Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
11 vuotta 10 kuukautta sitten #149 : Tapani Salminen
Taas Margaretan mukaan

Pidin melkein kahden ja puolen kuukauden kesäloman. Tarkistin asian vanhasta vastakirjasta. Syyskuussa rupesin kyselemään varustamolta, milloin Margareta olisi sopivalla etäisyydellä kipinän vaihtoa varten. Sain kuulla, että alus oli juuri lähtenyt Oulusta paperimassalastissa kohti Ranskaa ja Rouenia. Vaihto voitaisiin tehdä Saksassa, Kielin kanavassa .

Puksuttelin siis junalla Helsinkiin, jossa mönsträystilaisuus oli 13.9.1967. Seuraavana päivänä nousimme Lehtosen Penan kanssa Tukholmaan menevään matkustajalaivaan. Pentti oli myös samaan aikaan päättänyt lähteä takaisin Margaretalle. Matkustajalaivan nimeä en enää muista.

Yö meni kansituoleissa torkkuessa. Niitä oli sisätiloissa runsaasti ja tyhjiäkin paikkoja oli paljon. Ehkä matkustajia ei tuohon vuodenaikaan ollut niin kovin paljon, tai sitten kansa halusi maksaa hyttipaikoista tai oli koko yön pitämässä hauskaa ravintoloissa. Vaikka tuolit olivat mukavia ja pehmustettuja, ei nukkumisesta oikein tullut mitään. Porukkaa liikkui sen verran ympäristössä kaiken aikaa, että siihen aina havahtui.

Tukholmassa nousimme junaan, joka vei meidät Etelä-Ruotsin halki rannikolle. Myöhään illalla juna vedettiin lautalle, joka siirsi koko kaluston Juutinrauman salmen yli Tanskan puolelle, josta matka jatkui kohti Saksaa. Aamulla olimme jo odottelemassa Kielin kanavan suluissa Margaretaa, joka sitten ilmestyikin sinne aikanaan. Tuntui kuin kotiinsa olisi tullut, kun avasin tutun radiohuoneen oven ja siirtelin laukkuni viereiseen asuinhyttiin.

Kielin kanavassa ei juuri meriradioliikenteelle ja sen seuraamiselle ollut tarvetta, joten saatoin ottaa saman tien kunnon nokoset ja nukkua pois osan matkan aiheuttamasta väsymyksestä. Pohjanmerta lähestyttäessä piti sitten tietenkin ottaa sääraportit edessä olevia merialueita varten, ja aloittaa muutenkin säännönmukaiset radiopäivystykset.

Kun kanavan toisessa päässä Elben suistosta pääsimme avomerelle, tuntui kuin hengitys olisi itsestään syventynyt, kun taas sain katsella vellovaa rannatonta ulappaa. Tunne oli huikea. Viivyin kannella pitkään vain katselemassa merta ja nauttimassa viileästä merituulesta ja vapauden tunteesta... :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 10 kuukautta sitten #150 : Tapani Salminen
Thames ja Northfleet

Rouenin ja Oulun välillä seilattiin muutamia kertoja ja Rouenin taidegalleriat tulivat tutuiksi. Jostain syystä niihin tuli aina hakeuduttua uudelleen. Yksi syy varmaankin oli se, että niiden seinillä oli hienosti maalattuja suuria, vanhoja öljyväritauluja niin paljon, ettei niitä useammallakaan käynnillä ehtinyt kaikkia noteerata, tarkemmasta tutkimisesta puhumattakaan.

Öljyvärityöt kiinnostivat minua erityisesti. Kokeilin itsekin murrosikäisenä öljyvärimaalausta. Eräs taulu, johon vetelin palettiveitsellä toisen taulun maalauksesta palettiin jäljelle jääneet värit, pääsi ihmeekseni Pariisiin näyttelyyn. Puhdistin siis väripaletin kankaalle ja annoin sille nimeksi ”Metsäpalo”. :P

Viimeinen paperimassalasti Oulusta haettiinkin sitten Englantiin, Thames-joen varrella olevaan Northfleet´iin. Thamesilla oli valtavan korkea nousuveden ja laskuveden ero. En enää muista, kuinka paljon se tarkalleen oli, mutta varmaan lähemmäs kymmentä metriä kuitenkin. Se aiheutti sen että laskuveden aikaan laiva makasi pelkän liejun päällä. Onneksi joen pohjalla oli vain savea ja liejua, eikä kiviä ollenkaan.

Tavallisestihan laivaan kulku kävi maihinnoususillan kautta. Thamesilla sitä ei kuitenkaan voitu käyttää. Kun tultiin laituriin nousuveden aikaan, laivan kannelta laskettiin pitkät tikkaat laiturille. Piti siis laskeutua jyrkkiä tikapuita alaspäin päästäkseen maihin.
Yöllä takaisin tullessa laskuveden aikaan, laiva oli vajonnut niin alas, että piti laskeutua samoja tikkaita pitkin alaspäin kannelle. Tikkaat olivat silloin melkein pystyssä laituria vasten.

Jos taas tuli takaisin jo aikaisemmin, piti taiteilla laiturin ja reelingin välillä vaakasuorassa olevia tikkaita pitkin laivaan päästäkseen. Se oli niin hankalaa, että itse ainakin konttasin silloin tikkaiden puolien päällä varmistaakseni, etten putoa Thamesiin. Eikä konttaaminen johtunut mahdollisesti nauttimistani virvoitusjuomista. Oli nimittäin todellisena vaarana putoaminen, jos yritti pystyssä astella tikkaiden puolia pitkin. Yksikin väärä arvio saattoi olla kohtalokas.

Vuorossa oleva kansivahti kiristi ja löysäsi kiinnitysvaijereita tilanteen ja tarpeen mukaan. Aina se ei kuitenkan tapahtunut juuri oikeaan aikaan, ja silloin saattoi nousuveden aikaan käydä niin, että laiva erkani kauemmas laiturista ja tikkaiden alla saattoi olla monta metriä tyhjää.

Kerran meiltä katosi nuori jungmanni, joka oli ensimmäisellä matkallaan. Silloin oli pettänyt se kirjoittamaton sääntö, että samalla porukalla tullaan takaisin, millä lähdettiinkin.

Kaksi nuorta poikaa oli lähtenyt kahdestaan tutkimaan satamakaupungin iloja, ja ilmeisesti olivat eksyneet toisistaan. Kumpikin oli oletettavasti pyrkinyt yön aikana laivaan yksinään. Toinen löydettiin Thamesista muutaman kuukauden päästä ja tunnistettiin hammaslääkärin paikkojen perusteella. Epäselväksi jäi, olivatko hänen kohtalokseen koituneet nuo laiturin ja reelingin välillä olleet tikkaat, vai miten hän oli Thamesiin joutunut. Surullinen tapaus kuitenkin.
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 10 kuukautta sitten #151 : Tapani Salminen
Sops Arm ja Pasajes

Lokakuun lopulla 1967 olimme Kanadassa, Labradorin niemimaan erään pitkän vuono perukassa, Sops Arm nimisessä pikku kylässä. Paperimassan rahtaus oli taas muutettu paperipuun, propsin kuljetukseen Eurooppaan. Pidin näistä lasteista. Niitä kun aina haettiin muusta maailmasta melko eristyksissä olevista kyläpahasista keskellä erämaaluontoa. Paikoissa oli aina raikas pihkan ja meren yhteistuoksu kun puuta lastattiin ruumaan ja kannelle. Lisäksi Kanadan päässä sai aina sammuttaa luonnossa kulkemisen tarvettaan vaeltelemalla meren rantoja pitkin ja pistäytymällä joskus syvemmälle erämaihinkin. Ja tietenkin kalastus ja ravustus ym. oli aina ohjelmassa.

Niin oli nytkin. Kylässä oli vain muutama talo ja lastaajien parakkirakennuksia. Oli siellä pikku kauppakin, jossa tosin ei ollut juuri muuta, kuin vähän makeisia ja jotain kuivaelintarvikkeita.

Minulla oli tapana hankkia matkamuistoja näistä paikoista, jos mahdollista. Pikku myymälässä huomasin kauniisti koristellun tyynynpäällisen, jonka ajattelin vieväni kotiin äidilleni tuliaisiksi ja malliksi paikallisesta käsityötaidosta. Olin silloin vielä nuori poikamies, joten vanhemmat ja koti olivat ensimmäisinä ajatuksissa. Ostinkin päällisen ja kun laivalla tutkin sitä tarkemmin, reunassa luki ”made in Japan”. Ihmettelin kovasti, että miten tuollainen maailmanlaajuinen matkamuistotavaramyynti oli jo saavuttanut tiettömien taipaleiden takana olevat seudutkin...

Matkassa Sops Arm´ista Espanjaan, Pasajesiin ei ole paljon kertomista. Se meni samaan tapaan kuin aina ennenkin. Päivittäiset kulkutiedot Helsinkiradion kautta varustamolle ja edessä olevien merialueiden säätiedotukset sekä normaalit radiopäivystykset. Paitsi että oli myös palkanlaskutyöt vapaavahtiajalla, kun sattui kuukausi juuri vaihtumaan.

Pasajesissa taas kului aikaa lastin purkamiseen, ja oli tilaisuus paikkakunnan tutkimiseen. Eräässä pikku tavernassa satuin olemaan päivällä ruokatunnin aikaan, kun sinne tuli läheiseltä rakennustyömaalta porukkaa ruokailemaan. Eivät he tilanneet mitään pihvejä tai wiininleikkeitä (en kyllä tiedä olisiko k.o. paikassa niitä edes ollutkaan tarjolla) vaan tiskin takana oleva vanhempi mies leikkasi ranskanleivän poikki, halkaisi sen ja ammensi astiasta siihen väliin ison öljyisen sardiinin.

Kun usempikin työmies oli ottanut sellaisen annoksen, menin minäkin pyytämään samanlaisen. Se nimittäin näytti yksinkertaisuudestaan huolimatta herkulliselta, varsinkin kun oli jo vähän nälkäkin.Hyvä oli maku ja maistui paljon mehevämmältä ja herkullisemmalta kuin Suomessa peltirasioissa säilykkeenä myytävät sardiinit silloin.

Tiskillä oli korkeassa 5 litran lasipurkissa tummassa liemessä jotain valkoista. Kun tutkin sitä lähemmin, huomasin, että siinä oli tummanruskeassa marinointiliemessä kuorittuja, keitettyjä kananmunia. Vaikka oli vielä vähän nälkä, en kuitenkaan uskaltanut niitä maistaa, kun näyttivät vähän epäilyttäviltä. Varsinkaan kun en nähnyt niitä kenenkään muunkaan ottavan. :cheer:
Liitetiedostot:
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Juhani Tikkanen

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 10 kuukautta sitten #155 : Tapani Salminen
Sähkeitä ja puheluita

Joskus kun seilattiin Välimerellä olin saanut päähäni laittaa onnittelusähkeen vanhemmilleni, joiden tiesin juuri silloin olevan Mallorkalla lomailemassa. Tuntui hauskalta, että me kaikki olimme silloin samalla alueella, eikä välillä ollut kuin muutamia kilometrejä suolaista merivettä.
Sähkehän lähti matkaan, mutta jälkeen päin kuulin, että se oli viety ensin Ville Veikko Salmiselle, joka oli majaillut samassa hotellissa, ja oli hyvin saman näköinenkin, kuin isäni.

Pasajesissa ollessamme vietimme eräänä iltana aikaa eräässä tavernassa ja istuimme katselemassa paikallisten touhuja. Siinä istuessa sain päähäni soittaa Suomeen. Olin aina ottanut puhelut laivasta, mutta nyt halusin kokeilla lankapuhelimella puhumista. Sain asiani selvitettyä tarjoilutiskillä ja jäin odottelemaan.

Tavernan takahuoneessa oli puhelin, ja hetken kuluttua paikan isäntä vinkkasi minulle, että siellä olisi puhelu valmis. Menin takahuoneeseen ja nostin kuulokkeen korvalleni. Kuului vain huminaa. Sitten kuului kaukainen naisääni joka kysyi: ”Who are you?”. Olin jo mielessäni muotoilemassa vastausta, kun luulin sitä kysyttävän minulta. Samassa kuitenkin siihen vastasi toinen vielä kaukaisempi naisääni tasaisen sointuvan huminan seasta: ” I am Madrid”.

Taas kuului hetken aikaa vain lankojen huminaa ja sitten sama naisääni joka oli vastannut äsken kysyi: ” Who are you? ” Kului muutama sekunti ja taas uusi, vielä hiljaisempi naisääni vastasi salaperäisen huminan seasta: ” I am Hamburg.”

Sitten äskeinen ääni kysyi puolestaan saman kysymyksen kuin aikaisemmatkin: ” Who are you?” Muutaman huminantäyteisen sekunnin kuluttua kuului langoilla kirkas, hätäinen naisääni: ”Mitä...mitä... kuka siellä on?
Olin siis saanut yhteyden Suomeen... :)
Annoin sitten puhelinnumeron, johon halusin soittaa, ja hetken kuluttua numero yhdistettiin ja pääsin puhumaan kotiin.
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 10 kuukautta sitten #156 : Juhani Tikkanen
Aika lyhyt historia siitä kun otetaan missäpäin tahansa rintataskusta kännykkä ja rupatellaan kenen tahansa kanssa. Nyt olisi vain vastuullisten ihmisten huolehdittava että maailma pyörii ja sähköä on olemassa ja satelliitit pyörivät ja, mitä vielä. Ollaan terveitä. :-)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 10 kuukautta sitten - 11 vuotta 10 kuukautta sitten #157 : Juhani Tikkanen
Turun ja Ruotsin lauttaliikenteen alkuajoilta: Ex sähköttäjä Sucksdorff kertoi kerran lopetellessaan iltapäivystystä paatin venekannen korkeuksissa olevassa radiohytissä. Laivan ulko-ovi kannella aukeni, oli syksyinen ja tuulinen ilma. Nippa nappa räntää puuttui. Suomalainen pariskunta tuli radiohytin luukulle, tervehtivät ja mies kysyi, että saisivatko he hetken aikaa lämmitellä siellä käytävällä, heillä kun on vaan kansipaikat ...

Mietin sitä kun jonkun kerran jostain syystä matkustajalaivalla kulkiessani nukun väljässä hytissä jossa ilmastoinnin hurina pitää hereillä ja mietin että illalla nautittu punaviini asettuisi sekin omiin oloihinsa vatsassani eikä kaipaisi enempää seuraa itselleen... :cheer:
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 10 kuukautta sitten Juhani Tikkanen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 0.112 sekuntia