Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
10 vuotta 4 kuukautta sitten - 10 vuotta 4 kuukautta sitten #128 : Tapani Salminen
Vaeltavat tavarat

Kynnettiin taas Margaretan kanssa Atlanttia johonkin suuntaan. Tuuli kävi paapuurin puoleiselta sivulta ja aallokko iski säännöllisesti laivan kylkeen sillä seurauksella, että tuoli pyrki aina siirtymään altani pois.

Olin jo aikaa sitten tottunut siihen, että sellaisella merenkäynnillä, vahtivuorossa radiohytissä istuessani oli pidettävä varani. Kun aalto iski voimalla kylkeen, juuri siltä puolelta, minun piti nilkoista taivuttamalla nostaa polveni kiinteän pöydän alakanteen kiinni. Sillä tavalla pysyin paikoillani, ja saatoin ottaa vaikka säätiedotusta vastaan kaikessa rauhassa. Ei siis tarvinnut pitää käsin pöydän reunasta kiinni. Olihan se joskus melkoista taiteilua, jos piti samaan aikaan sähköttää ja pysytellä tasapainossa.

Tuolla konstilla en lentänyt tuolin kanssa selälleni lattialle. Kun sitten laiva heilahti takaisin alkuperäiseen asentoonsa, piti painaa maha pöydän reunaan kiinni, josta sai sillä tavalla tukea, eikä painunut naamalleen pöydän pintaa vasten. Näin ei tarvinnut taaskaan käyttää käsiä kiinni pitämiseen, vaan voi jatkaa menossa olevia hommia. Se oli jatkuvaa samojen liikkeiden täsmällistä toistoa, aaltojen mukaan, ja tuntui lopulta kuin balettitanssijoiden koreografialta. Kun liikkeet teki juuri oikeaan aikaan, ei ollut mitään ongelmia pysyä pöydän ääressä.

Niitä ”pakkoliikkeitä” tein juuri tuolloinkin, kuin robotti, sopivalla tahdilla. Mutta sitten jokin aalto, olisiko se ollut ehkä se kuuluisa yhdestoista aalto, joka on muita aaltoja huomattavasti korkeampi, pääsi yllättämään minut. Se iski jotenkin ennenaikaisesti ja heitti laivaa rajusti toiselle kyljelle, niin, että tuntui kuin alus olisi hetken hyppinyt kylki edellä aallokossa sivuttain. En ehtinyt nostaa polviani pöytään kiinni, ja sitten sitä mentiin. Tuolilla istuen lensin takaperin kohti radiohytin ovea ja kaaduin selälleni lattialle. Sitten tuli perässä päälleni kirjoituskone ja useita kiloja painava laskukone, ja kaikki irtonainen, mitä pöydällä oli. Radiovastaanottimet ja lattialla seisova lähetinkaappi oli kuitenkin pultattu kiinni, niin että ne pysyivät paikoillaan.

Kun siitä sitten kömmin ylös, huomasin, että rannekelloni oli hävinnyt, ja toinen kellon ranneketta kellossa kiinni pitävä metallitappi oli pystyssä ranteessani. Kiskoin sen pois, ja ihme kyllä, reikään ei tullut minkäänlaista tulehdusta jälkeenpäin.Kellokin löytyi lattialta muun rojun seasta.

Noissa olosuhteissa olin jo tottunut siihen, että mikään hytissäni oleva ei pysynyt paikoillaan. Kaikki, mikä oli irtonaista putosi lattialle, ja alkoi loputtomalta tuntuvan vaeltelunsa edes takaisin, laidasta laitaan, koko ajan. Samalla kuului jatkuva rahina ja rapsahteu, joka haittasi nukkumista. Lattialla kun oli tavaroiden lisäksi kaikenlaista paperia, kirjoista lehtiöihin ja aikakauslehtiin asti. Kovassa merenkäynnissä tuntui olevan aika vaikeaa keskittyä järjestelemään niitä uudelleen paikoilleen, tai sijoittamaan ainakin niin, etteivät ne taas lähtisi vaeltelemaan. Jatkuvasti niitä kuitenkin järjestelin, homman toivottomuudesta huolimatta.

Sitten jonakin päivänä tuli messissä puhuttua asiasta, ja joku vanhemmista merenkulkijoista sanoi, että älä järjestele niitä. Anna niiden liikkua vapaasti lattialla, niin lopulta rahina loppuu. Tein neuvon mukaan, enkä enää keräillyt rojua lattialta, ja totisesti! Lopulta ärsyttävä liikkumisrahina loppui!
Tavarat ja paperit liikkuivat siihen asti, kun ne kukin vuorollaan jumittuivat jonnekin nurkkaan, tai esteen taakse, ja kiilasivat toisensa liikkumattomaksi mikä minnekin. Siellä ne pysyivät paikoillaan, eivätkä enää lähteneet liikkeelle.

Siitä lähtien rojut saivat vaeltaa hytissäni aivan rauhassa koko merenkäynnin ajan, ja siivosin paikat vasta sitten, kun aallokko rauhoittui normaaliksi. Kannatti kuunnella kokemuksen ääntä... :)
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 4 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 4 kuukautta sitten #129 : Tapani Salminen
Mulgraven pelastusveneharjoitus

Rahtilaivoissahan piti ajoittain kokeilla, miten pelastusveneen laskeminen onnistuu, joten silloin tällöin Margaretankin jompi kumpi pelastuvene laskettiin aalloille ja ajettiin pikku matka. Tavallisesti tämä tehtiin tyynellä ilmalla ja silloin kun ei ollut kiire minnekään. En muista mikä oli se aikaväli, jonka puitteissa harjoituksia piti pitää, mutta kyllä veneitä muutaman kuukauden välein kokeiltiin.

Se oli kyllä hyvää harjoitusta tositilannetta varten. Laivaan kun tuli aina uusia miehiä, kun toiset lähtivät lomalle, tai kokonaan pois. Näin saivat uudetkin, ennestään laivan systeemejä tuntemattomat kaverit tuntuman siihen, mitä piti tehdä, ja miten ja missä vaiheessa pelastusveneen saa vielä laskettua alas. Tilannehan olisi voinut joskus olla se, että laiva kallistuisi niin paljon, ettei venettä enää saa lasketuksi veteen. Sitä varten pelastusvene oli laivan molemmilla sivuilla. Aluksen kallistuksesta riippuen aina kuitenkin toinen veneistä olisi todennäköisesti laskettavissa.
Margaretassa oli muistini mukaan 24 hengen miehistö, joka olisi tarpeen vaatiessa mahtunut vain toiseenkin pelastusveneeseen.

Kipinän kuului ottaa mukaan pelastusveneradio. Se oli pieneen metallitynnyriin vesitiiviisti pakattu lähetin/vastaanotin, jonka olisi voinut hätätilanteessa heittää vaikka veteen, ja poimia sitten sieltä mukaan. Laitteessa oli veivi, jolla joku väänsi pikku generaattorista (vai pitäisikö sanoa aggregaatti) virtaa laitteelle sillä aikaa, kun sähköttäjä käytti laitetta. Sitäkin piti aina kokeilla, että toimiiko vehje. Se oli tietenkin hyvin pienitehoinen, mutta silti hyvä hätävara veneessä, jos ei vaikka olisi ollut mahdollisuutta käyttää laivan lähettimiä ennen aluksesta poistumista.

Muistan kuulleeni vastaanottimesta 500 Khz:n taajuudella asemia silloin, kun oltiin vilkkailla laivareiteillä. Muualla oli yleensä aika hiljaista. Länteen päin mennessä, Atlantin keskiosaa lähestyttäessä ei juuri laivaliikennettä lähellä kuulunut. Illalla kuuli kyllä, kun radiokelit yötä kohti mennessä parantuivat pitkillä aalloilla. Silloin kuului Euroopan rannikkojen laivaliikennettä ja rannikkoasemien lähetyksiä.

Olimme taas jälleen kerran Atlantin länsipuolella, Mulgraven pikkukylän laiturissa hakemassa uutta propsilastia, kun samat kaverit, joista jo aikaisemmin kerroin, päättivät pitkäksi venyneen illanvieton lopuksi järjestää oman yksityisen pelastusveneharjoituksen aamuyön tunteina. Asia huomattiin vasta aamulla, kun toinen pelastusvene oli tiessään.

Kun asiaa ruvettiin peräämään, selvisi, että vain toinen kavereista oli lopulta lähtenyt ajamaan maailmalle, kun toinen oli osallistunut vain veneen laskemiseen. Hän oli tullut toisiin ajatuksiin, kun oli kuullut, että oltaisiin lähdetty pelastusveneellä ajamaan Suomeen. Kun sinne oli mitä ilmeisimmin aika pitkä matka, hän oli jäänyt mieluummin laivaan. Toinen kavereista oli sitten laittanut Porilaisen päähänsä ja lähtenyt yksin matkaan. Porilainen oli sellainen padan mallinen lämmin suomalainen karvalakki, jossa oli otsan kohdalla käännetty karvapuoli ulospäin.

Kun näin saatiin selvitys tapahtumista, oli taas asiaa kylän sheriffin toimistoon. Hän järjesti etsintäjoukon, joka lähti tutkimaan lähivesiä siltä varalta, että kaveri ei nyt kuitenkaan olisi suunnannut suoraan Atlantille. Mulgravesta johti merelle pitkä vuonon tapainen lahti, jota sai ajella pitkään ennen kuin oli vasta Atlantin rannikolla.

Rannikkovartiosto lopulta löysi seikkailijan n. 50 km:n päästä. Hän oli ajanut siellä rantaan ja mennyt suuren männyn juurelle nukkumaan. Sieltä nukkumasta hänet sitten löydettiin. Venettä hän oli varmaan yrittänyt vetää kuiville, mutta ei ilmeisesti ollut onnistunut, koska aallokko oli hakannut pelastusveneen tärviölle rantakivikossa.

En enää muista, kenen piikkiin homman rahallinen puoli meni. Todennäköisesti jokin vakuutus sen korvasi. Ei merimiehen palkka olisi siihen riittänyt. Tai ainakin sitä olisi pitänyt periä palkasta hyvin kauan, enkä muista sellaista.
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 4 kuukautta sitten #130 : Juhani Tikkanen
Suomen Radiosähköttäjäliiton 25-vuotisjuhlajulkaisusta löysin tämmöisen tapauksen...
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 3 kuukautta sitten - 10 vuotta 3 kuukautta sitten #137 : Tapani Salminen
Juu, kova näyttää olleen kohtalo s/s Margaretalla ilmeisesti toisen maailmansodan aikaan. Miehistö on kuitenkin kaiketi selvinnyt pelastusveneisiin, koska kuva on saatu otettua.
Pelastusveneestä otetuksi sen ainakin miellän, vaikka onhan mahdollista, että toinen alus on ehtinyt paikalle ennen uppoamista. Karseata olisi ollut olla laivan kipinänä noissa olosuhteissa, joissa sai pelätä upotetuksi tulemista kaiken aikaa.

Minulla oli 1960-luvulla varusmiespalvelun aikaan kouluttajana armeijan palvelukseen siirtynyt laivasähköttäjä. Hän kertoi joskus tapauksesta, jossa hän oli uppoavassa laivassa antamassa hätäsanomaa, kun sähkötysavaimen nuppi irtosi ja lensi jonnekin lattialle.
Ei ollut aikaa alkaa sitä hakemaan, joten hän sähkötti edelleen pitäen kiinni suoraan avaimen varresta. Siihen aikaan oli avainnus sellaisesta paikasta, että hän sai voimakkaan sähköiskun joka kerta avainta painaessaan.
Oli hänen kertomansa mukaan hirveää jatkaa sillä tavalla, mutta muuta mahdollisuutta ei siinä kiireessä ollut. Porukka kuitenkin sillä tavalla pelastui.
En muista oliko puhetta mikä laiva se oli ollut.
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 3 kuukautta sitten Tapani Salminen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 3 kuukautta sitten #138 : Juhani Tikkanen
Minun "kiireen" syy; liitän nyt jonkinlaiset jpg-kuvat koko Margareta - tekstistä.

Tarina on syytä säilyttää merenkulun muistilokeroissa; pelastusveneellä muutama sata merimailia purjehtien (sota-aikana) on melkoinen teko.

Pitäisi piipahtaa luonasi tuomassa yksi 25-vee julkaisu Sinulle. Oletko kesällä kotosalla?

Terveisin

Tikkis
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 3 kuukautta sitten #139 : Juhani Tikkanen
Näistä jpg-kuvista; ovat vähän hätäisesti liitettyjä.

Suunnitelmissa on scannata erilaisia juttuja ihan kunnolla.

Minun scannerini ei ole työhuoneellani, eli olkoot huono selitys / hätävale?)

Jatkuva priorisointi henk.koht. ajankäytöstäni on myös kroonista.

Kuulostaako seli-seliltä?

Mutta kesän aikana käyn neuvotteluja miten tämä historian havina saataisiin vähän ryhdikkäämmäksi.

Resurssimme eivät anna myöten palkata akateemista tutkijaa 10.000 Euron kk-korvauksella, mutta joitan korvaavia suunnitelmia on vireillä.

:-)

Tikkis
Liitetiedostot:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 1.258 sekuntia