Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten - 11 vuotta 6 kuukautta sitten #185 : Tapani Salminen
Kivihiiltä, paperimassaa ja propsia

Keväällä 1968 oli moneen kertaan haettu kivihiiltä Puolasta Suomeen, Raumalle ja Vaasaan. Tutuiksi kaupungeiksi Puolassa olivat tulleet Stettin, Gdansk ja Gdynia. Sitten se rahtaus taas päättyi toistaiseksi ja laiva suuntasi Ouluun, Toppilan rantaan, hakemaan paperimassalastia Amerikkaan.

Silloin 1960-luvulla vielä paperitehtaat haisivat kovasti ympäristöönsä. Usein, kun oli pari viikkoa lastattu selluloosaa tehtaiden vieressä, haisi tukkakin, vuodevaatteista puhumattakaan vielä pari viikkoa lähdön jälkeen kovin ”kotoisesti”. Tosin Oulussa tehtaan vieressä ei ollut niin hurjaa hajua, kuin jossakin muualla. Ehkä korkeat piiput laimensivat sen kauemmas ja yläilmoihin.

Satamasta oli silloin pitkä hiekkatie kuljettavana, jos halusi kävellä kaupungille, ja minähän useimmiten halusin. Sen lisäksi, että siinä säästi taksirahaa, se oli kunnon kannalta mukavaa ja tunsi olevansa villi ja vapaa maantietä pitkin kulkiessaan. Yksin tavallisesti taivalsin sen matkan mennen tullen.

Oulun keskustassa oli puisto, jonka laidalla oli pieni kioski. Siinä myytiin halstrattuja nahkiaisia. Ne olivat niin kerta kaikkiaan hyviä, että monena iltana taivalsin kaupungille vain ostaakseni ja herkutellakseni niillä. Hinta oli kuitenkin sellainen, ettei niitä kärsinyt montaa kerralla ostaa. Nykyään sen kioskin paikalla on isompi kioskirakennus, jossa ei kokemukseni mukaan enää nahkiaisia myydä.

Oulusta lähdettiin toukokuun lopulla ja saavuttiin 20 päivää myöhemmin, rauhallisen merimatkan jälkeen 15.6.1968 Providenceen Amerikan puolella. Osa lastista purettiin sinne ja osa Newarkiin New Yorkin kupeessa. Siellä joskus katselin niitä törkeitä autolastien purkauksia viereisestä laivasta, joista jo kertoilinkin. Japanilaiset autot eivät selvästikään olleet kovin huolellisen käsittelyn arvoisia.

Newarkista ajettiin tyhjänä Kanadan puolelle, New Foundlandin Roddicktoniin. Se oli niitä pieniä paikkoja pitkien vuonojen perukoissa, joista usein haettiin paperipuuta Eurooppaan. Puulastissa lähdimmekin sieltä kohti Espanjaa ja Tarragonaa.

Merimatka meni silloinkin tavanomaisesti. Sopivasti oli tuulta ja aaltoja, muttei mitään suurempaa myrskyä. Roddicktonissa olin laskenut miehistö palkat valmiiksi, kun oli kuun vaihde sopivasti. Merellä saatoin sitten keskittyä normaaleihin meriaskareisiin, kuten säätiedotusten ottamiseen, laivan paikkatietojen lähettämiseen varustamolle kerran päivässä ja radiotaajuuksien päivystämiseen.

Merimatkat olivatkin tavallisesti hyvin yksitoikkoisia, jos ei sää tai jokin muu asia aiheuttanut poikkeavia oloja. Merielämästä saattaa saada turhan hohdokkaankin kuvan, kun usein tulee muisteltua vain niitä kertoja, kun jotain tavallisesta poikkeavaa on tapahtunut. Yleensä se siis oli tasaista eteenpäin menoa. Edessä koskematon ulappa ja takana vaahtoavan meriveden jättämä kuohuvana, joka jatkui pitkälle taakse, kunnes hävisi aaltoihin.
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 6 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #186 : Tapani Salminen
Tarragona

Ajallaan sitten rantauduttiin Tarragonan satamaan ja propsilastin purkaminen pääsi alkamaan. Kaksi viikkoahan se sielläkin kesti, niin kuin yleensäkin. Minulle nämä propsilastit olivat mieluisia. Ilmassa leijaili raikas pihkaisen puun tuoksu, vaikkakaan se ei ollut niin voimakas kuin tuoreessa puussa. Puupölkythän olivat lionneet osittain tai kokonaan kuorittuina vedessä pitkiä aikoja ennen laivaan lastausta ja pihkaisuus oli siinä vähentynyt.

Puiden pinnassa ei pihkaa enää ollut. Useinkin merimatkan aikana otin vapaavahdin aikana aurinkoa puupinojen päällä kannella. Jos oli tuulinen ilma,- niin kuin usein oli Atlantilla laita -, siirsin pölkkyjä sivuun, niin että sain rakenneltua puupinon päälle suojaisan poteron, johon kylmä tuuli ei päässyt. Siinä oli hyvä kääntää kylkeä aurinkoa kohti ja ottaa vaikka nokkaunet.

Samaa auringonottoa pääsin sitten harrastamaan Tarragonan kaupungin uimarannalla. Se oli päivisin turistien täyttämä, mutta aina sieltä sen verran vapaata hiekkaa löytyi, että huovan saattoi levittää oleilupaikakseen. Siitä oli mukava seurailla turistien touhuja rannalla.
Näki heti, kuka oli vasta tullut, kun iho oli hyvin kalpea ja toisaalta senkin, kuka oli jo pidempään harrastanut auringonpalvontaa. Eräskin, ihonväriltään jo valmiiksi tumma tyttö muuttui päivien vieriessä jo ihan sinisenmustaksi pinnaltaan. Se alkoi jo näyttää huolestuttavalta, mutta ehkä se alkuperäinen ihonväri kuitenkin hämäsi rusketuksen arvioinnissa.

Päivällä käväisin sitten laivalla syömässä ja usein tulin rannalle vielä iltapäivällä uudestaan, jos ei ollut mitään tärkeämpää tekemistä. Siellä saattoi oppia mukavasti kieliä kevyessä huulenheitossa...

Satamasta uimarannalle vei kaksi reittiä. Alussa oli kuitenkin noustava vanhan kaupungin kukkuloita ylös ja alas, ennen kuin pääsi kohtaan, josta saattoi laskeutua rannan hiekalle, ja kävellä sitä pitkin yleiselle uimarannalle. Toinen reitti vei vanhasta kaupungista puistomaisesti rakennetun alueen kautta uudemmalle kaupunginosalle, josta sitten voi kääntyä rantaan vievälle kadulle.

Vanhassa kaupungissa oli hyvin jyrkkiä nousuja ja laskuja ja portaat niissä oikeastaan hengenvaarallisen tuntuisia. Ihmettelinkin silloin, miten vanhemmat ihmiset pystyivät kulkemaan niitä pitkin. Tai ehkä he tiesivät loivempia kulkureittejä. Vanhoja linnamaisia kivirakennuksia oli reitin varrella, joista ei tiennut mitä ne olivat ja olivatko ne enää edes käytössä.

Puistoaluekin oli jyrkkää maastoa ja paljon portaita, mutta se oli ympäristöltään viihtysämpää, rehevine puineen ja pensaineen. Sielläkin saattoi istuksia kivireunuksilla tai penkeillä ja katsella maisemia ja ihmisten touhuja puiden varjoissa.

Kerran mennessäni taas iltapäivällä uimarantaa kohti huomasin vanhan kaupungin erään kivilinnoitukselta näyttävän rakennuksen vieressä seisomassa keski-ikäisen naisen odottamassa jotain. Kun pääsimme lähemmäksi, rakennuksesta tuli hänen luokseen nuori tyttö nunnankaavussa ja he lähtivät kulkemaan meitä kohti.

Olin ennenkin nähnyt tällaisen parin kulkevan katuja, jossa ilmeisesti äiti vei tytärtään jonnekin ”nunnakouluun” ja olin ajatellut mielessäni säälivästi nuoresta naisesta, joka ehkä vanhempiensa painostuksesta oli ryhtymässä sellaiseen ratkaisuun, josta ei kenties vielä osannut ajatella mitä siitä todellisesti seuraisi, ja josta hän mahdollisesti aikuisemmaksi kasvaessaan olisi toista mieltä.

Kun tulimme lähemmäksi, seisahduin odottamaan vastaan tulevia naisia. Kun he olivat kohdalla, kävellen hitaasti eteenpäin ja keskustellen samalla vilkkaasti, yllätyin tytön iloisesta ilmeestä ja valoisuudesta. Olin odottanut jotain murheellista, alistunutta olentoa. Hänen kasvonsa kuitenkin suorastaan loistivat sisäistä valoa ja silmänsä säteilivät kirkkaasti, kuin kristallin kirkas vesi. Häkellyin tästä näystä niin, että heidän mentyään ohi, kaverini piti herätellä minua jatkamaan matkaa.
Ehkä tyttö oli sittenkin tehnyt oikean, hänelle itselleen sopivan valinnan...
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 5 kuukautta sitten #189 : Tapani Salminen
Viimeinen matka Margaretalla

Tarragonasta lähdimme heinäkuun 28 päivänä kohti Tukholmaa. Olin sanonut kapteenille, että jäisin Tukholmasta lomalle, ja hän oli ilmoitellut varustamolle. Uusi ”kipinä” tulisi sinne ja molemmilla olisi lyhyt matka kustannuksia ajatellen.

Lähdettyämme poikkesimme heti Afrikan puolelle Ceutaán bunkraamaan, eli ottamaan lisää polttoainetta laivaan. Ceuta on Gibraltarin salmen eteläpuolisella rannalla. En muista oliko meillä mitään lastia, vai ajoimmeko tyhjänä hakemaan jotain Ruotsista. Yleensähän jotain lastia koetettiin saada, kun tyhjänä ajo ei ollut kannattavaa.
Ehkä meillä ei ollut lastia ja osaksi senkin vuoksi otimme lisää polttoainetta. Bunkrauksessa ei mennyt kovinkaan kauaa, ja kohta olimme jo Gibraltarin salmessa keula kohti Atlanttia. Oli jo myöhäinen ilta ja molemmilla puolilla näkyivät kaukaiset kaupunkien ja ranta-asutuksen valot, vasemmalla Afrikka ja oikealla Eurooppa.

Matka meni tavanomaisesti, ilman myrskyjä, paitsi että Biskajan lahdella, jossa useimmiten oli merenkäyntiä, oli nytkin korkeata ristiallokkoa, joka pani laivan rullaamaan, keikkumaan sivusuunnassa, mutta siihen oli jo tottunut.

Matkalla käytiin Köpenhaminassa ja ennen Tukholmaa vielä Köpingissä, joten varmaan meillä jotain lastia kuitenkin oli, vaikka muisti ei sitä kerro, eikä vastakirjakaan. Sen se kuitenkin kertoo, että heinäkuussa 1968 peruspalkkani oli 1054 markkaa kuukaudessa. Valtamerilisää sain 31 päivältä 55,30 mk. Ylityötunteja oli tullut 17 ja niistä sain palkanlisää 187,93mk. Konemiehistön palkkojen laskusta sain joka kuukausi könttäsumman 55mk. Yhteensä siis 1352,23mk.
Tukholmassa, kun laskin itselleni ulosmaksun, sain lomapalkkaa 24+4 :stä päivästä 983,73mk. Lukemat näyttävät varmaan tutuilta.
Silloin kymmenen vuotta sitten, kun palkat Suomessa muutettiin euroiksi, varmaan useimmilla numerot näyttivät tuollaisilta. Oli siis 30 vuodessa tultu samoihin lukuihin jakamalla kuutosella.

Tukholmassa 14 heinäkuuta laskin jalkani satamalaiturille ja kävelin pois Margaretalta näkemättä sitä enää koskaan. Nousin ”ruotsinlaivaan”, jolla matkasin Suomeen lomailemaan.
Pidinkin kunnon loman. Vasta myöhään syksyllä rupesi ajatuksiin tulemaan, että pitäisi varmaan ottaa varustamoon yhteyttä palatakseni jälleen työelämään. Se toteutuikin sitten 18/11 1968 kun siirryin s/s Brettenham´in kipinäksi. Mutta se on jo toinen juttu...

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 5 kuukautta sitten - 11 vuotta 5 kuukautta sitten #191 : Tapani Salminen
Brettenhamiin saapuminen

Nousin Brettenhamiin Kotkassa, jonne se oli tullut hiililastissa Gdyniasta, Puolasta. Sitä ennen se oli ollut malmin rahtauksessa Norjan Glomfjordissa ja Heröyassa.

Tulin laivalle iltahämärissä ja kapusin kannelle. Ketään ei näkynyt missään, joten jätin matkalaukkuni maihinnoususillan kohdalle ja rupesin etsiskelemään. Nousin keskilaivan seuraavalle kannelle, ja kuulin pelastusveneen takana olevasta ovesta kovaa keskustelua. Siellä oli sähköttäjän toimisto ja asuinhytti. Pienestä eteisestä vei ovi toimistoon, jossa pois lähtevä sähköttäjä hikoili laskemassa ulosmaksua miehille, jotka odottelivat ympärillä ja toisessa huoneessa, joka oli kipinän asuntona.

Miehiä oli paljon lähdössä pois ja oikein säälitti kipinäparka, joka yritti jatkuvista häiriöistä huolimatta saada palkkakuitit kuntoon. En tiedä, miksi palkanlasku oli mennyt näin myöhään, mutta näytti siltä, ettei sähköttäjän huoneeseen pääsisi asettautumaan pitkään aikaan. Lähdinkin haeskelemaan laivan stuerttia, jonka piti vielä olla laivassa, mutta en löytänyt.

Palasin matkatavaroitteni luokse kannelle. Siinä kannella rupesin vaihtamaan vaatteita himmeän kansivalaistuksen valossa. Matkalla oli ollut päällä juuri ostetut paremmat vaatteet, joita säästääkseni vaihdoin tavalliset kuteet ylleni. Olin juuri alusvaatteisillani kannella, kun siihen tuli laivan konepäällikkö. Hän laittoi asioihin vauhtia, ja järjesti minulle messikallen avustuksella seuraavaksi yöksi majapaikan kokin kämppään, joka oli mennyt sukulaisiinsa yöksi. Sinne sitten asetuin, ja kömmin aamulla tutkimaan laivaa.

Sähköttäjä oli yöllä saanut kaikki palkkalaskelmat valmiiksi, ja lähtevä porukka oli poistunut laivasta, myös sähköttäjä. Rupesin siis itsekseni tutkimaan radiohuoneessa laitteita. Sähköttäjän ”valtakunta” oli komentosillan yhteydessä. Vain ovena toimiva verho erotti sen muusta tilasta. Kesti kotvan aikaa, kun selvittelin, mikä mikin laatikko oli. Osa niistä selvisi vasta sitten, kun lähdettiin merelle, ja pääsin kokeilemaan niitä.Kaikki näytti Margaretaan verrattuna kovin antiikkiselta ja pölyyntyneeltä, olivathan ne vuodelta 1942.

Koko laiva vaikutti hyvin ränsistyneeltä, vaikkakin sitä oli maalattu ja kunnostettu, niin kuin laivoille jouduttiin kaiken aikaa tekemään. Alus oli rakennettu Skotlannissa Dundeessa vuonna 1942. Luulin pitkään sitä ”liberty-laivaksi”, ja sellaisena siitä aluksella puhuttiin, mutta ilmeisesti se ei sitä kuitenkaan ollut. Libertylaivoiksi nimitettiin sellaisia amerikkalaisia, toisen maailmansodan aikana nopeasti valmistettuja rahtilaivoja, jotka oli tarkoitettukin vain muutamaa Atlannin valtameren ylitystä varten. Laivoja kun upotettiin Atlantilla siihen tahtiin, ettei normaalilla rakentamistahdilla niitä olisi ehditty tehdä.

Liberty-laivat tehtiin osista hitsaamalla, eikä niitä valmistettu alusta asti teräslevyistä niittaamalla, niin kuin yleensä silloin tehtiin. Osat valmistettiin ilmeisesti erillään ja liitettiin sitten telakalla yhteen. Eräänlaista modulirakentamista siis jo tuolloin, vai miksi sitä nyt sanottaisiin.

Äsken vasta löysin Suomen kauppalaivastotietokannasta netissä tiedon Brettenhamin rakennuspaikasta Skotlannissa. Vaikka se ei siis ollut libertylaiva, se oli kuitenkin selvästi ollut sotaliikenteessä. Asuinhyttini katolla oli vielä jäljellä ilmatorjuntatykin lavetti kiinnityspultteineen.
Brettenhamin alkuperäinen nimi oli ollut Angusburn. Sen kutsumerkki oli OFVB, mikä soi korvissani yhtä hyvältä, kuin Margaretan tunnus, OFSQ.

Konevoimaa oli 1410 höyryheppaa ja laiva oli paria senttiä vaille sata metriä pitkä. Samaa luokkaa siis kuin Margaretakin. Höyrykoneella se kehitti noin 9 solmun nopeuden. Polttoaineena oli raskas polttoöljy, mikä päästi ilmoille melkoisen mustia savupilviä, niin kuin kuvastakin näkyy. Otin kuvan myöhemmin jossakin päin maailmaa, kun laskettiin styyrpuurin pelastusvene vesille, ja ajettiin sillä pikku lenkki. Pelastusveneharjoitus siis.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 5 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 5 kuukautta sitten #192 : Juhani Tikkanen
Brettenham... Kuulosti tutulta, mutta en muista oliko mulla qsoa aiihen aikaan siihen. Tuosta kipinän vaihdosta tuli mieleen muutama tapaus. Niistä sen enempää. Kummasti sitä vaan pärjättiin vaikka entinen maestro oli häipynyt alta pois. Aika usein piti kaivaa lähettimen manuaali polville ja nappula kerrallaan opiskella mistä hanikasta lähettimeen sopivaa sähköhöyryä päästelisi. Aina se yhteys kuitenkin siitä nousi.

Eniten muistan miten aloitin telakalta vasta rautalevyt yhteenhitsatun uuden laivan radiohytissä. Taisi olla ITTn ensimmäisiä lerppuasemalla varustettu telex yms. Tai toinen Suomessa? Eka sähke onnistui varalähettimellä perinteisesti. Sitten taas bitti kerrallaan ITTn manuaalien tutkintaa. Lähtihän se siitä lentoon. Mainio vehje, tehoa vaikka toisille jakaa jne.

Mutta ei puhettakaan että varustamo olisi päästänyt päivää ennen systeemeihin tutustumaan.

Alkoi olla jo sitä aikaa että me radistit olimme viemässä koko merenkulkua kadotukseen .-(

Tuo lerppuasemamalla varustettu telex säästi muuten paljolti rutiineissa, keräsin erilaisia pohjia ja eritoten telex-osoitteita lerpuille. Hankin niitä lerppuja itse lisää, niitä ei tainnut alunperin kuulua jos yksi aseman varustukseen.

Kyseinen silloin sarjanumeron alkupäässä ollut telexasema on nyttemmin museoituneena Kotkan merimuseossa.

Mietin että tämä porukka joka enää muistaa mitään alkaa olla eläkkeellä. Osa ei enää edes eläkkeellä. Saatikka ne laivat missä nyhjäsi aikanaan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 5 kuukautta sitten #194 : Tapani Salminen
Tosi on.

En minäkään nähnyt lähtevää kollegaa laivaan tullessani kuin kaksi kertaa, Margaretaan tullessani ensi kertaa Uumajassa ja sitten Brettenhamiin tullessani Kotkassa. Molemmilla kerroilla kipinöillä oli kuitenkin päälle- ja ulosmönsträyksissä niin paljon tekemistä, että laitteisiin tutustuttamiseen ei jäänyt aikaa. Itse niihin sitten tutustuin ja opettelin nappulatekniikan. Eihän se kuitenkaan kovin monimutkaista silloin ollut, vaikka oman hankaluutensa teki se, että en muista ainakaan Brettenhamista löytäneeni kummoisiakaan tietoja laitteista, manuaaleista puhumattakaan. Taisi Brettenhamista kuitenkin jotain löytyä, kun muistan, että HF-lähettimen teho oli 100 wattia. Samoihin aikoihin tiesin Finnlinesin uusissa laivoissa olleen tehoa 500 wattia, kun joskus Atlantilla siitä viestiteltiin ohimennessä.

Finnlinesin kipinöillä oli myös yhteisiä juttelutaajuuksia HF-aluella. Kävin niillä joskus kuuntelemassa tarinointia. Itse en voinut niihin osallistua, kun ei ollut niille taajuuksille sopivia kiteitä lähettimessä.

Telex-laitteista ei ollut silloin -60 luvulla laivoissa tietoakaan, vaikka maissahan niitä jo silloin oli. Korkeilla taajuuksilla niiden nopeaa lähetyshelinää ja ”kamman repimisääniä” kyllä useinkin kuuntelin.

Harvassa tosiaan varmaan rupeavat kohta olemaan noiden aikojen muistajat. Minäkin olin ensimmäiseen laivaan astuessani 21 vuotias, niin kuin keväällä 1966 kansainväliseksi laivaradiosähköttäjäksi valmistunut porukka enimmiltään varmaankin oli. Rivit alkoivat harventua heti silloin. Jo parin vuoden päästä tiesin ainakin kaksi kaveria, jotka olivat poissa onnettomuuksien takia. Mukavia kavereita...

Ja niin ovat harventuneet laivatkin. Margaretakin poistui kuvioista v. 1976.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 0.282 sekuntia