Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
11 vuotta 8 kuukautta sitten - 11 vuotta 8 kuukautta sitten #170 : Tapani Salminen
Lontoolainen tavaratalo

Kävin kerran Lontoon lähistöllä ollessamme ostoksilla vanhassa kunniakkaassa tavaratalossa. En enää muista mikä paikka se tarkalleen ottaen oli, mutta liikepaikka aivan huokui vanhanajan henkeä. Kaikki puupinnat olivat tummaa puuta, mahonkia kaiketi, ja arvokkuus henki kaikessa, myyjien ilmeissä ja liikehdinnässäkin.

Myymäläsali oli suuri, mutta ei lainkaan sillä tavalla raikeästi valaistu, kuin nykyään suuret myymälät ovat. Tai ehkä tummat puupinnat imivät valoa niin, että paikka tuntui pikemminkin jokseenkin hämärältä. Kyllä siellä silti hyvin näki ja sai selvän tarjolla olevista tuotteista.

Oli varsinainen elämys tutkia myyntipöytiä, mutta suurimman hämmästyksen aihe tuli, kun olin valinnut ostokseni ja ryhdyin maksamaan niitä myyntipöytänsä takana seisovalle myyjättärelle.

Kun ei ollut tasarahaa, annoin hänelle suuren setelin. Odotin hänen napauttavan kassakonetta ja - vaikka en kyseistä konetta missään nähnytkään - laittavan rahan sinne. Mutta ei, sen sijaan hän nosti kätensä korkealle ja melkein varpailleen nousten kiinnitti setelin pyykkipojan tapaisella nipistimellä ylhäällä kulkevaan naruun. Sitten setelini alkoi liitää katon rajassa huoneen halki sen toista päätä kohti. Minä katsoin suu auki ja jo todella huolissani, että minne minun rahani oikein katoaa. Myyjää tiskin takana hymyilytti ja hän kehotti sormeaan ojentaen minua seuramaan minne raha menee.

Setelin liito päättyi suuren myymäläsalin toisella puolella olevan kassan kohdalle. Kassan hoitaja otti rahan narusta siihen kiinnitetyn lapun kanssa, laski erotuksen ja laittoi vaihtorahat pieneen pussiin ja pussin takaisin naruun.
Pussi aloitti puolestaan lentonsa yläilmoissa takaisin minua kohti. Myyjätär nousi taas varpaisilleen, otti pussukan narusta, ja sain vaihtorahat kouraani leveän hymyn kera. Myyjää selvästi huvitti. Olin varmaan ollut kovin hätääntyneen näköinen kun setelini näytti häviävän taivaan tuuliin... :lol:
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 8 kuukautta sitten Tapani Salminen. Syy: kirj. virhe

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 8 kuukautta sitten #171 : Juhani Tikkanen
Kun eläkkeellä katselen aika ajoin verkkopankin saldotietoa niin näitä katonrajan naruja tuntuu risteilevän, ne vaan ovat paremmin piilossa, eikä palautuksia heru. :S

Mikä narua pitkin katoaa sinne se jää! :evil:

Oi noita hyviä aikoja kun jotain tuli vielä takaisinkin :P

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 8 kuukautta sitten #172 : Tapani Salminen
Juu, noita nykyajan ”narujahan” risteilee minunkin pankkisivuillani, ja kaikki vievät vain yhteen suuntaan...

Minä todella tykkäsin noista vanhoista hyvistä ajoista. Laivaradiosähköttäjän työ oli hauskaa ja siistiä, oikein ”herrasmieshommaa”, vaikka siinäkin tietysti oli omat vaikeutensa ja hermopaineensa.

Omat paineensa toivat kaverit, joissa oli aina muutamia iloisia veikkoja, joilla ei raha pysynyt taskussa tai tilillä. Tyyliin kuului, että maissa käydessä hauskaa riitti niin kauan, kuin taskuja penkomalla vain jostain vielä killinkiä löytyi.

En minäkään mikään tiukkapipo ollut, mutta alkuaikojen jälkeen yritin kuitenkin rajoittaa menoa niin, että säästöönkin jäi joka kuukausi jotain. Tätä eivät hummeripojat aina ymmärtäneet. Joku kysyikin minulta kerran, että minkä takia minä olen merille lähtenyt, jos en hauskanpitoon... Olin kuin en olisi ymmärtänyt huomautukseen liittyvää vihjettä tai epäilyä... B)

Tarkoitukseni oli säästää asuntoa varten sitten myöhemmin. Merillä säästämiseen oli hyvät mahdollisuudet, kun oli täysi ylöspito, asunto ja ruoka tuli kuin Manulle illallinen. Kun vain ei tahallaan pannut rahaa menemään, niin kyllä sitä sai joka kuukausi lähettää vetosetelillä Suomeen. Silloin sai merimiehenä säästää halutessaan myös valuuttatilille. Minäkin säästelin saksanmarkkoina osan palkastani. Siinä sai sitten myöhemmin ilmaista rahaa, kun valuuttakurssit olivat nousseet.

Rahat olivat sitten pesämunana kun maihin jäätyäni ostimme vaimon kanssa ensimmäisen asunto-osakkeemme. Ja sama raha on sitten siirtynyt asunnosta toiseen aikojen kuluessa.

Minua viehättää ajatella, että tässä nykyisessä asunnossakin ovat mukana ne rahat, jotka silloin merillä tallettelin... :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #174 : Tapani Salminen
Intiaanitytöt

Oltiin taas Amerikan puolella Atlanttia hakemassa paperipuuta eräästä pienestä kylästä. Lastaus kävi ripeästi, kun oltiin oikein laiturissa, eikä puita tarvinnut nostella ponttoonien päällä kelluvalla nosturilla ruumaan, niin kuin usein oli tapana. Pikku kylissä kun ei yleensä ollut laituria ollenkaan.

Puolet ruumasta oli jo täynnä kun nojailin lastausta katsellen reelinkiin. Silloin laiturille ilmestyi kolme nuorta tyttöä laivaa katselemaan. Kun he näyttivät kiinnostuneelta laivasta, kutsuimme vieressä olleen konepäällikön kanssa tytöt tutustumaan laivaan.

Hehän noudattivat heti kutsua. Ensin kierrettiin kannella ja käytiin sitten komentosillalla esittelemässä laivan ohjaukseen ja kulkuun liityviä laitteita ja myös radiohuoneessa katsomassa vastaanottimia ja lähetinlaitteita. Olin oikein ylpeä, kun sain esitellä vierasmaalaisille vastakkaisen sukupuolen edustajille suomalaista laivaa.

Sitten oli vuorossa konehuone ja konepäällikkö pyysi paria konemiestä esittelemään tytöille laivan uumenia. Lähdin siitä sitten hyttiini lepäämään ja samoin konepäällikkökin lähti omille asioilleen.

Kun jonkin ajan kuluttua lähdin taas reelingin ääreen katselemaan lastausta ja haukkaamaan happea, huomasin yhden tytöistä kävelevän levottomana laiturilla laivan vieressä edestakaisin ja katselevan hätäisen näköisenä laivaan. Kävi ilmi, että yksi tytöistä oli vielä laivassa, mutta hän ei tiennyt missä.

Menin konepäällikön hytin ovelle kolistelemaan ja herätin hänet päiväunilta. Yhdessä lähdimme tarkistamaan asiaa. Konehuoneessa tyttöä ei näkynyt ja niinpä suuntasimme toisen konemiehen hytin ovelle kolkuttelemaan. Konepäällikön piti oikein koventua ennen kuin ovi avattiin.

Sieltähän tyttö löytyi, puolitajuttomana, mutta silti pintansa pitäneenä. Kaverit kun olivat houkutelleet hänet hyttiinsä kaljalle, tietäen hyvin että intiaanit eivät juurikaan kestä alkoholia.
Tulin sanoneeksi asiasta heille aika rumasti, kun minua niin suututti koko tilanne. Olimme esitelleet ylpeänä ja kohteliaasti laivaa ja nyt he käyttäytyivät sitten näin.

Konepäällikkö otti tyttöä käsistä ja minä jaloista ja kannoimme hänet kannelle, jonne oli juuri kiipeämässä paikkakunnan pastori. Yksi tytöistä oli käynyt hälyttämässä hänet hätiin, sillä välin kun toinen odotti ja tuskaili laiturilla. Tilanne oli melkoisen nolo. Me jouduimme selittämään pastorille koko jutun, kun sen aiheuttaneet kaverit olivat vetäytyneet hyttiinsä jatkamaan bileitään.

Tyttö kannettiin pastorin autoon ja hän lähti ajamaan, en tiedä minne. Intiaanitytöt olivat ilmeisesti jostain lähialueella olevasta reservaatista. Toivoin vain, ettei heille olisi nyt tämän takia tullut mitään lisäharmia tai hankaluuksia.

Vaikka kaverukset olivat jo aika humalassa siinä vaiheessa, kun haimme tytön pois hytistä, muistivat he kyllä myöhemmin aika tarkkaan, mitä olin sanonut. Usein kannella ohi mennessään he mutisivat juuri ja juuri kuuluvasti: ”...vai että sikoja...”.
Tähän kaunan kantamiseen yhdistin mielessäni joitakin myöhempiä tapahtumia, joille ei muuten kunnon selitystä löytynyt...
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #175 : Tapani Salminen
Yöllinen ilmalento

Olimme jossain Välimeren satamassa Margaretan kanssa, en enää muista missä. Margaretan lastia oli purettu koko päivä ja illalla porukat olivat lähteneet kaupungille.

Olin aikonut olla laivalla hyvän kirjan parissa sen illan, mutta pitkästyin lopulta lukemiseen ja lähdin yksin tutkimaan kaupunkia. Kaupunki oli tavanomaisen pimeä, niin kuin etelämaiden yöt ovat heti iltakuuden jälkeen. Satamasta kaupunkiin johtavat harvat katulamput enemmänkin häikäisivät kuin auttoivat näkemisessä. Sekin oli aivan tavanomaista. Varsinkin Venetsiassa muistan olleen paljon sellaisia kirkkaita, mutta häiritseviä lamppuja aivan keskikaupungin aukioiden ja torien laidoilla, jotka häikäisivät niin, että piti varjostaa kädellä silmiä, että edes jotenkin näki kulkiessa jalkoihinsa, ja vastaantulijat erotti vain mustina hahmoina valoa vasten.

Kaupungilla oli jo normaalia valaistusta, kun liikkeiden ikkunat ja mainosvalot valaisivat katulamppujen lisäksi. Katselin aikani kaupungin yöelämää ja taisin käydä elokuvissa, jos oikein muistan. Joka tapauksessa ilta meni aika myöhään ja taisi olla jo puoliyö, kun palasin laivalle.

Nousin laiturilta maihinnoususiltaa pitkin laivaan, joka oli aika heikosti valaistu ja oli enimmäkseen sataman lamppujen valossa. Kävelin hämärässä reippaasti laivan sivulla reelingin vierellä kulkevaa käytävää pitkin, reittihän oli aivan tuttu. Tulin käytävän päähän, kohtaan, jossa piti kääntyä vasemmalle ja siitä sitten oven kautta sisäkäytävään, kun äkkiä jalkani tarttuivät johonkin ja tasapainoni menettäen lensin pimeässä eteenpäin suoraan kohti alas seuraavalle kannelle johtavien metalliportaiden muodostamaa aukkoa. Kaatumisen liike sai kuitenkin käteni lentämään ylös, ja kuin ihmeen kautta kourani osuivat pimeässä yläpuolellani löysästi kaarella roikkuvaan köyteen. Sain vaistomaisesti siitä otteen ja jäin hetkeksi heilumaan tyhjän päälle portaiden yläpuolelle. Jos en olisi saanut vahingossa kiinni köydestä, olisin syöksynyt pää edellä portaiden kautta seuraavalle kannelle ja siinä olisi voinut käydä hullusti.

Kun selvisin takaisin pystyyn ja tutkin, mihin jalkani olivat osuneet, huomasin siinä kireälle vedetyn teräsvaijerin, joka oli vedetty reelingin aukosta käytävän poikki 10 cm korkeudelle lattiasta. En ruvennut tutkimaan sitä enempää, vaan kiirehdin nopeasti hyttiini, kun alkoi tuntua siltä, että jotain muutakin voisi vielä alkaa tapahtumaan. Olin tullessa poikennut tavernan kautta ja ajatukseni olivat sen verran sameat, ettei tullut siinä heti mieleen, että joku muukin voisi joutua siinä vaaralliseen tilanteeseen. Kiirehdin siis hyttiini, väänsin oven lukkoon ja nukahdin sängylleni.

Seuraavana aamuna rupesin kyselemään siitä vaijerista ja sen tarkoituksesta, mutta kukaan ei tiennyt siitä mitään. Kukaan muu ei ollut sitä nähnyt, eikä sitä enää ollut siinä, missä olin siihen kompastunut...

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #177 : Tapani Salminen
Lontoon maanalainen

M/s Margaretasta purettiin puulastia jossain pikku satamassa Thames joen varrella Lontoon liepeillä. Eräänä iltana sain päähäni lähteä tutustumaan Lontoon merimieskirkkoon. Se oli keskemmällä kaupunkia, ja sen piti olla auki myöhään iltaan asti, joten lähdin haeskelemaan kylän rautatieasemaa. Löysinkin maanalaisen aseman aika läheltä satamaa.

Minulla oli mukana postikortin kokoinen ”kartta” Lontoon seudun maanalaisista. Kortissa oli paikkakuntien nimiä joita yhdistivät eri väriset ratalinjat. Linjat olivat ympyröitä, eli juna kiersi koko ajan samaa reittiä, joka oli siis merkitty tietyllä värillä. Linjoja oli paljon ja ne ristesivät toisiaan joidenkin asemien kohdilla.

Katsoin kortista oman lähtöasemani ja sen aseman, jossa minun pitäisi vaihtaa junaa päästäkseni seuraavan väriselle linjalle, joka veisi minut taas kappaleen matkaa lähemmäksi Lontoon keskustaa. Hyppäsin junaan ja seurasin ikkunasta asemia, joilla juna pysähtyi, ja huomasin, että se kiersikin reittiä toiseen suuntaan, kuin olin luullut. Olin siis menossa väärään suuntaan ja poispäin Lontoosta.

Katsoin kortista seuraavan risteävän aseman, jossa pääsisin vaihtamaan toiseen junaan, joka veisi Lontoota kohti. Jäin siis siinä kohdalla pois ja odottelin hetken sen uuden reitin junaa. Kohta se tulikin ja nousin siihen. Hetken kuluttua huomasin, että sekin kiersi reittiänsä toiseen suuntaan, kuin olin kuvitellut. Taas olin matkalla poispäin Lontoosta, nyt vain toiseen ilmansuuntaan.

Tutkin reittikorttiani ja löysin junan, joka oman värisenään kiersi kortissa reittiä, joka veisi minut Lontooseen. Vaihdoin sopivaksi katsomallani asemalla junaa, ja taas huristettiin vauhdilla eteenpäin, ja kuten hetken päästä huomasin, taas väärään suuntaan. Korttiin kun ei ollut merkitty junien kiertosuuntaa, eikä se näyttänyt edes olevan sama eri reiteillä. Toiset kiersivät myötäpäivään ja toiset vastapäivään, niin kuin olin jo kokemuksesta huomannut.

Olin siis hyvän aikaa matkustanut jo kolmella eri junalla ja olin koko ajan vain etääntynyt matkani määränpäästä. Näytti siis siltä, että tällä tavalla ei matkani edisty, joten nousin seuravalla asemalla maan pinnalle, ja otin taksin. Se vei minut suoraan perille antamaani osoitteeseen ja pääsin tutustumaan Lontoon merimieskirkkoon, suomalaiseen vai ruotsalaiseen, en muista enää. :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 0.185 sekuntia