Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
10 vuotta 3 kuukautta sitten #211 : Tapani Salminen
Kuivatelakalla

Raumalta ajettiin kovia kokenut Brettenham Uuden Kaupungin kuivatelakalle. Koneporukka oli saanut tankkien täytöillä laivan kulkemaan melkein suorassa tuon lyhyen matkan ajan.

Olen aina ihmetellyt miten laiva osataan ajaa kuivatelakan laitojen sisään niin, että se on alustukien kannalta oikeassa kohdassa. Niin vain nytkin kävi, että kun laiva oli ajettu paikoilleen ja telakkaa ryhdyttiin nostamaan laivoineen ylös vedestä, alla olevat vahvat puutuet osuivat juuri oikeisiin paikkoihin ja laiva jäi lepäämään niiden tukien varaan veden hävitessä mereen.

Kun laiva oli kuivilla, alkoi alusrakenteiden tarkempi tutkimus, jonka tuloksena selvisi, että korjaus kestäisi ainakin kaksi viikkoa. Saman tien alkoi paikkauslevyjen hitsaus rungon alaosiin, joihin oli Gotthardin matalikolla syntynyt useita kunnon reikiä. Samalla hitsausmiehet huomasivat, että myös raskasöljytankkien kohdalla, laivan paapuurin puolella, vasemmalla, oli jossakin levyjen saumoissa vaurioita, koska kylki oli öljyinen.

Illalla työt loppuivat ja laivalla valmistauduttiin yöpuulle. Piti vain muistaa käydä telakan vessassa ennen unille menoa, koska laivan vessat eivät olleet käytössä, tai oikeammin niitä ei saanut käyttää ymmärrettävistä syistä. Siihen aikaanhan laivojen kyljissä oli viemärireiät, joista vedet lensivät mereen. Aukon peittona oli yläosastaan saranoitu, riippuva suojalevy, ettei merellä vessassa istuja saisi yhtäkkistä ja yllättävää takapuolen huuhtelua, kun aalto iskisi voimalla laivan kylkeen...

Yöllä heräsin äkkiä siihen, että ovea jyskytettiin voimakkaasti ja joku huusi kovasti oven läpi. Siellä oli kiireinen kolmas perämies, joka huusi, että laiva on tulessa ja nopeasti kaikki pois laivasta. Samassa hän jatkoi juoksuaan alemmalle kansitasolle hälyttämään muitakin poistumaan kiireesti.

Vielä vähän unenpöpperössä puin nopeasti jotain päälleni, kävinviereisessä toimistossani hakemassa laivan miehistöluettelon ja kaikkien passit mukaani ja avasin ulko-oven. Loimottavat kuumat liekit löivät laivan kylkeä pitkin jo pari metriä yli kansitasanteen reunan. Vain pelastusvene oli minun ja niiden välissä. Silloin tuli kiire ja painelin melkein luistelemalla, kuin muinoin Stockmannin lähetti tavaratalon rappusissa, jyrkät metallirappuset alas seuraavalle tasolle kaiteista roikkuen ja siitä saman tien laivan toiselle puolelle, jossa oli silta laivan reelingin yli telakan tasanteelle ja alas vieville portaille. Mielessä välähti sellainenkin mahdollisuus, että voisiko tankki ehkä räjähtää. Liekit kun kuumensivat laivan kylkeä ja kaasuunnuttivat lisää öljyä, jolloin liekit koko ajan kasvoivat korkeutta.

Alhaalla olikin jo suurin osa laivan henkilökunnasta ja jäätiin siihen vähän hämmentyneenä odottelemaan loppuja, kun palokunta jo kuului rynnistävän sammutuskaluston kanssa laivan kimppuun. Siinä seisoskellessamme sai palokunta telakan seinän toisella puolella tulen kuriin, ja myöhemmin päästiin palaamaan takaisin alukseen jatkamaan uniamme. Palo oli ilmeisesti saanut alkunsa jonnekin kytemään jääneestä hitsauskipinästä.

Kun telakalla näytti menevän aikaa, ja kun ei sillä hetkellä ollut välttämättömiä kirjallisia töitäkään, lähdin seuraavana päivänä Savonlinnaan tapaamaan mielitiettyäni. Takaisin lähtiessäni, Savonlinnan rautatieasemalla, - joka ei enää pitkään aikaan ole ollut entisessä käytössä -, jäähyväiset olivat niin intensiiviset, että armaani valkoinen kanilakki putosi päästä. Espanjasta, San Sabastianista ostettu vihreä poncho kuitenkin pysyi hartioilla.
Ja niinhän siinä sitten aikanaan kävi, että yhteinen tie aloitettiin ja nyt on oltu aviossa jo 40 vuotta. Mutta se on jo toinen juttu... :cheer:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 2 kuukautta sitten - 10 vuotta 2 kuukautta sitten #212 : Tapani Salminen
Palkanlaskusta

Silloin 1960-luvulla ei ollut pöytä- tai taskulaskimia vaan laskeminen oli aina suoritettu käsin. Edessä oli melkein työpöydän kokoinen paperilakana, jossa oli omat sarakkeensa jokaiselle laivan henkilökuntaan kuuluvalle. Lakanaan merkittiin kuukausipalkat ja erilaiset palkanlisät kuten esim. valtamerilisä, vaarallisen alueen lisä (en muista sen oikeaa nimeä) , matkustajalisä, ylityöt ym. Ne merkittiin vaakariveille ja kun kaikki tiedot oli siihen laitettu, laskettiin kaikkien rivien tiedot ylhäältä alas, jonne merkittiin kunkin pystysarakkeen loppusumma. Viimeiseksi laskettiin se alin rivi yhteen, ja oikeaan reunaan saadun loppusumman piti täsmätä pystysarakkeesta saadun summan kanssa. (Voisikohan tämän sanoa jotenkin selvemmin ;) )
Siinä sai joskus hakea virhettä pitkään, kun loppusummat erosivat toisistaan. Joskus se oli tuskaista touhua, mutta aina lopulta se pikkuvirhe kuitenkin löytyi, ja sai taas huokaista helpotuksesta.

Minun ei tosin tarvinnut enää kynällä laskea tuhertaa, vaan käytössä oli sivulta veivattava laskukone, joka kyllä toimi yleensä moitteettomasti, kunhan sitä muisti veivata rauhallisesti ja tasaisesti. Se oli siis mekaaninen härveli, jonka sisuksissa rattaat pyörivät hurjaa vauhtia, kun kammesta pyöritti.

Käyttöön oli tullut itsejäljentävä palkkaliuskasysteemi, jossa liuska pujotettiin kirjoituskoneeseen, ja siihen sitten paukutettiin tiedot oikeisiin sarakkeisiin. Siinä oli aina melkoinen väkertäminen, kun piti kirjoituskoneen sivunupista vääntää paperiluiska juuri oikeaan kohtaan, jossa koneen kirjasimet sattuivat oikeaan laatikkoon. Laatikot kun olivat pieniä, eikä kirjoituskoneen normaali rivinvaihtoväli ollut siihen sopiva.

Siinä näitä liuskoja käsitellessä leijui ilmassa niiden omalaatuinen ominaishaju, mikä nytkin tuntuu nenässä niin tutulta ja nostalgisia tunteita nostattavalta, kun avasin vanhan vastakirjan tarkastellakseni sitä. Tämä uusi systeemi helpotti sitä, ettei tarvinnut vastakirjaan käsin kirjoittaa palkkatietoja, vaan yksi itsemonistunut liuska liitettiin niittaamalla sen sivulle. Tuo itsemonistuva tarkoitti siis sitä, ettei tarvinnut käyttää ns. kalkkeeripaperia sivujen välissä, vaan paperiin oli sisään laitettu jotain litkua sisältäviä pieniä kapseleita, jotka kirjoituskoneen kirjasimen iskiessä rikkoontuivat ja värjäsivät paperin niiltä kohdilta.

Matkustajalisistä en muista koskiko se lastialuksia. Minulla ei ainakaan ole mitään muistikuvaa, että olisi sellaista maksettu, enkä säilyneistä palkkaliuskoistakaan sellaista tietoa ole huomannut. Joka tapauksessa matkustajia ei Brettenhamissa koskaan ollut, mutta Margaretassa oli kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli, kun vietiin tunnettu merimiespappi Suomesta Puolaan. Toisen kerran meillä oli matkustaja Kanadasta Englantiin. Siihen matkustajaliikenne meidän osaltamme sitten jäikin, jos ei ota huomioon Suomessa satamaa vaihdettaessa laivaan matkan ajaksi jääneitä, vierailulla olleita omaisia. :)
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 2 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 2 kuukautta sitten - 10 vuotta 2 kuukautta sitten #213 : Tapani Salminen
Suomenlahden miinakentät

Brettenham laitettiin siis taas seilauskuntoon Uudenkaupungin telakalla ja jossain välissä oli sitten tultu Puolan sijasta Tallinnaan hiilikuormaa hakemaan. Jostain syystä siellä ei tullut lähdettyä maihin paikallisväriä tutkailemaan, vaan vietin satamassaoloajan laivalla. Ilmeisesti moni muukin oli päätynyt samaan, koska messissä oli illalla paljon porukkaa viettämässä iltaa.

En nyt muista oliko syynä lastauksen nopeus, vai jokin muu syy jäädä laivaan, mutta hauskaa oli joskus viettää iltaa noinkin. Monilla espanjalaisillakin oli suuri vastenmielisyys mennä maihin itäblokin maissa, koska he eivät halunneet passiinsa näiden maiden leimoja, niin kuin taisin jo aikaisemmin kertoa. Espanjassahan oli siihen aikaan sellainen diktatuuri, joka saattoi tarkistella näitä leimoja ja siinä tapauksessa oli mahdollista joutua vaikeuksiin, tai ainakin silmätikuksi.

Kokki varasi joka ilta, - oltiin sitten maissa tai merellä -, messissä olevaan vanhaan jääkappiin kaikenlaista herkkua iltanapostelijoita varten. Suuri osa miehistä oli varmaan sen ajan köyhistä oloista peräisin, niin kuin minäkin, koska tavallinen lauantaimakkarakin oli vedessä kuumennettuna monen mieleen. Useinkin, jos tuli messiin liian myöhäiseen ajankohtaan, makkarat olivat jo menneet parempiin suihin. Minä siellä messissä usein merelläkin herkuttelin viimeisen vahtivuoron jälkeen illalla tai yöllä. Siihen vaan ketsuppia ja sinappia lautasella höyryävän palasen viereen, niin iltanälkä oli pian sammutettu. Nykyäänhän makkara on jokapäiväistä ruokaa, mutta silloisissa oloissa Suomessa ei monellakaan ollut juustoa tai makkaraa kuin korkeintaan viikonloppuna vähän leivän päälle.

Tallinnasta lastattava hiili oli karkeampaa, nyrkin kokoista murikkaa, verrattuna Puolasta haettuun hiileen. Pojat pystyttivätkin laidoille, reelingin viereen riviin korkeita puutolppia, joiden väliin pingotettiin kanaverkko. Se oli kansilastia varten. Kun ruumat oli täytetty hiilellä, alettiin sitä lastata suoraan kannelle, kunnes hiiltä oli laitojen välissä 4 – 5 metrin korkeudelta.

Lähtömuodollisuuksien jälkeen pantiin höyrykoneet töihin ja äänetön matkanteko kohti Helsinkiä alkoi. Tullessa oli ollut kohtalaisen tyyni sää, mutta nyt oli alkanut tuulla voimakkaasti koillisesta. Kun pääsimme kauemmaksi merelle, alkoi koillistuuli nostattaa korkeita aaltoja, jotka löivät rajusti Brettenhamin kylkeen styyrpuurin puolelta. Eivät ne aallot laivan kulkua vaikeuttaneet, mutta vähitellen alkoi hiilikuorma vajentua tuulen puoleiselta sivulta. Aallot veivät jatkuvasti mennessään hiiltä kanaverkon läpi sellaista tahtia, että se rupesi näkymään jo laivan tasapainossa. Brettenham alkoi kallistua vasemmalle painon huvetessa oikealta puolelta.

Hiilen valuminen oikealta laidalta jatkui, eikä sitä voinut mennä tukkimaan, koska oli vaara huuhtoutua mereen aaltojen iskiessä koko ajan laivan kyljen yli hiilen sekaan.Lopulta kapteeni hermostui ja käski ruorimiestä kääntämään laivan niin, että ahteri oli koilliseen, tuuleen, jolloin oikea sivusta oli rauhallisempi. Kaverit menivät sitten paikkaamaan kanaverkon reikiä, sen minkä keikkumiselta pystyivät.

Työ oli hankalaa ja se kesti pitkään. Jossakin välissä yliperämies käväisi sähkötyskoppini ovella ja näytti olevan kuin tulisilla hiilillä. Ei tarvinnut kuin katsoa kysyvästi, kun hän purskahti, että ollaan juuri menossa toisen maailmansodan aikaisia miinakenttiä kohti. Niitä miinakenttiä ei oltu silloin vielä raivattu, ja sähkötyksellä vastaan ottamissani varoituksissa oli usein ilmoituksia havaituista ajomiinoista Suomenlahdella. Ajomiinat olivat pohjasta irronneita, pinnalla kelluvia ja meressä ajelehtivia miinoja, jotka olivat vielä täysin toimintakunnossa.

Toinen asia, mikä häntä huoletti, oli itäisen maan vartiosto, jonka hän arveli tutkasta seuraavan meidän menoamme, ja saattavan jo ihmetellä, kun äkkinäisen käännöksen jälkeen kuljimme rannikon kiellettyjä alueita kohti.
Tarkistin heti laitteeni, ja myös varalähettimen toiminnan. Sehän toimi akuilla, jotka pyörittivät 220v generaattoria. Generaattori piti käynnistää kolmessa vaiheessa, etteivät käämit palaisi koneesta. Ykkösvaiheella kone lähti hitaasti pyörimään, kakkosella se lisäsi vauhtia ja kolmas asento väännettiin vasta kun edellinen oli saanut täydet kierrokset päälle. Sitten vasta kovan huminan myötä generaattori työnsi laitteille täydet jännitteet, ja niitä saattoi käyttää.

Jännitystä kesti vielä pitkään, yliperämies ravasi koko ajan kiivaasti sillan laidasta laitaan ja minuakin jo alkoi hirvittää, mutta sitten lopulta verkko oikealla laidalla oli paikattu ilman haavereita ja laiva saatettiin kääntää taas kohti Helsinkiä. Kaikki huokaisivat helpotuksesta. Mikään meitä huolettaneista kauhuista ei sitten onneksi toteutunutkaan, ja hiili pysyi laivassa loppumatkan ajan ongelmitta. Myöhemmin sitten pääsimme onnellisesti satamaan, Salmisaaren rantaan, entisten korkeiden hiilikasojen viereen.

En tiedä, mistä tieto oli peräisin, mutta sanomalehdissä oli seuraavina päivinä uutinen, jonka mukaan hiililaiva oli ollut vaikeuksissa Suomenlahdella. Seurattiinkohan meitä ja kulkuamme Suomenkin puolelta, vai oliko tieto tullut muuta kautta, mene ja tiedä... B)
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 2 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 2 kuukautta sitten #214 : Tapani Salminen
Kirje mereltä

Löysin äitini arkistoista joitakin kirjeitä ja sähkösanomia, joita olin lähettänyt Margaretalta heti merille lähdettyäni. Hyvin ovat säilyneet tänne asti. Meitä edellinen sukupolvi kun on säilyttänyt kaiken tallessa.
Kirje on yksi dokumentti sen ajan, 1960 luvun alun, merenkulusta ja tavasta kirjoitella. Nykyäänhän ei taideta juuri kirjeitä lähetellä, ja sähköpostin kautta lähetetyt viestit ja tarinat eivät enää säily jälkipolville.

Laitankin kirjeen tähän kokonaisuudessaan, ja liitteeksi samoihin aikoihin lähettämäni sähkeen. Sähkösanoman kulkuhan oli siihen aikaan sellainen, että ensin kipinä, siis radiosähköttäjä, laivalta lähetti sanoman rannikkoradioasemalle. Siellä se liimattiin kapeana nauhana valmiille sähkösanomapohjalle, joka sitten lähetettiin annettuun osoitteeseen. Jos halusi, voi valita sähkösanoman pohjaksi erilaisia, koristeellisilla kuvi(oi)lla varustettuja malleja, mutta ne taisivat maksaa sitten enemmän. Sähkösanomissa oli tietty maksu sanaa kohti, joten mitä pitempi sanoma, sitä kalliimmaksi sen lähettäminen tuli. Siksi ne yleensä olivat mahdollisimman lyhyitä ja typistettyjä.


Ms Margareta/Ellesmere Port.
24.6.1966

Heipä Hei!

Lähdimme Holmsundista tiistaina 14.6 ja tulimme Kattegatin ja Skagerrakin kautta, läpi Pentlannin salmen ja Hebridien sisäpuolelta tänne Ellesmere Port´iin. Tämä paikka on noin 10 km Liverpoolin ohi sisämaahan päin. Tulimme tänne Liverpoolin sataman läpi. Edellinen kipinä tässä laivassa oli nainen. Hän oli onneksi vielä paikalla kun tulin Holmsundiin, mutta lähti jo seuraavana aamuna, eikä paljon kerinnyt neuvoa. Paljon on epäselvää, mutta eiköhän...

Miehistö on tässä laivassa kaksikielisiä, donkiman on ainoa, joka osaa vain ruotsia. Muuten jokainen päällystöön kuuluva osaa sujuvasti englantia, ja olen hiljaa itsekseni hävennyt huonoa kielitaitoani. Luotsin kanssa sentään joten kuten pärjäsin, kun hän tahtoi ottaa puhelun luotsialukselle Liverpoolin edustalla, mutta tullin kanssa olin melkein hukassa, kun en tuntunut ymmärtävän mitään. Onneksi minulla ei ole tullijutuissa muuta kuin tullilistojen laatiminen ja ylimääräisen tavaran kerääminen miehistön tullisinettikaappiin, ”sikeliin”, ja sen esittäminen tullille.

Margareta on muuten niin sanottu ”tramppilaiva”, eikä koskaan satamaan saavuttaessa tiedä, mihin seuraavaksi lähdetään. Laiva käy vain harvoin Suomessa. Keväällä oli kerran käynyt Haminassa. Lähdemme täältä luultavasti maanantaina 27.6 Atlantin yli Kanadaan ja seilaamme muutaman kerran Kanadan ja Englannin väliä. Suunnilleen kuukauden reissu joka kerta. Saa nähdä kuinka tämä poika on päällään laivan ikkunaventtiilissä , kun Atlantin yli lähdetään. Oli jo Pohjanmeren yli tultaessa otettava puolikas semmoista sinistä tablettia, kun rupesi kiertämään. En kuitenkaan ole sen pahemmin ollut merisairas.

Olemme nyt maanneet tässä satamassa neljä päivää. Tänään on juhannusaatto ja nuo ”hullut” englantilaiset paiskivat töitä laivan ruumassa niin kuin ei mikään juhlapäivä olisikaan. Englantilaiset eivät kuulemma juuri vietä mitään juhannusjuhlia.
Kippari kävi sanomassa, että tänä yönä ei saa kukaan olla maissa, kun pitäisi kuulemma lähteä ”bunkraamaan” eli ottamaan polttoainetta, ennen matkaan lähtöä. Sekin vielä, kun luulin, että saisi olla juhannusaaton Englannin kamaralla.

Paikka, missä olemme laiturissa on osittain tehdasaluetta ja osittain valtavan suuriin ruohikkoneliöihin (ilmeisesti kaavoitusta varten) jaettua maaseudun tapaista, vaikka Liverpoolin valot näkyvät tuolta lahden takaa.

Lähdin tässä joku ilta kävelemään ja huomasin kun sellaisen suuren ruohoalueen laidassa oli auto ja eräs nuoripari sen vieressä yritti lennätellä pientä moottorilennokkia. Ei tahtonut onnistua. Lennokki meni aina nokalleen. Jatkoin sitten kävelyäni ja vilkaisin aina välillä taakseni ja sitten huomasin, että he saivat lennokin ilmaan. Se mennä suristeli ja alkoi kaarrella ympyrää ja tuli minua kohti. Lopulta kai polttoaine loppui siitä ja se putosi pieneen metsikköön siinä lähellä.

Nuoripari hyppäsi autoonsa ja huristi perääni ja kysyivät, että minne se meni. Olivat kai huomanneet, kun katselin. Niin sitä haettiin yhteisvoimin pari tuntia ennen kuin minä löysin sen. Ja kyllä puhekin tuntui sentään joten kuten luistavan, vaikka nainen aina välillä voivotti, että ”nevö main”. Äijä oli saksalainen ja töissä läheisessä lennokkitehtaassa ja he olivat juuri kokeilemassa jotain uutta lennokin polttoainetta. Nainen oli englantilainen ja sanoi, ettei hänen äijänsäkään osannut enempää kuin minä tullessaan Englantiin ja tuumi, ettei se englannin oppiminen niin vaikeaa ole.

Menipähän siinä ilta mukavasti, ja huomasin, että juuri puhuessa kieltä oppii parhaiten. Minulla vaan on se sanavarasto vielä niin avuttoman pieni, että täytyy valikoida ajatuksensa, kun ei pysty sanomaan puoliakaan siitä, mitä aikoo ja joskus jää lause kesken.

Hälytyskin on ollut minulla jo yksi. Juuri kun olimme tulossa Ellesmere Port`in luotsialuspaikalle yöllä klo 12 aikaan, heräsin kun autoalarmin hälytyskello soi niinmmaan sun p..sti. Painelin kiireemmän kaupalla katkaisemaan autoalarmista virran ja vastaanotin päälle ja kuulokkeet korviin ja varpaat koholle kylmällä lattialla (niin kuin isäkin tekee paljasjaloin). Joku oli kuullut huudettavan May Dayta 2182 KHz:llä ja 500 Khz:llä oli hiljaisuus ja asemat huutelivat toisilleen QRT (pää kii). Kuuntelin siinä kaksi tuntia ja kirosin kun menee hyvää nukkuma-aikaa hukkaan, kun toiset olivat nukkumassa, ja kun ei mitään hätäliikennettä ollut kuitenkaan kuuluvissa. Kukaan muu ei ollut edes herännyt alarmikelloon kuin minä, vaikka kelloja on radiohytissä, sähköttäjän hytissä ja komentosillalla.

Viimein sitten Scheveningen Radio Hollannista ilmoitti, että hätätilanne peruutetaan, koska hätäkutsu oli ollut vain jonkun vahingossa lähettämä. Oli ilmeisesti kokeillut lähettimiään ilman keinokuormaa. Joo.

Tuliko se sähke muuten perille, jonka lähetin 17.6 ? Jos ei ole tullut niin voitte kirjoittaa minulle osoitteella: ms Margareta Lundqvist Rederierna Mariehamn. He lähettävät kirjeen sieltä lähimpään seuraavaan satamapaikkaan minne saavumme.
Joo, en varmaan ole ikinä kirjoittanut näin pitkää kirjettä. Toivottavasti saatte käsialasta selvän. Voikaa hyvin ja sanokaa terveisiä Penalle. (ja terveisiä itsellenne myös, HEH HEH)

Toivoo Tapani
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 2 kuukautta sitten - 10 vuotta 2 kuukautta sitten #216 : Tapani Salminen
Kamelin satula

Lähdettiin jossakin välissä Brettenhaminkin kanssa hakemaan fosfaattia Casablankasta Marokosta Kotkaan. Lannoitteita kai siitä lastista Suomessa tehtiin, vaikka olen kyllä makkarapakettien päältä nykyään lukenut, että niihinkin sitä laitetaan...

Radiosähköttäjälehdestä olin lukenut lähetinkideuudistuksesta, joka piti toteuttaa tietyssä aikataulussa. Jokaisessa laivassa piti vaihtaa osa HF-alueen kiteistä, ja niin oli myös Brettenhamin kohdalla. Olin tilannut vaaditut uudet kiteet, ja vaihtanut ne lähettimeen paikoilleen. Kaikkia kiteitä ei kuitenkaan vaihdettu. Lähetin sitten poistetut kiteet varustamoon, ja koska ne olivat hyvin toimivia, ilmoitin, että ne saattaisivat käydä johonkin muuhun varustamon alukseen. Niin oli käynytkin, ja ilmeisesti muutkin olivat lähettäneet vaihdetut kitensä uusiokäyttöön johonkin toiseen laivaan.

En enää muista mikä oli kidevaihtojen syy. Joka tapauksessa Brettenhamille oli määrätty tietyt taajuudet, jotka siis kuitenkin kävivät jollekin muulle laivalle. Jotenkin mystistä touhua kuitenkin... No, hyvinhän se uudistus meni ja sanomat kulkivat edelleen niin kuin ennenkin.

Casablankassa fosfaattijauhon lastaus tapahtui taas hyvin pölisevissä merkeissä, vaikka kuljettimen suussa oli pitkä kangaspussi, joka ohjasi fosfaattipitosen maa-aineksen ruuman uumeniin. Satamassa lastattiin Atlantin taakse lähtevään laivaan ruokasipuleita. Touhua riitti iltaan asti ja kun laiva sitten lähti matkaan, jäi laiturille suuri määrä sipuleita, joiden säkit olivat menneet lastatessa rikki. Sipuleita oli myös paljon laiturilla, vaikka suurin osa oli säkeissä, joiden kylki oli auki. Katseltiin reelingillä kaverin kanssa vähän aikaa sitä touhua, kun lastaajaporukat ahtoivat sipuleita kasseihinsa ja nyytteihinsä. Kun se näytti olevan yleistä kansanhuvia, lähdimme mekin sinne muiden sekaan kasseinemme ja toimme laivaan.

Olin hankkinut kaupungilta muutamia matkamuistoja, mm. kamelin satulan ja ison saviruukun. Täytin sen saviruukun keräämilläni sipuleilla ja se tuli aivan täyteen. Kun sitten aikanaan tultiin Kotkaan fosfaattilasteinemme, vein saviruukun ym. rautatieaseman matkatavarasäilytykseen ja lähetin kuitin kotiin postissa. Aikaa oli niin vähän satamassa, etten olisi ehtinyt itse käydä kotona viemässä tuliaisiani. Vanhempani olivat sitten kirjeen saatuaan matkustaneet Tampereelta Kotkaan, hakeneet ruukun ym. säilytyksestä ja hypänneet seuraavaan takaisin päin lähtevään junaan.

Oli aseman henkilökunta kuulemma vähän ihmetellyt niin kiireisiä matkaajia. Tilanne oli kuitenkin se, että toinen vanhemmistani oli töissä rautateillä, ja siihen aikaan sai tietyn määrän vapaalippuja junalla matkustamiseen.

Olivat vanhemmat kuitenkin Kotkaan mennessään ihmetelleet, että millä ihmeellä he saisivat sen kamelin satulan kuljetettua kotiin. Heillä oli tullut sellainen mielikuva, että se on suuri rakennelma, jotenkin sellainen kuin norsujen selässä olevat matkustuskorit ovat ... :cheer:
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 2 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 2 kuukautta sitten #217 : Tapani Salminen
Autoalarm

Olin huomannut, että Brettenhamin antiikkisista laitteista kaikkein antiikkisin oli autoalarm-laite. Se ei myöskään toiminut. Kun sen kytki päälle, alkoi siellä sisällä hitaasti hehkua salaperäisen näköisiä lamppuja, siis todella lamppuja, jotka muistuttivat tavallisia hehkulamppuja, mutta lampun lasi oli ylöspäin levenevä ja yläosastaan tasainen. Metallitukien välissä oleva pitkä hehkulanka näkyi lampun kirkkaan lasin läpi oranssina hehkuna. Kyllä siellä tietysti olivat muutkin radioputkeen kuuluvat osat, mutta putken ulkonäkö oli todella ihmeellinen. Tuntui, että lampuista henki kaukainen historia aina Edisonista asti.

Autoalarmin piti toimia siten, että jos merellä sattui haaveri, haaksirikko tms. , ja laivan sähköttäjä ehti painella lähettimellään 500 Khz:n taajuudella 12 neljän sekunnin viivaa, sekunnin välein, niin muissa laivoissa olevan laitteen piti ruveta hälyttämään jo neljännen viivan jälkeen. Varmuuden vuoksi oli säädetty, että viivoja piti painella 12, että mahdolliset häiriöt kompensoituisivat. Brettenhamin laite ei hälyttänyt, kun testailin sitä kotelon kyljessä olevasta testinappulasta.

Ihmettelin sitä yhdelle perämiehistä. Ei hänelläkään ollut asiasta sen enempää tietoa, mutta muisteli kuulleensa jonkun jostain laivasta kertovan, että kun määräaikainen radiolaitteiden katsastustarkastus oli tulossa, sähköttäjä ja perämies sopivat, että toinen kytkee sovitusta merkistä sähköpariston johtoihin, jotka oli vedetty hälytyslaitteesta seinän taakse. Kun katsastaja sitten oli radiohytissä painellut neljä hälytysviivaa, oli sähköttäjä oviaukossa vinkannut kädellään perämiehelle, joka kytki johdot patteriin, ja niin autoalarm-laite pärähti hälyttämään. Näin saatiin toimimattomalle laitteelle virallinen hyväksyntä.

Ilmoitin varustamolle, että autoalarm-laite ei toimi, ja laivalle tuli saman tien korjausliikkeen edustajia uuden laitteen kanssa. Vanha museovehje irrotettiin seinästä ja uusi kiinnitettiin tilalle. Sitten huomattiin, että siitähän pitää säännösten mukaan vetää linja myös sähköttäjän makuuhyttiin, ja sinne kunnon hälytyskello. Komentosillalla olevat kyllä kuulisivat radiohytissä kilisevän kellon.

Asennustyöt kestivät koko päivänja lopulta tulikin kiire, kun laiva oli jo muutoin Kotkan satamassa valmiina lähtöön. Viimeisiä kaapeleita vedettiin iltahämärissä pitkin keskilaivan metalliseiniä ja lopulta oli makuuhyttini seinässä uutuuttaan kiiltelevä vasarakello. Laitetta testattiin ja kaikki oli kunnossa.

Itämerellä oli mukavat ilmat, kun haimme taas Gdyniasta hiililastin Raumalle. Se olikin viimeinen lasti hiiltä sillä erää, ja Brettenham kynti merta tyhjänä Raumalta Kaskisiin hakemaan lastia Italiaan, jälleen Barlettaan.

Pohjanmeren seutu oli jo tullut tutuksi siitä, että siellä usein oli jos jonkinlaisia haavereita tai vahinkotapauksia, ja niin nytkin. Eräänä yönä sitten heräsin kauheaan kakofoniaan kun autoalarm-laite hälytti, ja kello hyttini seinässä hakkasi vasaraansa kellon kylkeen, niin ettei siinä melussa pystynyt edes ajattelemaan. Paniikissa pimeässä revin kellon seinästä niin, että se lakkasi soimasta.

Vielä unesta sekaisin seikkailin kannelle ja metallitikkaita pitkin laivan komentosillan siivelle ja sieltä radiohyttiini. Aika pian vastaanottimien lämmettyä kuulin, että kyse oli jostain onnettomuudesta niin kaukana meistä, ettei meillä ollut mahdollisuuksia mennä apuun. Kun sitten muutama kyseisellä onnettomuusalueella oleva laiva oli kuitannut hätäsanoman, jäin vain seuraamaan liikennettä vielä joksikin aikaa.

Korjasin makuuhyttini kellon takaisin mentyäni, jatkoin uniani ja olin tyytyväinen, että upo-uusi hälytyslaite toimi. Tyytyväisyyteni sai kuitenkin kolauksen, kun seuraavana yönä Biskajan lahdella toistui taas sama kaaos ja kakofonia ja säikähdyksestä sekaisin olin taas tarrannut kelloon saadakseni sen hiljenemään.

Tämän jälkeen tungin kellon täyteen pumpulia, niin että se kyllä soi, mutta piti vain hiljaista surinaa, juuri sopivaa että siihen kyllä heräisi, mutta se ei äänekkyydellään enää säikäyttäisi melkein hengiltä. Lisäksi huomasin, että laitteessa radiohytissä oli kytkin, jolla sai väännettyä mukaan vastuksen, jolloin kaukaisemmat hälytysäänet eivät enää laukaisisi laitetta. Jos lähellä tapahtuisi jotain niin silloin laite kyllä pystyisi hälyttämään. Senjälkeen sainkin nukkua yöni rauhassa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 1.818 sekuntia