihreän kelmeäkin! Kuule! Sinun pitää mennä hyttiisi ja ottaa lasi konj...

Ovi läjähti kiinni! Ei kai olisi pitänyt mainita siitä konjakista. –

Sähköttäjä olisi kyllä antanut puolet niistä pikkupulloista perämiehelle takaisin jos hän olisi tullut "vettä lainaamaan"  e n n e n  tullitarkastusta.

Mutta kun kepposeen sisältyi annos ilkeyttäkin, niin ei ollut syytä. – Ollapa nyt tullit löytäneet 10 litraa konjakkia sähköttäjän hytin vesipullosta, niin se tullivartija ei vielä ole syntynyt, joka olisi uskonut sähköttäjän vakuutteluja, että sen on joku toinen sinne pannut. Ei, sen kun maksa sakot ja joudu salakuljettajan kirjoihin.

Sähköttäjän ja perämiehen välit ovat siitä lähtien olleet jäykähköt.

*

Antwerpenin merimieskirkkoon oli hankittu radiovastaanotin, eikä pikipöksyt olleet varsin perillä sen kujeista ja käyttötavoista. – Ainakin pastori väitti niin. – Että pitäisi tulla joku ilta vähän neuvomaan.

Vasta jälkeenpäin selvisi, että juoni se on koko pastori. Kirkkohan oli täynnä merimiehiä, joten "nappulanvääntökurssit" olisi voitu panna käyntiin samalla istuimella. – Mutta ei nyt millään sopinut kun ei juuri ne ja ne miehet olleet mukana. Vaan lauantai-iltana sopisi paremmin. Sähköttäjämme jo hiukan uumoili koirankäryä, sillä lauantaihan on rahapäivä ja miehiä kirkossa vähemmän kuin muina päivinä, mutta kaipa se pastori asiansa tiesi, joten sovittiin että lauantai-iltana.

Määräaikana saapuikin miehemme kirkkoon. Pastori oli ovella vastassa ja kovin tärkeän näköinen; sähköttäjää vähän kummastutti moinen juhlallisuus. Asia selvisi kun astuttiin kirkkoon sisälle. Kirkkosaliin oli järjestetty oikein kateederin tapainenkin. Musta taulu ja liituakin oli käytettävissä. Ja kuulijakunta kuin tohtorinväittäjäisissä! Eturivissä taisi istua ihan konsulaatin virkanaisia ja -herroja!

Tuo juupelin pastori! Olisi nyt edes ovella hiukan kuiskannut edesottamuksestaan, mutta ei –!

Panna nyt mies luennoimaan ihan valmistumattomana! Eri nappuloistahan sitä vain piti kertoa. Jotta kun tuosta väännät niin kuuluu, ja kun kiepautat tuosta toisesta, niin tulee toinen asema esiin.

Jos miehemme olisi ollut varma sitä*, että kuulijat olisivat miehen livistäessä nauraneet pastorille eikä hänelle, niin olisi varmaankin pyörtänyt ovelta takaisin. Mutta kun oli vielä oman laivan miehiäkin mukana, niin ei rohjennut.

No. Jutusta tuli se kuin tuli. Taululle syntyi tavallisen kolmitriodisen suoran kytkinkaava. – Eihän miehemme ollut nähnyt kirkon vastaanotinta kuin matkan päästä, eikä liioin ollut kuullut sitä*.

Pastorikin taisi olla hiukan levoton, koska nosteli jalkojaan ja käännähteli rauhattomana.

"Luento" taisi kestää ¾ tunnin verran. Mahtoiko sitä kukaan kuunnella, ei ole tiedossa.

Mutta pastori oli saavuttanut tarkoituksensa: Saanut ainakin yhtenä lauantai-iltana pidätetyksi joukon miehiä – niiden joukossa luennoitsijan – poissa Antwerpenin piruntemppeleistä.

Paljon vaivaa näki ja näkee meistä silloinen pastori, nyk. Merimieslähetyksen johtaja, kirkkoherra Daniel Orädd.

A t n.

 

Edellinen osa:

4. Muutamia silmäntekeviä.

Seuraava osa:

6. Yksi monista.