Salminen, sähköttäjä Sotkamosta, # 3

Lisää
11 vuotta 7 kuukautta sitten #158 : Tapani Salminen
Juu, aikaa on noista ajoista kulunut ja "kehitys on kehittynyt"... B)

Mutta jotenkin, vaikka nyt monet asiat ovatkin paremmin, tunnen kuitenkin jonkinlaista nostalgista haikeutta muistellessani noita aikoja. Onkohan niin, että aika kultaa muistot, vai onko se niin, että ne muistot ovat rakkaita, kun ne ovat osa nuoruutta, jota enää ei ole... kuin vain muistoissa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 7 kuukautta sitten #159 : Tapani Salminen
Glomfjord

Muutaman kerran kävimme Norjassa hakemassa Glomfjord´in vuonon perukasta rautamalmia. Norjan maisemat olivat mahtavia ja jylhiä ja kylät vuorten välisissä laaksoissa pieniä ja jotenkin eristyksissä olevia. Sellaisen vaikutelman niistä ainakin sai, kun niitä mereltä päin katseli. Varmaan siellä kuitenkin jonkinlaisia tieyhteyksiäkin oli, vaikka ei kauemmaksi näkynytkään.

Helmikuussa 1968 odottelimme redillä Glomfjordin vuonossa satamaan pääsyä. Siinä oli aikaa katsella lumipeitteisiä vuoria ja ihastella seudun jylhyyttä. Sitten saimme yliperämiehen kanssa päähämme suoritaa yksinkertaistettu pelastusveneharjoitus. Paikalla oli nimittäin vettä sen verran, että ankkuri juuri ylsi pohjaan, alle 50 metriä muistaakseni. Syvyyttä oli kuitenkin sen verran, että hän arveli turskaa olevan hyvinkin juksattavissa.

Laskimme siis pelastusveneen perämiehineen vesille, ja hän ajeli sillä toiselle puolelle laivaa, josta minäkin maihinnoususiltaa pitkin laskeuduin veneeseen. Sitten ajelimme vähän kauemmaksi laivasta ja annoimme sen ajelehtia. Sitten vaan siimat veteen. Se olikin melkoista kalastusta. Siimoissa ei ollut syöttejä, vaan painon jälkeen oli suoraan siimaan kiinnitettynä kolme suurta koukkua vähän matkan päässä toisistaan. Niihin pelkkiin koukkuihin turskat iskivät, kun siimaa nosteli pohjasta ylös. Toisinaan oli kala joka koukussa. Niistä riitti kalakeittoaineksia moneksi kerraksi, ja syötiin niitä myös paistettunakin. Eihän se nyt ihan englantilaista fish & sips ateriaa vastannut, mutta tuore turska on yllättävän maukasta ja makeaa syötävää missä muodossa tahansa.

Aikanaan sitten pääsimme myös satamaan, tai oikeastaan se oli vain laituripaikka tehdasrakennuksen vieressä, jonne malmi tuli muistaakseni jonkinlaista kuljetinta myöten kauempaa.

Kun satamasta lähti nousemaan jyrkkää tietä pitkin ylöspäin, pääsi pieneen kyläntapaiseen ylhäällä rinteessä. Siellä ei ollut juuri muuta, kuin asuintaloja ja kaiketi jonkinlainen kauppa, mutta elokuvateatteri siellä oli! Sattumalta illan näytäntönä oli Disneyn piirretty ”Intian viidakoista”. Siis se alkuperäinen, silloin uusi Kiplingin kirjaan perustuva klassikko. Sehän piti tietenkin käydä katsomassa. Muuta hupia kun ei olisi ollutkaan. Paitsi, että takaisin tullessa laskettiin mäkeä lumista tietä pitkin jostain löytyneillä muovin palasilla. Lasku oli pitkä ja hurja ja tie oli möykkyinen, niin että taisi joka miehellä olla takamus mustelmilla seuraavana päivänä.

Kun lasti oli saatu laivaan, lähdettiin merelle ja tietysti Atlantilla oli taas myrsky. Keula upposi joka aaltoon raskaasti ja vesi lensi ympäriinsä, kun Margareta ponnisteli kerta toisensa jälkeen ylös aallon alta. Se oli aika hurjan näköistä menoa, mutta sitä oli jo harrastettu niin monta kertaa, että kaikki tiesimme sen aina sieltä nousevan, vaikka laiva tärisikin kuin vimmattu puskiessaan keulaa ylöspäin.

Sitten kun käännyttiin etelään päin kohti Tanskaa, aallokko löi jatkuvasti laivan kylkeen ja melkoinen rullaus alkoi. Siinä taas tavarat hakivat lattialla paikkaansa, kunnes ne sen löysivät ja jumittuivat mikä minnekin. Onnellisesti pääsimme kuitenkin lopulta Aarhusin satamaan, jossa talvehtivat joutsenet kisailivat tyynessä satama-altaassa reviireistään.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Juhani Tikkanen

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 7 kuukautta sitten #160 : Tapani Salminen
Barletta

Olimme tuoneet Barlettan satamaan propsilastin Atlantin takaa. Barletta oli pikkukaupunki Etelä-Italian rannikolla, Adrianmeren puolella. Satama oli myös pieni, vain kolmelle laivalle muistaakseni oli tilaa laiturissa. Siksi olimme joutuneet odottelemaan redillä jonkin aikaa, ja siellä tapahtui se tupakkalastin vaihto salakuljettajien veneestä poliisin veneeseen, josta aikaisemmin kerroin.

Satamaan päästyämme tuli laivaan lisää yksittäisiä tupakan ja viinan kysyjiä. Pelleilin yhdenkin kanssa puhumalla ”italiaa” hänelle: ...”Ui Rooma radio, radiotelefoniko marittimo,...betuata, per la sintonia de visevi torde di pordo...”. (This is Rooma radio, maritimeradio, telefonservice.) En tiedä kirjoitetaanko koko litania italiaksi noin, mutta se oli jäänyt mieleen, kun joutuiduin useinkin kuuntelemaan Roomaradion (IAR) tunnusnauhaa, yhteyttä odotellessani. Kuulija tunnisti kyllä kielen, mutta sanojen yhteys jäi varmaan hämäräksi, kun hän kallisti vain päätään ja sanoi: ”Eehh?”

Kun illalla lähdin kaupunkia katselemaan, oli sataman laidalta alkaen aina joku tämän tästä kyselemässä tupakkaa ja alkoholia. Se näytti olevan suosittu harrastus kaupungissa.

Eräänä iltana olin ollut kävelemässä tutkimusmatkalla yksikseni meren rantaa pitkin. Tulin alueelle jossa oli rantaan huuhtoutuneena valtavasti pieniä soikeita simpukan kuoria. Jokaisessa kuoressa oli jonkin otuksen tekemä reikä, joka ilmeisesti oli syntynyt otuksen kaivautuessa kuoren sisään syömään simpukkaa.
Keräsin niitä taskuni täyteen, kun ajattelin viedä niitä siskoilleni. Niistä olisi voinut tehdä vaikka kaulanauhan, kun niissä oli se reikäkin jo valmiina.

Sitten huomasin rannalla hiekasta pistävän vihreän verson. Kun kaivoin sitä esiin, huomasin, että se oli valtava, ison nauriin kokoinen kukkasipuli, ilmeisesti Amarylliksen sipuli. Sehän on se pitkään varteen tuleva torvimainen kukka, jota Suomessa kasvatetaan Jouluksi. Kaivoin sen kokonaan hiekasta ja tungin taskuuni.

Aurinko oli jo ihan taivaan rannassa, ja katuvaloja jo sytyteltiin, kun tulin rantaa pitkin satamaan. Siellä näin ainutkertaisen näyn, jota en muulloin enää nähnyt. Satamassa seisoi n. 15 metrin välein hyvin pukeutuneita, tummapukuisia ja synkän näköisiä miehiä, päässä mustat borsalino-huopahatut. He seisoivat paikoillaan puhumattomina ja uhkaavan tuntuisina ja vahtivat laivoihin menijöitä ja tulijoita. Jokaisen liikkujan puhutteli se mies, joka oli lähimpänä.
Kun lähestyin Margaretaa, lähin mies tuli kysymään(?) jotain italiaksi. En ymmärtänyt, mutta toivotin englanniksi hyvää iltaa, jolloin hän menetti mielenkiintonsa minuun, ja nousin laivaan.

Ilmeisesti oli menossa paikallinen kurinpalautus niitä yksityisyrittäjiä kohtaan, jotka kävivät tekemässä omaa bisnestään ohi ”virallisen” organisaation. Näin ainakin tilanteen tulkitsin. Synkkä miesrivistö seisoi satamalaiturilla pitkälle yöhön asti, en tiedä edes miten pitkään. Ainakin he olivat siellä vielä nukkumaan mennessäni.

Ison kukkasipulin istutin stuertilta saamaani 5 litran kurkkupurkkiin. Hain siihen hiekkaa samalta rannalta, josta sipulinkin löysin. Se rupesi vähitellen työntämään lehtiä, jotka valon puutteessa kasvoivat yli metrisiksi. Ainoa valo nukkumahyttiini tuli pyöreästä ikkunaventtilistä, joka sekin oli aika korkealla. Valoa kohti se kuitenkin yritti, ja lopulta sen voimat kuluivat loppuun ja se kuihtui pois. Heitin sen sitten Atlantiin, jossa se peltisine ruukkuineen varmaan vajosi pohjaan saakka, joka oli 4 km syvyydessä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 7 kuukautta sitten #161 : Juhani Tikkanen
Kuinkahan suuri merkitys tuolla epävirallisella kansantalouden aktiviteetilla on tavallisen kansan elinmahdollisuuksiin? Talousruiske, elintasoille tehostava vaikutus...

Tutkiskelin Suomen kieltolakia ja sen kumoamista aikoinaan, heti sen jälkeen Suomeen iski niin syvä lama että siihen oltaisiin tarvittu muun eu-maailman anteliasta tukea, mutta mehän emme silloinkaan saaneet mistään mitään apua.

Epävirallisen toimeliaisuuden tuotoista ei tarvinnut maksaa ALVia eikä muutenkaan tehdä veroilmoitusta. Hallintokulut olivat siis minimaalisia.

Näinhän Kreikassakin; ei kai siellä vieläkään kukaan ALVia typeryyksissään mene maksamaan ?-)

Kun Porissa haastattelimme 1970-luvulla vanhempia ihmisiä niin ihan joka ainoata kielolaki jotenkin kosketti. Jollei myyjänä niin ostajana, ja osa tuottoisana tuotteiden jatkolevittäjänä. Sen ansiosta tuottoisa kansantulo, eli salakuljetus, piti ihmisiä hengissä, työteliäinä, ja kartutti kansan käytössä olevaa maksutasetta.

Toisella puolella tietenkin olivat ne jotka sitä kiellettyä pirtua 10 litran kannuissa ostivat, ja käyttivät. Suurin pirtun käyttäjähän on ollut sikatalous, eli halpa pirtu lienee tervehdyttänyt Suomen Sikataloutta omalta osaltaan merkittävästi?

Onkohan tämä syvälle eri alimpiinkin kansanryhmiin levinnyt markkinatalous nykyisin Italiassa hiipunut koska kiihtyvään tahtiin alkavat vihjata että seuraava EUn rahakasoista itselleen riihikuivaa rahaa kähmivä porukka olisi juuri Italia. Monti taisi paljastaa hermostumisellaan että niinhän siinä on suunniteltu tehtäväksikin.

Jossain vaiheessa Kreikka pannaan EUsta pakkolomalle, mutta eiköhän sinne ole jo yllinkyllin rahaa kärrätty.

Kun aikoinaan seilasin Italiaan niin tuota pientä sivubisnestä ei voinut olla huomaamatta. Päätuote oli Marlboro. Siis pitkä ketju USAn tupakkatehteista suomalaisenkin merenkulun tukemana Italian iltakatukaukan ylläpitoa. Pyörät pyörivät. Kuka voitti.

Paljonko Virginialainen tupakkaviljelijä sai koko ketjusta itselleen?

:-)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #162 : Tapani Salminen
Juu, hyviä kysymyksiä. Kyllä kai se työllisyyttäkin edesauttoi aikanaan ja ainakin kekseliäisyyttä toimeentulon varmistamiseksi. Mutta aika mustasukkaisesti kyseinen monopoliryhmä silloin Italiassa ”etujaan” ajoi.

Muistan erään lennon Sisiliasta Suomeen, kun ajoissa Suomesta tullut lentokone ei saanut lähtölupaa normaalin aikataulunsa mukaisesti, vaan jouduimme odottelemaan lähtöä 7 tuntia myöhään yöhön. Sillävälin muita lentoja lähti harvakseltaan ja viimeisten parin tunnin aikana ei lentänyt mikään kone, joten homma oli selvästi pelkkää kiusantekoa.

Ei meille matkustajille lopultakaan selvinnyt, että minkälainen ”ryppy rakkauteen” oli asioiden hoidossa tullut, kun tuollaista mielivaltaa harjoitettiin. Koneen kapteeni vain pahoitteli viivästystä mutta sanoi heidän joutuneen odottamaan kentän laidalla ”tuntemattomasta syystä”.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #163 : Tapani Salminen
Kemiallinen pesu

Olimme kerran, - aivan merille lähtöni alussa - , m/s Margaretan kanssa Amerikan rannikolla jonkun pikkukaupungin satamassa. En enää muista minkä kaupungin. Sataman lähialueella oli kuitenkin itsepalvelupesula.

En juurikaan pessyt tai pesetyttänyt itse vatteitani, vaan laivan stuertti toimitti tarvittaessa vaatteet pestäväksi johonkin kulloisenkin satamapaikan pesulaan, josta ne tulivat pestyinä ja silitettyinä takaisin ennen laivan lähtöä. Niihin oli tavallisesti pesulassa ommeltu johonkin huomaamattomaan paikkaan värillisellä langalla merkki, josta pesula tiesi kenen vaatteista oli kysymys. Sai siis tällä systeemillä omat vaatteensa takaisin. Ihmeen hyvin kaikki pelasi. Vain yhden kerran en saanut paitojani takaisin pesulamatkalta. Selityksenä silloinkin oli, että pesulassa oli syttynyt tulipalo, jossa tuhoutui paljon pyykkiä. Sain niistä kyllä korvauksen, jolla ostelin sitten uusia tilalle.

Tällä kerralla ei ollut tarpeen vaatteiden pesu muuten, kuin yksien päällyshousujeni osalta. Niihin oli ruokaillessa tipahtanut jotain rasvaista, ehkä voita, ja rasvaläikkä erottui selvästi muuten puhtaasta vaatteesta.Kun kulkiessani kaupungilla huomasin itsepalvelupesulan, ja sain ajatuksen käydä pesemässä itse kyseisen vaatekappaleen.

Kävin siis hakemassa laivalta housut ja painelin pesulaan. Siellä oli monen näköistä pesukonetta odottamassa käyttäjiä. Ketään muuta ei kuitenkaan ollut paikalla, että olisin nähnyt mallia, miten siellä toimitaan.

Kiertelin aikani huonetta ja koetin lukea ja ymmärtää koneiden vieressä olevia tekstejä, ilmeisesti käyttöohjeita. Huoneen perällä huomasin erillisen, suurirumpuisen koneen, jonka ohjeissa erotin sanan ”kuiva”. Kielitaitoni oli vielä sangen alkeellinen, enkä oikein saanut tolkkua tekstistä.Päättelin kuitenkin, että tässä on nyt sitten se kuuluisa kuivapesu, josta olin kuullut. Siis kemiallinen pesu, jossa ei tarvita vettä, vaan vaatteisiin suihkutetaan jotain haihtuvaa kemikaalia, joka vie lian mennessään. Nerokasta!

Ei sitten muuta, kuin paiskasin housut koneeseen, laitoin lantin aukkoon, ja laite lähti käyntiin. Seurasin vieressä kuinka housut juoksivat koneessa sen pyöriessä, ja kuumuus hohkasi läpi lasin.
Lopulta kone siten pysähtyi, ja sain vaatekappaleen sieltä kuumana käsiini. Hyvin oli kuivapesu onnistunut. Ei näkynyt rasvaläikkää enää.

Tyytyväisenä palasin laivalle ja kerroin seikkailustani stuertille. Hän kuunteli tarinaani kohteliasti, mutta totesi lopetettuani, että taisin laittaa housuni pyykinkuivauskoneeseen. Kuuma kuivausilma oli sulattanut ja levittänyt rasvan ympäriinsä, niin että housut olivat tasaisesti rasvassa, eikä läikkää enää erottanut... :lol:

Jäi sitten vähän mietityttämään, että minkähänlaisen rasvakäsittelyn mahtoi saada seuraava asiakas, joka pesun jälkeen laittoi puhtaat vaatteensa kuivauspumpuun kuivumaan... B)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivun luomiseen käytetty aika: 0.184 sekuntia