Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
8 vuotta 7 kuukautta sitten #61 : Juhani Tikkanen
Päivystysajat ja yhteydenpito

Päivystysajat ja yhteydenpito ovat varmasti kaikille merillä silloin olleille ja sähkötyslaitteiden kanssa pelanneille tuttuja ja muistissa, mutta virkistänpä omaa muistiani.

Päivystysajat olivat kahden tunnin pätkissä ja vuorottelivat kahden tunnin vapaavahdin kanssa kunnes kaikki 8 säädettyä päivystystuntia tuli täyteen.

Radiovastaanottimet laitettiin päälle klo 08.00 GMT (Greenwichin keskiaikaa) ja kiinni klo 10 GMT.

Seuraava Radiopäivystysaika oli sitten klo 12-14 jne. Päivystysaikana kuunneltiin 500khz hätätaajuuutta ja puheella 2182khz hätätaajuutta, jos ei ollut lähetettävänä sähkösanomia tai vastaaotettavana liikennettä, esim. säätiedotuksia.

Radiohiljaisuusaika hätätaajuksilla oli muistini mukaansähkötyksellä tasatunnein 3 minuuttia ja puheella varttia vaille ja vartin yli, 3 minuuttia. Muistinkohan vielä oikein?

Säätiedotus otettiin kerran päivässä edessä olevalle merialueelle, jonka perusteella komentosillalla tiedettiin, minkälaista ilmaa oli odotettavissa. Läntiset tuulet olivat vallitsevia pohjoisella Atlantilla.

Varustamolle lähetettiin kerran päivässä kulkutiedot. Kun seilatiin länteen päin, meni viimeisen vahtivuoron paikallinen aika aina vain myöhäisemmäksi, 24.00-02.00, ennen kuin siirrettiin se vahtivuorojen alkupäähän.

Pidin itse kyllä tuosta aamuyön päivystysvuorosta. Lännempää oli niillä vehkeillä, mitä Margaretassa oli, vaikeuksia saada sanoma Helsinkiradiolle päiväsaikaan. Lähetinteho oli muistini mukaan 100 Wattia ja sillä jäi kutsutaajuuksilla helposti jalkoihin.

Uusilla Finnlinesin laivoilla oli muistaakseni 500 W lähetystehoa. Yöllä matalilla HF-taajuuksilla sai lopulta yhteyden, mutta silloinkin oli hankaluutena Lissabonradio, joka oli samalla taajuudella OFJ:n kanssa ja paljon voimakkaampi lähetteeltään.

Joskus OFJ:tä ei kuullut kunnolla, kuin Lissabonin QRA-nauhan tauon aikana. Silloin kutsuin aina vimmatusti Helsinkiä, kun oli mahdollisuus kuulla sen vastaavan. Saadakseen sanoman vastaanotetuksi piti sitten ilmoittaa OFJ:n päivystäjälle, milloin se nauha oli hiljaa: AS....AS...AS...NW!

Aina Lissabonista sai kyllä työvoiton, kiitos myös Helsinkiradion tarkkojen korvien. Helsinkiradiohan, niin kuin muutkin rannikkoasemat, lähetti joka vahtivuoron alussa liikenneluettelonsa niistä laivoista, joille sillä oli sanomia.

Oli sitten turhauttavaa, kun tiesi sanoman olevan tulossa, mutta ei saanut yhteyttä laivan varsin heikkojen lähetystehojen vuoksi.

Yhteyden syntymistähän auttoi se, että OFJ siirtyi jossakin vaiheessa kuuntelemaan siirtyvän meriradioliikenteen kutsutaajuuksia pikku pätkissä, ja ilmoitti QRA-nauhassaan kanavan numeron 1 -- 9. Kun tuli oman lähetinkiteen taajuuden vuoro tiesi, että nyt kuunnellaan juuri sitä kohtaa kutsutaajuudesta. Se oli hyvä uudistus silloin.

Kunnia-asianahan oli saada sanomat Suomeen kotimaan aseman kautta, mutta joskus piti turvautua Rogalandin (LFT, LFX jne.) tai Göteborgin (SAG) apuun. Seurauksena oli, että varustamokin usein lähetti sanomansa näiden kautta, varsinkin jos olimme kauempana lännessä menossa. Olihan siitä joskus apuakin, varsinkin kun oli kyse kiireellisemmästä sanomasta.

Enimmäkseen yhteyden pito sujui hyvin ja oli ihan mukavaa. Se vain tahtoo olla niin, että vaikeuksista tulee puhuttua. Kun kaikki sujuu hyvin, ei siinä ole mitään kertomista.

Tästä meitä silloisia nuoria kipinöitä varoitettiinkin kurssilla. Sanottiin, että älkää puhuko laivalla jos on vähän vaikeuksia radioliikenteessä. Muuten siellä luullaan, että aina on vaikeata, ja se helposti käsitetään kipinän osaamattomuudeksi.

Toinen hyvä neuvo kouluttajalta oli: "Muistakaa, että tämän päivän ryyppykaverit ovat huomispäivän todistajia!"

Tapani Salminen
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Oula Paltto

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 7 kuukautta sitten #62 : Juhani Tikkanen
Tarkistamatta mistään muistelen SP (Silence Period) aikojen olleen toisin päin, eli 2182 kHz tasatunnein ja puolelta, ja 500 kHz vartin yli ja varttia vaille?

Toisinaan kun touhusi kiireissään ja tehokkuutta tavoitellen niin tuli avaimeen tartuttua SP ajalla.

Vieläkin tulee noloja muistoja.

Korvillehan siitä kaverit heti kuittasivat... :-)

Tikkis
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Oula Paltto

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 6 kuukautta sitten - 8 vuotta 6 kuukautta sitten #64 : Juhani Tikkanen
Salmiselle on pyydetty kirjoitusoikeudet tänne; liitän tämän Salmiselta tulleen viestin semmoisenaan tänne. Jatkossa hänellä on siis jäsentason kirjoitusoikeudet tänne.

Hei! Tikkis!

Kiitos linkistä! Kävin foorumin sivuilla. Seppo Sihvonen on sinne jo tosiaan kirjoitellut. Tuohan on hyvä ajatus laitella lehdissä aikanaan olleita tapahtumia ja juttuja uudelleen nähtäville.

Tämä on ihan nuorentavaa, kun palaa tavallaan mielessään siihen aikaan kun oli nuori ja energia pursusi... :)

Niissä vanhoissa lehdissä muistelen erään kurssikaverinikin, Keijo Kankaan (jos muistan nimen oikein) aikanaan kirjoitelleen matkoistaan mielenkiintoisia tarinoita.

Kyllä noista sinun matkoistasikin kannattaisi kirjoitella muistiin. Tuo ensimmäinen matkakin Etelä-Amerikkaan kuulostaa hyvin eksoottiselta.

Havahduin itsekin tuosta sinun ensimmäisestä viestistäsi siihen, etä taitaa ruveta olemaan korkea aika talletella jälkipolville näitä sähkötysajan merenkulun muistoja. Se aika kun on ohi eikä tätä historiaa kohta ole olemassa, jos ei sitä talleteta.


Sama näkyy olevan menossa Helsinkiradionja muiden rannikkoasemien kohdalla. Pälkähti nimittäin päähäni laittaa googlen hakusanaksi Helsinkiradio OFJ ja sieltähän löytyi melko uusi sivusto, johon on ruvettu tallentamaan muistoja ja kuvia rannikkoasemien toiminta-ajoilta.

Se löytyy linkistä:
www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=4457


Kansainvälinen radiosähköttäjäkurssi pidettiin minun aikanani 1965-1966 Posti- ja Telelaitoksen toimesta Särkiniementiellä Helsingin Lauttasaaressa.

Viereisessä talossa oli sähkötarkastuslaitoksen koelaboratoriot joissa tutkittiin Suomessa myytäviä sähkölaitteita. Meillä oli sen vuoksi määräys, että radioyhteyksiä ei saanut koulutustiloista pitää ennen kuin klo 17.00 jälkeen illalla. Eli sitten, kun työt olivat naapuritalossa loppuneet. Muuten kuulemma heidän mittarinsa häiriintyisivät. Näin varmasti olisi tapahtunutkin.

Eipä ollut silloin tietoa, että naapuritalon laboratoriossa oli töissä mm. Olavi Noronen, joka myöhemmin kirjoitti meditaatiokirjan "Hiljaisuuden kirja". :)

Pidimme siis iltaisin yhteyksiä joihinkin eurooppalaisiin rannikkoasemiin. Joskus siellä oli vähän epäselvyyksiä, vaikka selvitimme joka kerta, että kyseessä on koulutusasema. Meitä luultiin usein laivaksi, ja kyseltiin kulkutietoja (TR) kun kutsumme oli nelikirjaiminen kutsumerkki ... :)

Koulutushan oli siihen aikaan yhden lukuvuoden mittainen, siis syys- ja kevät lukukausi. Useimmilla taisi olla armeijan tiimoilta jo sähkötystaito hallussa, mutta sitä kuitenkin harjoiteltiin lisää kun piti selvitä II tai l luokan nopeuskokeesta.

Kokeessa käytettiin v. 1966 vielä vanhoja nauhakoneita, joissa paperinauhalle jäi kynän jälki. Samoja koneita, joita oli 1900 luvun alkupuolella esim. rautatieasemilla, kun lennätinlaitteilla ilmoiteltiin asemille junien kuluista.

Äitinikin oli Tampereen rautatieasemalla käyttämässä sellaista nuorena.

Sähkötyksen vastanottoharjoittelussa tarvittiin paljon paperia. Samassa talossa oli jokin karttoihin liittyvä yritys, joka antoi meille vanhoista kartoista leikattuja paperiarkkeja, joiden toinen puoli oli puhdas. Se oli melkoinen apu köyhille opiskelijoille, kun ei tarvinnut hankkia kallista paperia kaupasta.

Englannin kieltä opeteltiin parina päivänä viikosta, ja monella siinä oli tekemistä. Minäkin olin lukenut saksaa keskikoulussa, ja sitten piti keväällä lähteä maailmalle 8 kuukauden englannin kielen opiskelun jälkeen. Vähän silloin hirvitti, mutta kyllä siitä sitten selvittiin, ja aikaa myöten taito karttui.

Kurssilta saatiin kyllä monisteet, joihin oli laitettu erilaisiin tilanteisiin soveltuvia englannin lauseita. Siitä oli kovasti hyötyä alkuaikoina. Sopivaa kurssikirjaa kun ei silloin ollut. Oli vain ruotsinkielinen Arthur Onnermarkin "Lärobook i engelska för radiotelegrafister". :)

Oli kyllä saksan kielestäkin joskus apua. Olimme kerran bunkraamassa (ottamassa polttoainetta laivaan) Kielin kanavassa. Satuin kävelemään kannella kun huomasin, että laiva on lähdössä ja alkoi liikkua. samassa laiturilla nousi kova huuto. Perämies joka oli kannella kysyi, että mitä ne huutavat. Sanoin, että jotain letkun irrottamisesta. Silloin hän sai vauhtia jalkoihinsa, ja ehti juuri ja juuri irrottaa bunkrausletkun, joka oli vielä kiinni laivassa, ennen kuin se olisi kiristynyt laiturin ja laivan väliin.

Kurssilla oli toisena sähkö ja radiotekniikan opettajana Alajoki, etunimeä en enää muista. Sukunimen muistan siitä, että hän oli vastuunalaisessa työssään herkkä reagoimaan ja karjahtelemaan, jos olimme pistämässä näppimme vaarallisiin paikkoihin.

Minulla oli tasavirran ja vaihtovirran merkkien muistamisessa apuna hänen sukunimensä. Vaihtovirta oli AC, A niin kuin Alajoki. Häneltä jäi muistiini ohje: Toinen käsi taskuun, niin ei tule vahinkoja. Siis sähkövirran kanssa.


Margareta Norjan rannikolla 1967.jpg 183 kt
Jäävuoria Belle Islen salmessa New Foundlandissa kesällä1968.jpg 58 kt
Jäävuoria Belle Islen salmessa 1968.jpg 57 kt
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 8 vuotta 6 kuukautta sitten Juhani Tikkanen.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Oula Paltto

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 6 kuukautta sitten #65 : Juhani Tikkanen
Alajoki taisi olla Isto.

Muistan sen alkukirjain I.stä. Iston tapana oli antaa labratöiden selostuksista Impropatur, eli isolla vahvalla käsialalla koepaperiin präntätty iso I.

:-)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 6 kuukautta sitten #66 : Tapani Salminen
No niin, koetetaanpas miten osaan laitella juttua suoraan sivustolle... B)

Juu, Isto taisi olla Alajoen etunimi. Ne isot I:t tulivat minullekin tutuiksi... :)

Insinööri Juhari (en taaskaan muista etunimeä) taisi olla toinen radio- ja sähkötekniikan opettaja. Hän oli myös osana radioamatööriharrastukseni alkamista talvella 1965-66. Hän taisi olla myös radioamatöörikokeiden pitäjänä.

Joka tapauksessa hän oli yhtenä kyselijänä kurssin suullisessa lopputentissä. Silloin oli tapana, että ennen kansainvälisen radiosähköttäjän lupakirjan myöntämistä järjestettiin vielä suullinen "kuulustelu" opitusta.

Sinne tenttaajien huoneeseen kutsuttiin meidät 2-3 hengen ryhmissä, ja keskustelutyylillä tenttaajat tutkivat, oliko oppi mennyt perille.

Ystävällinen ja lupsakka tilaisuus jälkeenpäin ajatellen, mutta kyllä meitä kuulusteltavia silloin jännitti. En muista muita tenttijöitä, mutta kyllä yksin Juharikin oli silloin meille sellainen auktoriteetti, että häntä arasteli, vaikka rauhallinen ja ystävällinen mies olikin.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 6 kuukautta sitten #67 : Tapani Salminen
Unohtunut Amver

Taisi olla ensimmäisiä matkoja Amerikan puolelle, kun sattui tavallisuudesta poikkeava tapaus. Oli melko tyyni ilma, ja Atlantti laineili vain jossain kaukana käyneen myrskyn aiheuttamia loivia, sileitä maininkeja.

Olin vapaavahdin aikana kannella nauttimassa auringosta, kun laivaa alkoi lähestyä lännen suunnasta lentokone. Maihin taisi olla vielä parin päivän matka meidän nopeudellamme. Harmaa kaksimoottorinen iso sotilaskone lensi matalalla ja ylitti laivan keulasta ahteriin melkein maston päitä hipoen.

Melkoisella jyrinällä se teki kaarroksen ja sama ylilento, nyt ahterista keulaan päin. Sitten se suuntasi takaisin maita kohti ja häipyi näkyvistä. Kapteenikin oli sännännyt kannelle katsomaan ja ihmetteli että mitä tuo nyt oli.
Enpä tiennyt minäkään, mutta sanoin, että menen radiohyttiin kuuntelemaan, kaivataanko meitä.

Matkalla sinne muistui hämärästi mieleen jotain jostain ilmoituksesta, joka piti tehdä Amerikkaa lähestyttäessä. Olin sen täysin unohtanut. Meille oli kyllä kurssilla neuvottu, että kun Amerikkaa lähestytään, pitää jollekin rannikkoasemalle antaa AMVER ilmoitus. En enää muistanut tarkemmin, mitä siinä piti olla ja minne se piti tehdä, mutta arvelin itsekseni lentokoneen ylilennon liittyvät asiaan.

Laitoin radiovehkeet päälle ja ilmoitin Halifaxradiolle (CFH muistaakseni), joka taisi olla meitä lähinnä, TR:n, kulkutiedot laivasta. Kaipa he sitten välittivät tiedot eteenpäin, koska ei asiasta mitään kuulunut.

Sen jälkeen kyllä muistin ilmoittaa tulostamme hyvissä ajoin sen puolen rannikkoasemille.

Amerikkaan suunnatut sanomat lähetin yleensä amerikkalaisen Chatham radion (WCC) kautta. Siinä olikin alkuaikoina opettelemista. Heillä kun oli sellainen systeemi, että samaa HF-lähetintä käytti usea operaattori samaan aikaan tai siis vuoron perään. Lähetys oli lähes tauotonta ja nopeus tuhatta ja sataa...

Kun sitä aikansa kuunteli huomasi, että aivan aavistuksenomaisen tauon jälkeen aina välillä muuttui sähkötyskäsiala, kun toinen operaattori aloitti lähetyksen toiselle laivalle. Siis kesken esim. minulle annettavaa sanomaa. Minun operaattorini piti sen ajan taukoa, ja jatkoi sanomaa heti, kun toinen lopetti.

Ensin alkuunhan siitä ei tullut mitään. Minulla meni systeemit aivan sekaisin. Silloin operaattori otti lähettimen ”haltuunsa” ja antoi sanoman ilman, että muut pääsivät siihen väliin ”sotkemaan”. Lopulta siihenkin systeemiin kuitenkin oppi ja sain sanomat sujuvasti talteen pätkimisestä huolimatta. Se kyllä kohotti itsetuntoa kummasti!

Asemalla oli niin paljon liikennettä, että he ilmeisesti nopeuttivat toimintaansa tuolla menetelmällä. Ja niin se nopeuttikin, sitten kun siihen oppi.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Oula Paltto

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 3.514 sekuntia